Päivän Manna 15.11.

Jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. (Room. 8:17)

Kuinka suurta onkaan, ettei ihminen seuraa himojaan, vaan vastustaa niitä vahvassa uskossa ja kärsien. Maailmassa pidetään suurena aateluutena, kunniana ja ihanuutena sitä, että joku on mahtavan ja kuuluisan kuninkaan tai keisarin lapsi. Vielä ylevämpää olisi kerskata olevansa ylimmän enkelin poika.

Mitä tämä kaikki kuitenkaan on sen rinnalla, että itse Jumala on valinnut ja nimittänyt ihmisen ylhäisen jumalallisen majesteetin lapseksi ja perilliseksi. Tämä lapseus ja perintö tuo näet todella mukanaan suuren, sanomattoman kirkkauden ja rikkauden, vallan ja kunnian, ohi kaiken sen, mikä on taivaissa ja maan päällä.

Pitäisihän tämän kunnian opettaa meitä vihaamaan tätä maailmallista, synnillistä elämää ja kaikin voimin sitä vastustamaan. Sen tähden meidän pitäisi luopua kaikesta ja kärsiä kaikki mitä ihminen voi kärsiä. Se ei kuitenkaan mahdu ihmissydämeen. Se kunnia ja ihanuus, johon meidät Kristuksen kanssa kerran korotetaan, on verrattomasti kaikkia ajatuksiamme ylempi. Siitä pyhä Paavali kirjoittaa: Minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.