Tänään näimme myanmarilaisia koteja sekä teemapuistossa että oikeassa käytössä. Aamupäivällä vierailimme National Races Villagessa, jossa esitellään eri etnisten ryhmien tyypillisiä rakennustapoja ja esineistöä. Hallitsevassa asemassa olevan burmankielisen väestön lisäksi Myanmarissa…
Myanmarin aktio: Sairautta ja sisaruutta
Aamupäivä kului hotellin lähialueeseen tutustuessa ja paikallisia marketteja ihmetellessä. Iltapäivällä saatiin kyyti Damadi Homelle, jossa vietettiin lasten kanssa aikaa iltaan asti. Järjestettiin leiriolympialaisten tyyppiset kisat, joissa kilpailtiin kolmena joukkueena. Pelailtiin…
Myanmarin aktio: Sunnuntai 8.1.
Päivä alkoi aamuhartaudella, jonka aiheena oli lepopäivä ja se, kuinka kiitollisia saamme olla siitä, että Jumalamme on käskenyt meidän levätä. Jumalanpalvelukseen matkustimme Gilbertin kyydillä tutulla lavalla tuttujen Damadi homen lasten…
Yhteisöjen rakentaja
Marika Salon työnäyn mukaisia tehtäviä ei näyttänyt olevan tarjolla, mutta ovi aukesikin kahteen paikkaan. Elokuussa uudessa tehtävässään yhteisövalmentajana ja vapaaehtoiskouluttajana aloittanut Marika Salo kokee päätyneensä nykyiseen työhönsä silkasta Jumalan johdatuksesta….
Huhtiset lähtevät ilolla matkaan
Sleyn lähetysjohtaja Pekka Huhtinen ja lehtori Sirkka-Liisa Huhtinen matkustavat helmikuun lopulla 2017 Myanmariin kouluttamaan luterilaisen kirkon työntekijöitä. – Olen opettanut lähetyskurssilla, että kenet Jumala lähettää, hänet Jumala myös varustaa. Nyt…
Myanmarin aktio: Linja-autossa ompi tunnelmaa
Tänään matkustimme pohjoisesta takaisin pääkaupunkiin Yangoniin. Menomatkalla jo opimme, että 10 tunnin ajomatka voi todellisuudessa tarkoittaa aika paljon enemmän, ja kuudelta aamulla hotellin aulassa bussia odotellessamme olimmekin varautuneetkin viettämään bussissa…
Myanmarin aktio: Kiitollisin mielin
Tänään nähtiin Taunggyi vihdoin päivänvalossa. Hotellin aamupalalla saatiin tavalliseen tapaan rasvaista riisiä, rasvaista leipää ja uppopaistettuja kasviksia. Heti aamusta lähdimme vierailulle Hope Education Centeriin, joka on luterilaisen kirkon ylläpitämä päiväkoti….
Myanmarin aktio: Itsenäisyyspäivä
Vietimme päivän Inle-järvellä veneen kyydissä seikkaillen. Inle lake on Myanmarin toiseksi suurin järvi. Järven päälle on rakennettu kylä, jossa Intha-heimoon kuuluvia asukkaita asuu. Kyläläiset työskentelevät järvellä, esimerkiksi hoitaen kelluvaa tomaatti-…
Myanmarin aktio: 1.1.2017 Yangon, Myanmar
Uusi vuosi tosiaan alkoi tänä vuonna jo 4 ja puoli etuajassa ja heräsimme vuoden ensimmäiseen aamuun yhdeksän aikoihin. Syömme yhdessä aamupalan hotellin yläkerrassa ja katselemme joessa liukuvia merirosvolaivoilta näyttäviä aluksia….
Myanmarin aktio: Kun saavuimme Myanmariin
28.-29.1. Olemme päässeet turvallisesti perille Myanmariin. Matka oli melko pitkä – yhteensä n.18 tuntia Helsingin kentältä Yangoniin hotellillemme. Pääsimme lentokentältä hieman erikoisella kyydillä hotellille, nimittäin eräänlaisen lava-auton lavalla. Tie oli…
Myanmarin aktio: ”Siunattuina saatte lähteä”
Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna kokoonnuimme jälleen aktio porukalla Karkkuun. Viimeisen esilähetyskurssin aiheena oli Afrikka. Kuulimmekin paljon mielenkiintoisia tarinoita ja näimme kuvia Afrikka vuosista Antti Saarenkedolta. Erityisesti Etelä-Sudanin hankala tilanne jäi mieleen….
Joulu pressukirkossa
Suomi valmistautuu jouluun. Niin teemme mekin vaimoni kanssa omassa kodissamme. Ajatukseni ovat kuitenkin päivittäin Afrikassa, Etelä-Sudanissa ja Sudanissa. Yhteistyökirkkomme huolet, pakolaisseurakunnat, väkivalta ja aseelliset konfliktit ovat arkipäivää. Tutut työntekijät ja…
Kiitos itsenäisestä Suomesta!
Olemme juuri saaneet juhlia 99 vuotiasta itsenäistä Suomea! Jo lokakuussa tyttäremme kansainvälisellä koululla vietettiin jokavuotista Kulttuuripäivää. Koululaisia on tänä vuonna 84 eri maasta. Joanna saa kunnian kuljettaa Suomen lippua. Ilman…
Työ jatkuu edelleen!
Tänä vuonna Sapporon kirkko pohjoisella Hokkaidon saarella on täyttänyt 100 vuotta. Työn siellä aloittivat suomalaiset lähetystyöntekijät. Sleyn ja suomalaisten lähetystyön ystävien puolesta saimme olla viime viikonloppuna viemässä Sapporoon onnitteluja konsertin…
Tyypin päivän työ
Jokaiselle Jumalan pellolla töitä tehneelle on tuttu asia, että vastustusta työlle löytyy kyllä. Asiaa voi miettiä soveltaen vaikka kylväjävertauksen kautta. Pitää olla tyyppi, joka niitä kylvettäviä juttuja heittelee. Sillä tyypillä…
Kaikkea ei voi tietää
Amerikkalainen liikkeenjohdon viisaus sanoo: ”20 prosentin työllä saavutetaan 80 prosentin tulos. Loppu 20 prosenttia vaatii 80 prosenttia työtä!” Tehdessäni raamattuluentoja olen monta kertaa huomannut säännön pitävän paikkansa: kolmas, neljäs, viides…
Uusi tilanne
Sekä työskentelyrytmiltään että tunnelmaltaan tiivis kokousviikko päättyi tänään perjantaina. Kerroin viikon ensimmäisessä blogissa alkajaismenoista. Viikon päätös on samantyyppinen: aamumessu Maarian kirkossa, sitten istuntoja ja viimeiseksi arkkipiispan puhe. Puhe yleensä kertaa…
Melkoista rytinää
Eilinen keskiviikko oli kirkolliskokousta rankimillaan. Yhdysvaltain presidentinvaalien yön kestänyt tulosvalvonta ei toki helpottanut päivää ollenkaan, mutta täysistuntoa seurasi valiokunnan istunto, sitä täysistunto ja uusi täysistunto. Aamusta iltaan siis pelkkää istumista….
Rakkaat rukoilijat
Muistan pikkupoikana kuulleeni, miten kirkossa rukoiltiin koolla olevan kirkolliskokouksen puolesta. Eipä se silloin innostanut. Nyt innostaa, kun olen täällä, samoin tieto siitä, että tälläkin viikolla monet yksittäiset kristityt rukoilevat kirkolliskokouksen…
Vihkimisoikeus?
Tänään keskiviikkona ruutu täyttyi puheenvuoropyynnöistä. Aiheena oli piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta. Yksi näkökohta on ollut toivomus, että kirkko keskittyisi perustehtäväänsä. Sitä minäkin toivon. Suuri ongelmamme taitaa olla siinä, että…
Jotta Sleyn sivustot toimisivat nyt ja tulevaisuudessa mahdollisimman sujuvasti, käytämme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita, joihin tarvitsemme sinulta luvan. Jos se sinulle sopii, voimme esimerkiksi käsitellä selaus- ja laitetietojasi. Jos et anna lupaa tai perut sen myöhemmin, jotkin sivuston ominaisuudet eivät välttämättä toimi yhtä hyvin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Toiminnalliset evästeet vaaditaan sivun perusominaisuuksien toimimiseksi
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tilastoimme sivuston käyttöä tietoturvallisella Matomo Analytics -ohjelmistolla. Emme luovuta tietoa ulkopuolisille.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.