Sambian piispa rukouksissamme


Piispa Robert Kaumban johtaman pienen sambialaisen luterilaisen kirkon haasteet jatkuvat. Kirkon itsekannattavuus ei ole edennyt ja riippuvuus ulkomaisista yhteistyökumppaneista on jatkunut lähes entisellään. Erityisesti Sleyn taloudellisen tuen varaan on rakennettu…

Sambian Piispa kiitosmatkalle Suomeen


Olemme saaneet alkaa valmistella ensi kesän seurakuntavierailuja Suomeen. Suunnitelmissa on saapua Suomeen kesäkuun alussa ja teemme kuukauden aikana seurakuntavierailuja moniin seurakuntiin. Kesäkuun puolessa välissä mukaamme saapuu Sambian yhteistyökirkkomme piispa Robert…

Evankelioivia seminaareja


Noin kolmekymmentä vuotta sitten, saapui Sleylle yhteistyökutsu pyyntö Sambiasta. Vanhempani, Marjatta ja Reijo Arkkila, olivat tuolloin lähetystyössä Keniassa ja he lähtivät tutustumaan Sambian kirkkoon. Olin itse viisitoista vuotias, juuri rippikoulun…

Sama Kristuksen valo kaikkialla


Lähetysblogi | 22.1.2016 08:49 Päivitetty 22.1.2016 08:51 Majoituspaikkamme siivoja koputti oveeni ja pyysi lainata huoneeni avainta. Kun kysyin miksi, hän kertoi sen olevan koko hotellin yleisavain ja lainaavat sitä aina…