
-
Connector.
Sley
Nokian Siunaukselassa tulipalo
21.07.2023
Vuonna 1912 Nokialla orpokodiksi perustetussa Siunaukselassa syttyi tulipalo perjantaina 21.7. Palokunnan kerrotaan saapuneen paikalle aamuyöllä hieman ennen kolmea. Sammutustyöt jatkuivat pitkälle aamupäivään.
— Tulipalo historiallisesti merkittävässä ja monille tärkeässä rakennuksessa on murheellinen asia. Onneksi rakennus on tietojemme mukaan ollut tyhjillään, eikä kukaan ole loukkaantunut, Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä kertoo.
Nokialla toiminut Siunauksela-koti lopetti toimintansa toukokuusssa 2022. Siunaukselan kiinteistöt ja varat luovutettiin sen jälkeen yhdistyksen sääntöjen mukaan Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen työhön. Siunauksela aloitti toimintansa alun perin orpokotina vuonna 1912 ja suuntasi toimintansa vanhustyöhön 1988. Sleyn hallitus oli päättänyt aiemmin kesäkuussa, että Evankeliumiyhdistys myy saamansa kiinteistöt eteenpäin.
Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Sley vastasi kutsuun: työ Indonesiassa alkaa
- Nokian Siunaukselassa tulipalo
- Jäsenkokous koolla Toholammilla: hallitus on valittu
- Vuosikertomus 2022 on julkaistu
- Siunauksela Sleyn työn hyväksi ja TLK:lla remontti
- Sääntömuutosehdotus kesän jäsenkokoukselle
- Paula ja Lauri Heikkilä Ugandaan – Leena Ylimäki nuorisotyöhön Keski-Pohjanmaalla
- Merkittävällä ja vastuullisella paikalla
- Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksytty: on kiitoksen aika
- Hanskat naulasta!