Herätysliikkeiden paikka kirkon keskellä


Viime viikonlopun Maata Näkyvissä -festarit vietettiin Turun Gatorade Areenalla 40. kertaa. Ne kokosivat yhteen 123 seurakuntaryhmää ja viikonlopun kävijät yhteenlaskettuna 15 600 osallistujaa. Edellisen vuoden kävijämäärä oli noin 13 700…

Uskollisen Jumalan varassa


Liisa Rossin lähettikirje 9/2025 25.11.2025   Meillä Sleyssä yksi vuoden ajanlaskua isosti määrittävä tekijä on Maata Näkyvissä -festarit, joten terveisiä festareiden jälkeisestä ajasta! Saimme taas olla Turussa mukana ison virolaisporukan…

Opiskelijatyön syksyn kuulumisia


Kirsi Vimparin lähettikirje 5/2025 20.11.2025 Päätin lähettää kaksi kirjettä aikalailla peräkkäin, ensin tämän opiskelijoihin ja seuraavaksi nuorisotyöhön keskittyvän. Osaksi ne toki limittyvät, koska osa nuorista on mukana opiskelijatyössä ja toisinpäin,…

🔒 Poika ja Kaarle -herttuan laivat


Kirkkohistorian kahinaa -blogia kirjoittavaa Ossi Tammistoa kiehtoo se, että keppikerjäläinenkin voi kirjoittaa nimensä kirkon historian lehdille. Maatalon poika pyöräilee Sauvossa, Karunan kylällä kohti kotia. Hän on lainannut sivukirjastosta jonkin osan…

🔒 Ilmestyskirja nyt! – Mitä on Raamatun apokalyptiikka?


Ilmestyskirjan sanoma on ollut aina tärkeä kristilliselle kirkolle, ja tänä päivänä sille on erityistä kysyntää. Ihmiset haluavat tietää, millä tavalla Jumala pitää huolta omistaan, kun maailma saastuu, sotia käydään ja…

🔒 Paluuprosessi voi kestää vuosia  


Sirkka-Liisa Huhtisen uraauurtava väitöstutkimus paljastaa, että lähetystyöntekijät ovat omanlaisensa ryhmä ulkomaille työhön tai opiskelemaan lähteneiden ekspatriaattien joukossa. Lähetystyön ainutlaatuiset haasteet liittyvät sekä työhön että sen päättymiseen. Ulkomailla työskentelevien suomalaisten elämässä…

🔒 ”Kiitän Jumalaa joka päivä kaikesta hyvästä”


Hilda Ruusumiekka on graafinen suunnittelija, joka on parhaillaan vanhempainvapaalla kolmikuisen esikoisensa kanssa. Ruusumiekkaa huolettavat maailmantilanteen ja tekoälyn vaikutus hänen työmahdollisuuksiinsa tulevaisuudessa, mutta usko antaa hänelle elämässä turvan ja vakaan perustan….

Matt Popovits: Faithful When We Fall Short


Houstonin Pyhän Markuksen luterilaisen seurakunnan (LCMS) johtava pastori Matt Popovits vieraili Maata Näkyvissä -festareiden pääpuhujana. Popovits antoi oheisen tekstin julkaistavaksi suomalaisille nuorille. Teksti julkaistaan kuten Matt sen kirjoitti, englanniksi, ja sen…

🔒 Armopohjainen realismi


Tasavallan presidentti Alexander Stubb otti jokin aika sitten ulkopolitiikassa käyttöön uuden käsitteen ”arvopohjainen realismi”. Samalla hän tuli osoittaneeksi – ainakin minulle – keskeisen piirteen viime vuosikymmenten ulkopoliittisesta keskustelusta: eräänlaisen sekulaarin…

🔒 ”Etelän kasvavien kirkkojen ääntä tulee kuulla entistä herkemmin”


Pääosin afrikkalaisista kirkoista koostuva anglikaaniyhteisö Global Anglican Future Conference (GAFCON) ilmoitti lokakuussa sanoutuvansa irti Canterburyn uudesta arkkipiispasta. Virkakysymys ja seksuaalietiikka aiheuttavat eripuraa paitsi anglikaanikirkkojen välillä myös niiden sisällä. Esimerkiksi Englannin…

🔒 Minä – raamattukonservatiivi


Kirkollinen kenttä on pahasti kahtiajakautunut, minkä marraskuun kirkolliskokous taas kerran vahvisti. Tämä ikävä tosiasia on hyväksyttävä, vaikka jotkut vielä uskottelevat itselleen, että kirkossa lopulta kuitenkin vallitsee yhteys. Erottava tekijä ei…

Maata Näkyvissä -festarit kasvoivat edelleen: 2 000 enemmän kuin viime vuonna, yhteensä 15 600 osallistujaa


Tämän vuoden Maata Näkyvissä -festarit järjestettiin Turussa 21.–23. marraskuuta. Vuorossa olivat järjestyksessään 40. Maata Näkyvissä -festarit. Paikalle saapui kymmenittäin busseja ympäri Suomea lukuisista seurakunnista. Matkaan lähdettiin myös Virosta Sleyn lähettien…

Ministeri Mika Poutala: “Et ole yksin – me päättäjät teemme joka päivä töitä, jotta tulevaisuus voi olla valoisampi”


Ministeri Mika Poutala toi valtiovallan tervehdyksen 40. juhlavuottaan viettäville Maata Näkyvissä -festareille ja puhui päälavalla nuorten heikentyneestä tulevaisuususkosta ja mielenterveyshuolista. Hän muistutti nuoria siitä, etteivät he ole yksin, sekä vakuutti…

Maata Näkyvissä – juuri nyt Turussa 40. kerran


Maata Näkyvissä -festareille odotetaan tänä vuonna yli 15 000 kävijää. Seurakuntaryhmiä tulee paikalle 123 aina pohjoisinta Suomea myöten, ja myös Virosta tulee tapahtumaan yksi ryhmä. Tapahtuman johtaja Juha Heinonen kertoo, että tänä…

Sinun ansiostasi yli 80 nuorta enemmän Maata Näkyvissä -festareilla: kiitos


Kiitos! Maata Näkyvissä -festareiden lippupakettikeräyksessä lahjoittaneiden ansiosta tänä viikonloppuna 84 nuorta saa lahjaksi unohtumattoman Maata Näkyvissä -kokemuksen: yhteyttä tuhansiin toisiin kristittyihin nuoriin ja yhteyttä Jumalaan ja hänen täydelliseen rakkauteensa Jeesuksessa…

Kuulumisia Hämeenlinnasta Kaakkois-Aaasiaan


Pentti Marttilan rukouskirje 5/2025 17.11.-25 Syksy on tuonut mukanaan paljon kohtaamisia ja mahdollisuuksia pitää evankeliumia esillä – sekä täällä Suomessa että lähetysalueilla. Ei ole suurempaa etuoikeutta kuin kulkea Jeesuksen seuraajana…

Katse kohti tulevaa


Maikki Ochiengin lähettikirje 9-2025 17.11.2025 Orpotyöntiimille järjestetään koulutuspäivät kerran vuodessa. Tämän vuoden aiheena olivat hartauksien lisäksi ensiapu sekä Kenian uusi koulujärjestelmä. Saimme yhdessä kahden opettajan johdolla pohtia, miten tulee toimia…

Apostoli Paavalin jalanjäljissä – Kreikan kiertomatka


Lähde mukaan matkalle, joka vie sinut kristinuskon juurille apostoli Paavalin reittejä seuraten. Matkanjohtajana toimii pastori Matti Rusama, ja vastuullisena järjestäjänä on Toiviomatkat. Matka alkaa Thessalonikista, kaupungista, jolle Paavali kirjoitti kaksi kirjettä. Tutustumme…

17.–19.11. veloitukseton verkkoraamattukurssi: Ensimmäinen Pietarin kirje


Marraskuun iltoina 17.–19.11.2025 kokoonnumme kolmeksi illaksi yhteen verkon välityksellä syventymään Ensimmäiseen Pietarin kirjeeseen. Pietari kirjoittaa kristityille, joita hän kutsuu muukalaisiksi – mutta mitä hänen sanansa tarkoittavat meille tänään? Kolmen illan…

Kommentteja arkkipiispan kirkolliskokouspuheisiin


Syksyn 2025 kirkolliskokous on jo jäänyt historiaan. Kommentoin kuitenkin vielä kahta arkkipiispa Luoman kirkolliskokouksessa pitämissä puheissa esiin tullutta seikkaa: arkkipiispan perusteet sille, miksi hän on muuttanut avioliittokantaansa sekä hänen luottamuspuheensa…