Tottumuksesta tuli totuus

Tällä viikolla Karkun evankelisen opiston kesäisissä maisemissa on aloittanut neljä rippikoululeiriä. Leireillä tutustuu toisiinsa ja kristilliseen uskoon apuvetäjät mukaan luettuna sataviisikymmentä nuorta. On upea nähdä opisto täynnä elämää ja jakaa yhteisiä hetkiä lentopallokentällä, oppitunneilla ja rantakentällä.

Ensi sunnuntaina on kirkon suuri juhla, helluntai. Silloin kirkoissa luetaan tekstejä Pyhästä Hengestä, totuuden hengestä. Eilen rippikoulun oppitunnilla keskustelimme siitä, mitkä ovat totuus- ja mitkä taas mielipidekysymyksiä. Onko Tukholma Ruotsin pääkaupunki? Onko Ronaldo parempi kuin Messi? Ja miten on asia Jumalan tai kristillinen uskon suhteen?

Totuutta on vaikea tunnistaa. Se on ajassamme suhteellista ja riippuu tilanteesta, näkökulmasta tai sanojasta. Totuuden hengen tunnistaa siitä, että se synnyttää kirkossa rakkautta ja ykseyttä. Uusi testamentti on täynnä vetoomuksia elää yhteydessä, yksimielisyydessä ja keskinäisessä rakkaudessa.

Kristillinen kirkko torjuu subjektiivisen ja suhteellisen totuuskäsityksen. Totuus ei ole moniääninen vaan yksiääninen. On olemassa yksi ja ehdoton totuus, joka on ilmoitettu Raamatussa. Epävarmojen asioiden keskellä on jotakin pysyvää. On totuus armollisesta Jumalasta, eikä tarvitse epävarmana arvailla oikeaa tietä taivaaseen. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6) On vapauttavaa, että elämän tärkein asia ei ole epävarma tai mielipideasia.

On Jumala ja Hän on ilmoittanut itsensä Raamatussa, eikä kristillinen kirkko voi luopua siitä opetuksesta, jonka mukaan se on aina elänyt. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ja näiden välinen avioliitto on tämän luomisjärjestyksen mukainen liitto. Tämäkään ei ole mielipide, vaan osa Jumalan ilmoitusta riippumatta siitä, mitä enemmistö riparilaisista tai piispoista äänestää tai miten seurakunnissa toimitaan. Tukholma ei lakkaa olemasta Ruotsin pääkaupunki, vaikka täällä Karkussa rippikoululaisista enemmistö päättäisi niin.

Piispainkokouksen ohje ei ole hyväksi kirkolle

Piispainkokouksen 3.6.2025 antama pastoraalinen ohje tuomiokapituleille samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä tai siunaamisesta on osoitus kirkollisen päätöksenteon kriisistä sekä kirkon järjestyksen että teologian kannalta. Päätös ei ole laillinen kirkon päätöksentekoprosessien näkökulmasta. Kiinnitän nyt huomion kolmeen ongelmaan.

Kirkolliskokouksen päätöksen ohittaminen rikkoo kirkon järjestystä

Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Se käsitteli keväällä 2025 piispainkokouksen esityksen, jonka mukaan kirkkojärjestykseen olisi kirjattu rinnakkaiset avioliittokäsitykset. Tämä esitys hylättiin. Sen mukana kirkolliskokous totesi, ettei avioliittolain muutosta tule soveltaa kirkon vihkikäytäntöön.

Piispainkokouksen ohje on annettu tämän päätöksen jälkeen ja sitä vastaan. Se ei ole vain ohje, vaan toiminnallinen linjaus, jonka vaikutus on lainsäädännöllinen. Se ohjeistaa pappeja ja tuomiokapituleja toimimaan ikään kuin kirkolliskokouksen päätöksellä ei olisi mitään merkitystä. Tämä on juridisesti ja teologisesti kestämätöntä. Se on myös hallinnollisesti vaarallinen ennakkotapaus. Jos piispainkokous voi antaa ohjeita kirkolliskokouksen päätösten ohi ja vastaan, mitä päätöksentekovaltaa kirkolliskokouksella lopulta enää on?

“Oikeustilan muutos” on keinotekoinen ja itse tuotettu peruste

Piispainkokouksen ohjeen keskeinen argumentti on, että “oikeustila on muutoksessa”, koska samaa sukupuolta olevien vihkimisiä tapahtuu ja niistä ei seuraa sanktioita. Tämä perustelu ei perustu teologiaan, vaan tilanteen toteamiseen, sen hyväksymiseen ja laittomaan toimintaan rohkaisemiseen. Todellisuudessa juuri piispainkokous on ollut itse aktiivinen toimija tämän “oikeustilan muutoksen” tuottamisessa. Kun samaa sukupuolta olevien parien siunaamista ja vihkimistä on sallittu ilman seuraamuksia, on kirkossa muodostunut tilanne, jossa totuttu poikkeus halutaan jälkikäteen laillistaa. Tämä ei ole pastoraalisuutta, vaan totuuden muuttamista tottumukseksi. Pastoraalinen ohje ei ole keino ohittaa tunnustusta ja lainsäädäntöä.

Piispallinen opetus hämärtää totuutta ja tuo sekasortoa

Piispainkokouksen ohjeessa ei puhuta selkeästi eikä suoraan. Samassa ohjeessa todetaan, että kirkkojärjestyksen kohtaa avioliitosta ei ole muutettu – se koskee siis yhä miestä ja naista – ja kuitenkin ohjeistetaan vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja. Tällainen ei ole selkeää eikä rehellistä. Kirkon tehtävä ei ole johdattaa epäselvyyteen vaan totuuteen. Totuus ei ole yksi näkökulma muiden joukossa.

Mitä piispainkokouksen ohje merkitsee kristityille, kirkon jäsenille?

Tämä päätös repii auki kirkon yhtenäisyyttä. Sekä herätysliikkeiden että paikallisseurakuntien elämässä toimiville seurakuntien jäsenille ja työntekijöille, avioliitto Jumalan luomisjärjestyksen mukaisena miehen ja naisen liittona ei ole neuvottelukysymys.

Piispainkokous ohjaa toimimaan toisin kuin mitä kirkon tunnustus, kirkkojärjestys ja kirkolliskokous ohjaavat. Tämä ei ole pastoraalista huolenpitoa vaan vallankäyttöä. Päätös ei rakenna kirkkoa vaan murtaa sen yhteistä perustaa, elämää ja uskoa.

Onko piispojen kirje harhaoppi?

Viime viikolla julkaistussa kirjassani Murtunut Kristuksen ruumis, kirjoitan, että varhaiskirkko pyrki vaalimaan kirkon ykseyttä, mutta pitäytyi siinä, että on olemassa vääriä tulkintoja eli harhaoppeja. Harhaopin määrittelyssä voidaan nähdä kolme kriteeriä.

Ensinnäkin harhaoppi poikkeaa ja on ristiriidassa Jeesuksen opetuksen kanssa. Tämä määritelmä juontaa juurensa jo apostolien aikaan. Apostolien kokouksessa linjattiin, että oikean opin tunsi siitä, että se on linjassa Jeesuksen opetuksen kanssa (Apt. 15:7–11).

Toiseksi harhaoppi on ristiriidassa kirkon yhteisten uskontunnustusten kanssa. Tämä kriteeri muodostui Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 325.

Kolmanneksi harhaoppi on vastoin sitä, mitä kirkko on aina ja kaikkialla opettanut. Tässä tunnustetaan, että kirkon traditio on olennainen kriteeri oikean opin varmistamisessa. Oikean opin lähteet ja juuret ovat selviä, julkisia ja lähteille on mahdollista päästä.

Piispainkokouksen ohje on ristiriidassa kahden näistä kolmesta kohdasta kanssa. Se ei ole kristillisen uskon mukainen, eikä sitä siksi tule hyväksyä eikä sille tule antaa painoarvoa.

Ykseys kirkossa ei tarkoita rinnakkaisten tunnustusten hyväksymistä, vaan sitä, että kirkko elää yhden tunnustuksen, yhden uskon ja yhden Herran varassa.