-
Connector.
Tälle perustalle - kirkolliskokousblogi
Kommentteja arkkipiispan kirkolliskokouspuheisiin
11.11.2025
Syksyn 2025 kirkolliskokous on jo jäänyt historiaan. Kommentoin kuitenkin vielä kahta arkkipiispa Luoman kirkolliskokouksessa pitämissä puheissa esiin tullutta seikkaa: arkkipiispan perusteet sille, miksi hän on muuttanut avioliittokantaansa sekä hänen luottamuspuheensa kirkolliskokouksen päätösistunnossa. Arkkipiispa on taitava sanan käyttäjä. Hänen puheitaan on helppo seurata ja ymmärtää. Siksi niitä on myös helppo arvioida.
Kirkolliskokouksen paneelikeskustelussa avajaispäivänä puhuttiin kirkon kipupisteistä, joista ehkä kaikkein kipein on erimielisyys avioliittokäsityksestä. Arkkipiispa käytti varsinaisen paneelin jälkeen puheenvuoron, jossa hän kiteytti ja kommentoi käytyä keskustelua. Siinä yhteydessä hän myös kertoi, miksi itse on muuttanut kantaansa samaa sukupuolta olevien kirkolliseen vihkimiseen. Ensinnäkin hän käytti ”mitä se on keneltäkään pois” -argumenttia. Tätä argumenttia on keskustelussa toistettu varsin usein. Se on kuitenkin kovin heikko peruste kirkollisessa keskustelussa, jossa lähtökohtaisesti Raamattu ja sitä selittävät tunnustuskirjat ovat kaiken opin perusta. Kirkkojärjestyksen ensimmäinen pykälä toteaa: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”
Sitä paitsi, jos arkkipiispan ja monen muunkin käyttämä argumentti todetaan päteväksi, voidaan sitä jatkossa käyttää perustelemaan melkeinpä mitä tahansa kirkkoon ajettavia uudistuksia. Vastikään Berliinissä luterilainen pappi vihki keskenään avioliittoon neljä miestä! Suomessakin yhteiskunnallinen keskustelu polyamorisista suhteista ja moniavioisuudesta on jo herännyt. Voin jo kuulla korvissani, miten kirkossa pian kysytään: ”Mitä se on keneltäkään pois?”
Arkkipiispan toinen argumentti oli se, että hänen mukaansa Jumala edelleen siunaa niitä kirkkoja, joissa samaa sukupuolta olevien avioliitto on hyväksytty. Minua jäi mietityttämään, millaisella mittarilla Jumalan siunauksia mitataan. Jos mittarina käytetään kirkkoonkuulumisprosenttia, ei Ruotsin kirkko ainakaan ole näyttäytynyt kovin siunattuna kirkkona. Sen jälkeen, kun Ruotsin kirkko hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot, on kirkkoonkuulumisprosentti Ruotsissa laskenut nopeammin kuin Suomessa, ja tällä hetkellä se on vain 51,4 %. Toki Ruotsin kirkossakin on hengellistä elämää. Jumala siunaa aina oman sanansa ja sen oikean julistamisen. Se ei kuitenkaan todista kaikkien päätösten olleen Jumalan silmissä oikeita.
Kirkolliskokouksen päätöspuheessaan arkkipiispa puhui luottamuksesta. Tässä sitaatti puheesta:
Haluan nyt kysyä, luotammeko me Jumalaan? Luotammeko siihen, että Jumala johdattaa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, kaikkia, jotka siinä elävät ja sen hyväksi toimivat? Luotammeko siihen, että Jumala hoitaa lapsiaan tässä kirkossa, tässä meille rakkaassa syntisten sairaalassa? Olen kuullut useiden edustajatoverien kertovan, että he ovat huolestuneita kirkkomme nykytilasta ja tulevaisuudesta. Tunnistan toki välillä itsekin huolestumisen mielessäni, ennen kaikkea huolestumisen sen suhteen, mihin suuntaan keskinäinen yhteytemme kehittyy. Rohkenen kysyä niin itseltäni kuin teiltä muiltakin, missä määrin huolestuneisuus kirkon tilasta ja tulevaisuudesta nousee siitä, että luotamme ennemmin inhimillisiin yrityksiin rakentaa kirkkoa kuin Jumalaan ja hänen voimaansa?
Lempein sanoin arkkipiispa siis antoi ymmärtää, että monien edustajien esittämät huolestuneet ja kriittiset puheenvuorot kumpuavat luottamuksen puutteesta Jumalaan. Puhetta kuunnellessani ajattelin, että ei minulla ole luottamusta siihen, että Jumala varmasti johdattaa Suomen ev. lut. kirkkoa ja siunaa sitä. Miksi en luota siihen? Koska Jumala ei ole luvannut sellaista. Ei Raamatussa ole yhtään lupausta siitä, että jokainen paikalliskirkko pysyy Kristuksen paluuseen saakka. Ilmestyskirjassa ylösnoussut Kristus päinvastoin jopa uhkaa siirtää sellaisen seurakunnan lampunjalan paikaltaan – siis hylätä seurakunnan – joka ei tee parannusta lankeemuksestaan (Ilm. 2:4–5). Kristus antoi kyllä lupauksen maailmanlaajalle Kirkolleen siitä, että sitä eivät tuonelan portit voita. Kristuksen Kirkko säilyy maailmassa hänen tulemiseensa asti. Sillä perusteella luotan, että Suomessakin Kristuksen kirkko säilyy – tosin siitäkään ei ole varmaa lupausta – mutta Suomen ev. lut. kirkon puolesta olen hyvin huolissani.
Arkkipiispa lausui julki myös oman huolensa siitä, mihin suuntaan kirkon sisäinen yhteys kehittyy. Näyttää siltä, että laajemminkin piispoille kaikkein tärkeintä on kirkon sisäinen yhteys tai ykseys, jonka tulisi näkyä yhteisessä ehtoollisen vietossa. Ymmärrän hyvin, miten kipeältä heistä tuntuu kirkon vahva kahtiajakautuminen. Kirkon ykseyttä vähättelemättä ajattelen, että tärkeintä kuitenkin on kirkon pysyminen Jumalan sanassa. Oikea ykseyskin perustuu lopulta yhteiseen uskoon ja yksimieliseen sanassa pysymiseen.
Lisää artikkeleita:
- Kommentteja arkkipiispan kirkolliskokouspuheisiin
- Joogaa alttarilla
- Avointa keskustelua, keskustelun tukahduttamista ja koventuneita äänenpainoja
- Kirkkohistorian ensimmäinen kirkolliskokouspaneeli
- Kannanotto piispainkokouksen 3.6.2025 pastoraaliseen ohjeeseen
- Pitkän viikon saldo ja julkilausuma piispoille
- Kirkolliskokous hylkäsi piispojen esityksen
- Pöydällä isot asiat: onko katekismuksella väliä?
- Puheenjohtajan ääni ratkaisi
- Kysymyksiä ja vastauksia

