-
Connector.
Evankeliumijuhla
Hämeenlinnan 143. evankeliumijuhla keräsi paljon väkeä: myös Päivi Räsänen paikalla
Kahden viikon ajan Viipurintien siltaa ylittäneet hämeenlinnalaiset autoilijat ja muut kulkijat ovat nähneet banderollin, jossa julistetaan ”Älä pelkää”. Tällä teemalla kuluneena viikonloppuna on vietetty 143. kerran Hämeenlinnan evankeliumijuhlaa.
Hämeenlinnan evankeliumijuhlaperinne alkoi vuonna 1883, jolloin Sley oli vasta 10-vuotias. Yksikään sota ei ole keskeyttänyt juhlia. Myös koronan aikaan juhla on pidetty, joskin yksipäiväisenä. Hämeenlinnan evankeliumijuhla onkin yksi pisimpään jatkuneista kristillisistä kesäjuhlista. Pastori Pentti Marttila oli hyvin tyytyväinen tämän vuoden juhlaan.
– Väkeä oli enemmän kuin aiempina vuosina, ja kaikki onnistui hyvin.
Kiitoksen onnistuneista juhlista Marttila antaa paitsi tietysti Jumalalle, joka antoi hyvän sään päivisin ja sateita vain yöaikaan, myös niille kymmenille vapaaehtoisille, jotka ovat uurastaneet ennen juhlia ja niiden aikana.
– Eihän tällainen juhla onnistuisi ilman omistautuneita talkoolaisia, hän sanoo.
Tämän vuoden juhlat aloitettiin jo torstain etkoilla, joilla kuultiin Scopus-yhtyeen konsertti. Jotkut Scopus-fanit tulivat junalla Helsingistä kuulemaan suosikkibändiään. Torstai-ilta oli niin sanottujen entisten nuorten juhlaa. Viikonlopun aikana juhlaan osallistui kaikenikäisiä ja mukaan oli useampia perhekuntia, joissa oli kolme sukupolvea mukana. Evankelisuus vaikuttaisi olevan myös suvuissa kulkevaa hengellistä perinnettä. Saija Simanainen ja Eeva Vyyryläinen järjestivät lapsille monipuolista ohjelmaa lasten teltassa pihalla. Flanelloin ja videoin perehdyttiin Mooseksen elämään. Lasten kanssa tehtiin myös retki lähipuistoon ja leikittiin erämaavaellukseen liittyviä leikkejä.
Sanan opetusta ja Siionin kanteleen lauluja
Perjantai-illan messun toimitti pastori Johan Helkkula Porista. Musiikissa kuultiin Juhani Tikkasen elämänmakuista musiikkia. Viikonlopun aamut aloitettiin raamattuopetuksella. Lauantaina SEKL:in toiminnanjohtajan Daniel Nummelan raamattutunnin aihe oli ”Pelko ja usko”. Sunnuntaiaamun raamattuopetuksesta vastasi Uusi tie -lehden toimituspäällikkö Matti Korhonen aiheenaan ”Myrskyn keskellä”. Molemmissa opetuksissa oltiin samassa veneessä, kun puhuttiin Jeesuksen ja opetuslasten kokemuksesta myrskyävällä Genesaretin järvellä.
Viikonlopun tilaisuuksissa oli väkeä yhteensä viitisen sataa. Yksittäisistä tilaisuuksista eniten väkeä veti lauantain Riemumessu, jossa musiikista vastasi The Road. Liturgina oli pastori Johannes Häkämies. Toinen tilaisuus, jossa kirkkosali oli täpötäynnä, oli lauantain paneelikeskustelu.
Viikonlopun muusta musiikista vastasivat kanttori Jutta Griffiths, Sirpa Läspä, Hanna Tauro, Ville Hämäläinen sekä Helena ja Antti Korpinen.
Globaaleista uhkakuvista oman elämän pelkoihin
Hämeenlinnan evankeliumijuhlaan on viime vuosina kuulunut ajankohtainen paneelikeskustelu. Tänä vuonna aiheena oli viikonlopun teema: ”Älä pelkää”. Keskustelu lähti liikkeelle maailmanlaajuisista uhkakuvista päätyen kotimaisiin ajankohtaisiin asioihin ja keskustelua käytiin pelkoa tuottavista asioista, kuten sodan uhasta, terrorismista, huumeista sekä nuorten tulevaisuuden peloista. Keskustelussa oli esillä myös kristittyjen asema ajassamme.
Paneelissa koettiin erikoinen yhteensattuma: kansanedustaja Päivi Räsäsen kertoessa Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi -pamfletista saamastaan tuomiosta Luther-talon ohi kulki Pride-marssi – konkreettinen muistutus juhlaväelle rukoilla heidän puolestaan, jotka nousevat Jumalan luomistyötä vastaan.
Paneelin muut osanottajat olivat Daniel Nummela, näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Arto Myllärinen sekä YTK, Israel-kommentaattori Sanna Haikala–Reyes. Paneelin moderaattorina toimi Pirkko Säilä.
Panelistit päätyivät siihen, että vaikka ympärillämme on pelottavia asioita, meidän ei tarvitse pelätä, koska Jumalan lupaus Raamatussa on niin vahva, että pelottavissa tilanteissa ja elämänvaiheissa Jumala on turvanamme. Pelätäkin pitää, nimittäin Jumalaa. Tästä muistuttavat Katekismuksen 10 käskyn selitykset, ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että…”
Golgatan keskimmäisen ristin sanoma
Sunnuntain messussa liturgina toimi rovasti Jyrki Koivisto ja saarnan piti Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen. Pääjuhla koettiin Luther-talon pihapiirissä kerrostalojen katveessa. Puhujina olivat entinen Japanin lähetti Mailis Janatuinen, kappalainen Sampo Kujala, Sleyn lähetysjohtaja Ville Auvinen sekä Hämeenlinnan Luther-talon toiminnassa säännöllisesti mukana oleva teologian tohtori Reijo Arkkila. Kaikki he korostivat sitä, mitä Jeesus on tehnyt Golgatalla. Hän teki kaiken puolestamme ja Hän sanoi, älä pelkää. Raamatussa tämä vakuutetaan meille niin monta kertaa, että siitä riittää jokaiselle vuoden päivälle omansa jopa karkausvuonnakin.
Siinä, missä Vanajaveden rantamien kerrostaloissa asuvat ovat tämän kesän mittaan kuulleet jazzia tai pop-musiikkia läheisestä Linnanpuistosta, tänä viikonloppuna he kuulivat avoimista ikkunoistaan Siionin kanteleen lauluja ja raamatullista julistusta. Ehkä joku heistä tulee ensi vuonna juhlille. Tänäkin vuonna mukana oli ensimmäistä kertaa joku, joka oli tullut vuoden aikana uskoon.
Lisää artikkeleita:
- Hämeenlinnan 143. evankeliumijuhla keräsi paljon väkeä: myös Päivi Räsänen paikalla
- Uudet hallituksen jäsenet valittu: Riina Halme, Sari Mäkimattila, Tuomo Liimatainen ja Jussi Auvinen luottamustehtävään
- Evankeliumijuhlaviikko avataan Radio Dein aamussa maanantaina klo 8–11
- Evankeliumijuhlan tuplauskeräys on alkanut: lahjoita nyt ja lahjasi tuplataan
- Koko perheen Evankeliumijuhla: Kukaan ei ole yksin!
- Evankeliumijuhlan majoitusmyynti alkaa 1.4. klo 9
- Turva Jumalassa: Tervetuloa Evankeliumijuhlaan 2026
- Evankeliumijuhlan 2025 arpajaispalkinnot
- Paikalliset evankeliumijuhlat kutsuvat ympäri Suomea – kausi käynnistyy Kouvolasta
- Evankeliumijuhla Karkussa 2025 on valmis: tervetuloa ensi vuonna Karkkuun

