Nimi lupalappuun: missä Jeesuksesta saa kertoa?

Viisitoista vuotta sitten Porissa viikoittaiset ehtoollisjumalanpalvelukset aloittanut Sleyn messuyhteisö kasvoi parista kymmenestä osallistujasta yli 150 hengen yhteisöksi. Messut kokoavat monen ikäistä väkeä ja paljon myös nuoria aikuisia ja lapsiperheitä, joita kirkko eniten toimintaansa kaipaa. Yhteistyö paikallisseurakunnan kanssa sujui hyvin yli kymmenen vuoden ajan. Moni osallistui ja yhä osallistuu herätysliikkeen toiminnan lisäksi myös paikallisseurakunnan toimintaan ja kantoi vastuuta siellä.

Tuota messuyhteisöä pidettiin esimerkkitapauksena ja sitä käytettiin mallina paikallisseurakunnan ja herätysliikejärjestön yhteydestä ja yhteistyöstä. ”Väinölän malli” päätyi piispainkokoukselle luovutettuun selvitykseen, jonka piispainkokous siunasi todeten, että tuon kaltaista yhteistyötä ja jumalanpalvelusyhteisöjen tukemista tulisi suosia ja jatkaa.

Vuonna 2024 seurakuntaneuvosto päätti lopettaa pitkään jatkuneen yhteistyön. Messuyhteisö löysi uuden kokoontumispaikan Esikoiset ry:n rukoushuoneelta, mutta paikalla ei ollut ehtoollisenviettolupaa. Kirkkojärjestyksen mukaan siellä ei saisi ehtoollista jakaa seurakuntalaisille. Asian pitäisi olla yksinkertainen: pyydetään lupaa Länsi-Porin seurakuntaneuvostolta, jonka alueella rukoushuone sijaitsee.

Olimme ilahtuneita Länsi-Porin seurakuntaneuvoston puollettua luvan myöntämistä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille. Tosin seurakunnan kirkkoherra oli asiasta eri mieltä. Olimme toiveikkeita luvan saamisen suhteen. Hieman aiemmin Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli oli ratkaissut vastaavan tapauksen. Tuolloin sateenkaarimessujen kohtalosta päätettiin Vaasassa niin ikään seurakuntaneuvoston ja messuja toteuttavien hyväksi.

Toisin kävi. Tuomiokapituli ei myöntänyt lupaa ja jyräsi seurakuntaneuvoston esityksen. Perusteluissa todettiin, ettei messuille ole tarvetta. Onhan lähellä muitakin kirkkoja, joissa käydä.

Olemme päätöksestä huolimatta jatkaneet työtämme ja myös messujen toimittamista. Jos lintulaudan avaa syksyllä, täytyy ruokkimista jatkaa myös talven kylmimpinä päivinä. Kannamme vastuun messuihin kokoontuvasta joukosta emmekä voi jättää heitä kodittomiksi. Messuja ovat toimittaneet kirkkomme papit, kirkkomme jumalanpalvelusjärjestyksen mukaisesti ja ehtoollista on jaettu pääosin kirkon jäsenistä koostuvalle joukolle.

Kukaan ei ole kiistänyt sakramentin pätevyyttä eikä papin viran kelvollisuutta. Kysymys on ollut vain siitä, voiko ehtoollista viettää tietyssä tilassa. Mitä ratkaisuja voisi olla tilanteeseen?

Viime vuosina kirkkojärjestystä on sovellettu joustavasti ja sen rinnalle on voitu antaa pastoraalisia ohjeita. Niiden tarkoitus on ollut auttaa tilanteissa, joissa muodollinen lupa puuttuu, mutta tarve on kiistaton. Tätä pyydämme nytkin. Lupa jakaa ehtoollista paikassa, jolle ei ole erikseen myönnetty lupaa, vaikka olemme sitä pyytäneet ja se on paikallisen seurakunnan puoltama.

Messuja ovat toimittaneet kirkkomme papit, joten heidän käyttämisessään toimituksiin ei pitäisi olla ongelmaa. On kyse siitä, voiko kyseisessä tilassa viettää ehtoollista. Kristus vietti sitä yläsalissa, sen jälkeen kristityt viettivät sitä kodeissa ja katakombeissa, Afrikan lähetyskentillä seurakunta kokoontuu telttoihin tai taivasalle viettämään Herran ehtoollista. Joissakin maissa ehtoollista vietetään upeassa katedraalissa ja toisaalla 1970-luvulla rakennetussa elementtibunkkerissa. Nämä kaikki ovat varmasti hyviä paikkoja viettää Herran ateriaa.

Kirkkojärjestys ei tässä kohtaa tunne messuyhteisöjen elävää todellisuutta, joka ei ole kiinni perinteisissä kirkkotiloissa, vaan kokoontuu useimmiten paljon yksinkertaisemmissa puitteissa. Uskon, että juuri näissä erilaisissa kirkkomme sisällä toimivissa yhteisöissä ja kirkon kyvyssä pitää ne sisällään osana toimintaansa, on yksi ratkaisu kirkon etsimiin haasteisiin tulevaisuutensa suhteen. Vaatii kirkkomme päättäjiltä avarakatseisuutta nähdä messuyhteisöjen toiminta kirkkomme rikkautena, joka pystyy pitämään kirkkoomme uskoon ja elämään sitoutuneen väen yhä kirkkomme jäseninä.

Syntynyt tilanne kaipaa pikaisesti pastoraalista ohjetta, joka ohjaa kirkkojärjestyksen tulkintaa jatkossa siten, että herätysliikkeiden messuyhteisöt voivat kokoontua sanan ja sakramenttien äärelle kustantamissaan tiloissa, vaikka tuomiokapituli ei olisi erillistä lupa-anomusta käsitellyt, tai ainakin ohjaa jättämään tällaiset kokoontumiset rankaisematta, kunhan jumalanpalveluksen toimittaa luterilainen pastori ja se toimitetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjan mukaisesti.

Kirkon kriisi ei ole se, että eri herätysliikkeillä on omat painotuksensa, vaan se, että se menettää nuoria, lapsiperheitä ja uskoa etsiviä. Siksi nämä messuyhteisöt kannattaa sulkea kirkon sisälle, jossa ne rakentavat kirkkomme moninaista hengellistä elämää. Kirkon tulisi nähdä nämä jäsenistään koostuvat yhteisöt rikkautena eikä uhkana. Niissä on valtava potentiaali uudistaa jumalanpalveluselämää, vahvistaa vapaaehtoisuutta ja tarjota hengellinen koti niille, jotka sitä kaipaavat.

Sleyn viesti on selvä. Haluamme pysyä kirkon yhteydessä. Me emme rakenna rinnakkaista kirkkoa. Uskomme, että kirkko voi yhä tehdä viisaita päätöksiä ja löytää ratkaisuja, jotka kunnioittavat sekä kirkkojärjestystä että seurakuntalaisten todellisia tarpeita. Haluamme, että yhteisöillämme on paikka kirkon sisällä. Silloin ehtoollinen voi olla sitä, miksi Kristus sen tarkoitti: armonväline eikä kapitulista tapahtuvan kontrollin ja vallankäytön väline.