Ohje koronaviruksen tarttumisen ehkäisemiseksi Evankeliumiyhdistyksen toiminnassa

 

Uusi virus jatkaa leviämistään nyt erityisesti Euroopassa ja myös Suomessa. Tällä hetkellä emme tiedä onko kyse pikaisesti ohimenevästä epidemiasta, jonka etenemistä ja taudin tarttumista saadaan hallittua vai jostakin muusta. Sairaudesta huolimatta pyrkimyksemme on mahdollisimman hyvin ylläpitää Sleyn perustoimintaa: jumalanpalveluksia, opetustilaisuuksia, kirkollisia toimituksia, leirejä sekä muita tilaisuuksia.

On tärkeää, että toimintaamme voi osallistua turvallisin mielin, joten alla olevia ohjeita noudatetaan toistaiseksi tilaisuuksissamme. Ohjeet seuraavat THL:n sekä Kirkkohallituksen ohjeita sekä toimintaamme osallistuvien terveydenhoidon ammattilaisten suosituksia.

Sairastunut tai karanteenissa

Tilaisuuteen ei ole hyvä osallistua, jos on sairastunut flunssan oireita: kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, päänsärky ja lihaskipuja. Toistaiseksi noudatetaan varovaisuutta viruksen suhteen eikä kipeänä mennä tilaisuuksiin. Emme ota tietoista riskiä altistaa riskiryhmään kuuluva lähimmäinen vakavalle sairaudelle. Karanteeniin asetettu ei voi osallistua yleisötilaisuuteen.

Tervehtiminen

Tervehtimistä kättelemällä ei tule käyttää.

Huolellinen käsihygienia

Kädet on tärkeää pestä tilaisuuteen saavuttuaan sekä vessassa käynnin yhteydessä. Käsien desifintionitiaineita on tiloissamme hyvin saatavilla. Laulukirjan, Raamatun tai messun käsiohjelman pinnalla virus elää muutamia päiviä.

Jumalanpalvelukseen liittyvät ohjeet

Kädestä käteen kiertävän kolehtihaavin sijaan kolehti kerätään niin, että haavi pysyy koko ajan kerääjän kädessä tai kolehtiraha tuodaan uhrivirren aikana esimerkiksi kirkon ovella, keskikäytävällä tai alttarikaiteen edessä olevaan astiaan tai koriin. Myös muut lahjoitusmahdollisuudet (MobilePay ja taivallinenlahja.fi) ovat hyvä tapa antaa lahja evankeliumin työlle.

Yhteismaljaa ei toistaiseksi käytetä ehtoollisjumalanpalveluksissamme. Oman sairastumisriskin lisäksi on myös ymmärrettävä, että kristillinen rakkaus velvoittaa ottamaan huomioon toiminnassamme heikommassa asemassa olevat ja riskiryhmiin kuuluvat ihmiset. Koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin kuolleiden keski-ikä on tällä hetkellä 81,4 vuotta, ja noin 90%:lla kuolleista on ollut ennalta joku muu sairaus. Virus on siis erittäin tappava vanhemmille sekä niille, joilla on useita muita sairauksia.

Suositeltavaa on, ettei ehtoollispikari siirry jakajan kädestä ehtoollisvieraan käteen, vaan ehtoollisvieras voisi ottaa esimerkiksi kirkon keskikäytävän pöydältä pikarin ja pitää tätä omassa kädessään ehtoollisenjaon ajan.

Jos joutuu jäämään sairauden takia kotiin, voi jumalanpalvelukseen osallistua radio Patmoksen lähetyksen tai Youtube -lähetyksen kautta. Myös Sley.fi -sivujen saarna- ja opetuskirjastosta löytyy runsaasti hyviä ja ravitsevia raamattuopetuksia. Työntekijöitä voi lähestyä puhelimitse ja kysyä mahdollisuutta sielunhoitoon tai rippiin. Myös mahdollisuutta yksityiseen kotiehtoolliseen voi tiedustella. Joissakin tapauksissa tämä voi olla mahdollista.

On hyvä rukoilla asioiden menevän pian parempaan suuntaan. Toivottavasti saamme pian huokaista helpotuksesta ja muuttaa ohjeistusta.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: