Hidasta elämää

 

Romaanin välistä löytyi tarralappuun kirjoitettu viesti, ”Jos ei perkele pysty tekemään meistä pahoja, hän tekee meistä kiireisiä.”

Löytö hymyilytti, koska lause tuntui niin osuvalta. Omaa pahuuttaan helpommin peittelee itseltään ja läheisiltään, mutta kiirettään on vaikeampi häivyttää. Sen tuntee ja sen tunnustaa. Ystävä, jonka kanssa käymme samassa messussa, pelaamme samassa sählyjengissä ja perheemme viettävät paljon yhteistä aikaa totesi juuri viikolla tavatessamme, ”ei ollakaan nähty aikoihin.” Ei ollakaan.

Tietysti on hienoa, että elämässä on monia asioita, isoja ja pieniä juttuja ja suunnitelmia. Monet niistä ovat innostavia ja niistä nauttii, mutta silti huomaan kamppailevani usein juuri kiireen kanssa.

Miksi sitten kiirehtii? Ehkä siksi, että pelkää pahaa ja toivoo hyvää. Tekisi mieli sanoa, että kiirehtii, koska rakastaa. Voin perustella kiireeni hyvillä syillä. Kiirehdin hakemaan lapset hoidosta. Kiirehdin, jotta oman työpaikan tulevaisuus olisi valoisampi. Kiirehdin, jotta olisin terveempi. Kiirehdin itseni, lähimmäisteni ja maailman puolesta. Aika hyviä syitä pitää kiirettä.

Mutta pysähtymättä, rukoilematta, hengittämättä kiitäminen ei kuitenkaan ole hyväksi. Ja paastonaika on hyvää aikaa muistuttaa itseään siitä. Paastonajan alkuosan raamatuntekstien aiheita ovat katumus ja mielenmuutos. Tähän aikaa sopii hyvin myös kiireen kulttuurista pois opetteleminen.

Moni kiire tuntuu välttämättömyydeltä, mutta onko todella niin? Tammikuun työntekijäpäivillä vieraillut kouluttaja puhui ilmapiiriä syövästä ja haitallisesta kiireen kulttuurista. Työyhteisössä kiireen ylläpitäminen voi tuntua jonkinlaiselta itsetarkoitukselta, ainoalta todelliselta tehokkuuden ja ahkeruuden mittarilta. Tahdin hidastaminen on etuoikeutettua, mutta uskoakseni se voi olla myös tuottoisampaa ja uutta luovempaa aikaa.

Valitsin melko pienen, mutta ehkä juuri siksi oikein hyvän tavoitteen tälle paastonajalle. Luen kiireettä Johann Gerhardin kirjoittaman hartaus- ja rukouskirjan Uskon pyhä salaisuus.

Kiireetöntä kevättä ja siunattua paastonaikaa sinulle ja rakkaillesi.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: