
-
Connector.
Tälle perustalle - kirkolliskokousblogi
Pöydällä isot asiat: onko katekismuksella väliä?
06.05.2025
Kevään 2025 kirkolliskokousviikolla pöydällä on isoja asioita. Suurinta kiinnostusta ja intohimoa herättää piispojen esitystä kahden rinnakkaisen avioliittomallin käsittely. Lakivaliokunta on viimeisen vuoden aikana käsitellyt esitystä ja nyt kirkolliskokoukselle on tuotu valiokunnan mietintö, jossa päädytään esittämään piispojen esityksen hyväksymistä sillä lisäyksellä, että pappien lisäksi myös kanttoreille annettaisiin omantunnonvapaus kieltäytyä samaa sukupuolta olevien aviliittojen toimittamisesta. Kirkolliskokousviikon tiistaina asiasta aloitettiin yleiskeskustelu.
Puheenvuoroja käytettiin paljon ja moni siirtyi vielä myöhempään täysistuntoon. Keskustelun aikana kävi selväksi se, että piispojen esittämä kompromissi ei tyydytä kaikkia niitä, jotka haluavat muuttaa kirkon avioliittokannan. Heidän mielestään piispojen esitys on syrjivä, koska siinä hyväksytään myös käsitys, jonka mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Omassa puheenvuorossaan kirkolliskokouksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Hanna Mithiku vaikutti ennakoivan sitä, että asian toisessa käsittelyssä, jossa esitys vaatii 3/4 enemmistön, esitys tulee kaatumaan, ja hän kehotti pastoreita päätöksestä huolimatta vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja ja piispoja antamaan kaikissa hiippakunnissa pastoraalisen ohjeen samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta keskustelussa oli edustaja Heikki Holman huomio, että kirkkojärjestyksen mukaan rippikouluopetuksen tulee olla kirkolliskokouksen hyväksymän kristinopin, Katekismuksen, mukainen. Katekismus opettaa selkeästi avioliiton olevan miehen ja naisen välinen. Vastauspuheenvuorossa lakivaliokunnan puheenjohtaja Wiking Vuori totesi, että tämä ei ole ongelma, koska rippikouluissa jo nyt opetetaan toisin kuin Katekismuksessa. Kirkkojärjestyksen rikkominen on siis sallittua, kun se tapahtuu liberaaliin suuntaan.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Pöydällä isot asiat: onko katekismuksella väliä?
- Puheenjohtajan ääni ratkaisi
- Kysymyksiä ja vastauksia
- Kirkolliskokous ja kirkon tärkein tehtävä
- Kirkolliskokouksen jälkimakua
- Piispainkokouksen avioliittoesityksen seurauksista
- Puhetta avioliitosta
- Kirkolliskokous – parlamentti vai synodi?
- Vilkas kyselytunti
- Maahanmuuttajien uskonnonvapaudesta