-
Connector.
Maata Näkyvissä -festarit
Maata Näkyvissä -festareiden lauantai oli täynnä iloista yhdessäoloa
20.11.2022
Maata Näkyvissä -festareiden toinen päivä keräsi Turun Gatorade Centeriin ja Messukeskukseen lähes 5000 kävijää. Lauantain täytti rento yhdessäolo, kun isommissa ja pienemmissä porukoissa kokoonnuttiin musiikin, raamattuopetusten sekä leikkimielisten skabailujen ja hauskan tekemisen pariin. Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen iloitsee siitä, että näin suurella joukolla on jälleen kokoonnuttu festareille.
– Tänään olen ollut tosi kiitollisella mielellä, kun olen seurannut ohjelmaa ja jutellut niin nuorten, nuorisotyöntekijöiden, talkoolaisten kuin esiintyjienkin kanssa. Kautta linjan ihmiset ovat olleet onnellisia siitä, että saadaan kokoontua tauon jälkeen yhteen. Olen myös iloinen ohjelmasta. Artistit ovat panostaneet esiintymisiin ja puheet ovat olleet syvällisiä ja kohti käyviä, Heinonen kertoo.
Jo iltapäivän konsertissa Maata Näkyvissä -festareilla iloa oli ilmassa ja permanto täynnä, kun suomigospelin kärkinimiin kuuluvat PastoriPike, Maksetut Viulut ja kls. nostattivat tunnelmaa. Samalla paljastettiin vuoden festariseurakunta. Tänä vuonna tittelin nappasi itselleen Turun Henrikin seurakunta.
Lauantai-illan Ilon päivä -pääkonsertti alkoi odotetulla hetkellä, kun 2010-luvun alussa villinnyt rap-yhtye Immanuel teki paluun pitkältä keikkatauolta ja nousi lavalle uuden musiikin kera. Illan aikana nähtiin myös huikea esitys trapetsitaiteilija ja laulaja Ester Viljaselta, joka hämmästytti taidoillaan yleisöä sekä kuultiin menevää poppia brittiläiseltä Lily Jolta.
Aiemmin päivällä festareilla jakaannuttiin pienemmissä ryhmissä studioihin ja workshopeihin eri teemojen äärelle. Studioissa keskusteltiin elämän iloista ja suruista, suurista ja pienistä. Lisäksi ensimmäistä kertaa festareilla järjestettiin studio ruotsiksi. Messukeskuksessa pääsi puolestaan mittelemään MN-festareiden legendaarisesta pingismestaruudesta, tanssimaan, eläytymään draaman parissa sekä leikkimään uudestaan kaikkein ikimuistoisimpia riparileikkejä.
Lisää artikkeleita:
- Herätysliikkeiden paikka kirkon keskellä
- Matt Popovits: Faithful When We Fall Short
- Maata Näkyvissä -festarit kasvoivat edelleen: 2 000 enemmän kuin viime vuonna, yhteensä 15 600 osallistujaa
- Ministeri Mika Poutala: “Et ole yksin – me päättäjät teemme joka päivä töitä, jotta tulevaisuus voi olla valoisampi”
- Maata Näkyvissä – juuri nyt Turussa 40. kerran
- Glow-palkittu Juha Heinonen: ”Halusin järjestää gospelkonsertteja jo nuorena”
- Myös lasten festarit
- Tapahtui käänne
- Maata Näkyvissä -festareiden lauantai tarjoili suomigospelin tähtiä ja suuria tunteita
- Avaamassa tietä Raamattua opettaville naisille

