Ketkä nousevat Evankeliumiyhdistyksen hallitukseen? Kaksi uutta nimeä varmasti luvassa!

 

Kesän jäsenkokous lähestyy ja samalla myös Evankeliumiyhdistyksen hallitusvaali. Tänä vuonna erovuoroisten joukossa kahdella tulevat kaudet täyteen. Ehdokasasettelu on nyt avattu.

Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen asioissa ylintä valtaa käyttää jäsenkokous, joka kutsutaan koolle kahdesti vuodessa: kesällä ja talvella. Kesäkokouksessa yhdistyksen jäsenet äänestävät muun muassa yhdistykselle hallituksen. Talvikokouksessa käsitellään pääasiassa budjettiin liittyviä asioita.

Evankeliumyhdistyksen jäsenten äänestämä hallitus ohjaa johtoryhmän työskentelyä, joka hoitaa käytännön johtamisen yhdistyksessä. Hallitus valitsee myös keskuudestaan itselleen puheenjohtajan.

Neljä erovuoroista

Edustaja äänestetään hallitukseen kerrallaan kolme vuotta kestävälle kaudelle. Hallituksessa on kaksitoista edustajaa. Joka vuosi osalla edustajista kolmevuotinen hallituskausi tulee täyteen. Heitä kutsutaan erovuoroisiksi jäseniksi.

Tänä vuonna erovuoroisia jäseniä ovat Sirkka-Liisa Myllylä, Tuomo Ruponen, Timo Vettenranta ja hallituksen puheenjohtaja Tomi Välimäki. Heidän työskentelynsä hallituksessa päättyy, ellei heitä valita kesän jäsenkokouksessa uudelleen. Erovuoroisten edustajien määrä merkitsee siis samalla kesän jäsenkokouksessa tarjolla olevien hallituspaikkojen määrää. Niistä paikoista kilpailevat sekä jatkohaluiset erovuoroiset jäsenet että uudet edustajaehdokkaat.

Tämän kesän jäsenkokouksesta tulee hallitusvaalin osalta erityisen mielenkiintoinen, sillä hallituksen neljästä erovuoroisesta jäsenestä kahdella on tullut täyteen kolme peräkkäistä kautta hallituksessa. Vettenranta ja Välimäki ovat olleet mukana hallitustyöskentelyssä yhdeksän vuoden ajan, ja Evankeliumiyhdistyksen sääntöjen mukaan heitä ei voida valita uudelleen tässä vaalissa. Sen vuoksi hallitukseen on noustava ainakin kaksi uutta nimeä.

Ehdokasasettelu auki

Hallitusvaalin ehdokasasettelu on nyt käynnissä osoitteessa ehdokkaat.sley.fi. Sivustolla voit ehdottaa tai kannattaa jo ehdotettua ehdokasta. Vaalia ei kuitenkaan käydä verkkosivustolla, vaan paikanpäällä kesän jäsenkokouksessa lauantaina 29.6.2019 Herttuan koululla Porissa. Kokous järjestetään valtakunnallisen Evankeliumijuhlan yhteydessä. Virallinen kokouskutsu julkaistaan Sanansaattaja-lehdessä 11/2019.

Sivustolta löydät myös muuta tärkeää tietoa esimerkiksi Evankeliumiyhdistyksen jäsenyydestä.

Sanansaattaja-lehden numerossa 13 (ilmestyy 26.6.) tutustutaan tarkemmin kaikkiin kesäkuun puoliväliin mennessä ehdolle asetettuihin henkilöihin.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: