Joogaa alttarilla
Avointa keskustelua, keskustelun tukahduttamista ja koventuneita äänenpainoja
Kirkolliskokousviikolla on käyty avointa keskustelua kirkon kipupisteistä. Erityisesti ensimmäistä kertaa järjestetty paneelikeskustelu, jossa ääneen pääsivät tasapuolisesti kirkossa eri näkökulmia edustavat, sai kahvipöytäkeskusteluissa kiitosta. Toisaalta jotkut edustajat pitivät käsittämättömänä sitä, että… 
Kirkkohistorian ensimmäinen kirkolliskokouspaneeli
Kirkolliskokousviikon ensimmäisenä päivänä järjestettiin ensimmäistä kertaa kirkolliskokouksen historiassa paneelikeskustelu, jossa keskusteltiin ajankohtaisista kirkon kipupisteistä. Paneelissa istuivat kirkkoherra Pauli Niemelä, jonka tausta on vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Piispakuntaa edusti Espoon piispa Kaisa-Mari Hintikka…. 
Kirkolliskokous hylkäsi piispojen esityksen
Yleiskeskustelu kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä lakivaliokunnan mietinnön pohjalta jatkui kirkolliskokousviikon keskiviikkona. Tiistain ja keskiviikon keskustelun aikana käytettiin yli 60 puheenvuoroa. Ilokseni totesin, että suomalaiset ovat oppineet puhumaan. Aristoteleen suosittelema patos, tunteisiin vetoaminen,… 
Pöydällä isot asiat: onko katekismuksella väliä?
Puheenjohtajan ääni ratkaisi
Kysymyksiä ja vastauksia
Kirkolliskokous ja kirkon tärkein tehtävä
Kirkolliskokous aloitti marraskuun kokousviikkonsa kuun ensimmäisenä maanantaina. Viikon asialistalla on jokavuotisten budjetti- ja toimintasuunnitelmakeskustelujen lisäksi muun muassa kirkon nelivuotiskatsauksen lähetekeskustelu. Nelivuotiskatsaus – osuvasti nimeltään Kirkko epävarmuuksien ajassa – on yli… 
Piispainkokouksen avioliittoesityksen seurauksista
Puhetta avioliitosta
Kirkolliskokouksen kolmantena päivänä alkoi odotettu keskustelu piispainkokouksen esityksestä kahden rinnakkaisen avioliittonäkemyksen hyväksymisestä. Tällä viikolla asiasta käydään lähetekeskustelu, jonka jälkeen se lähetetään käsiteltäväksi valiokuntiin. Puheenjohtajien neuvoston esitys on, että lakivaliokunta antaisi… 
Kirkolliskokous – parlamentti vai synodi?
Kirkolliskokous 2024–2028 aloitti ensimmäisen istuntoviikkonsa keväisessä Turussa kokoontumalla avajaisjumalanpalvelukseen Turun tuomiokirkkoon. Messusta vastasi tällä kertaa Helsingin hiippakunta, ja piispa Laajasalo saarnasi viime sunnuntain evankeliumitekstistä. Tekstissä Jeesus puhuu siitä, miten hänen… 
Vilkas kyselytunti
Keskiviikkoon on totutusti kuulunut kyselytunti. Tällä kerralla kysymykset keskittyivät odotetusti piispainkokouksen päätökseen kahden lähetysjärjestön kuulemisesta sopimusrikkomuksen vuoksi. Muustakin toki puhuttiin. Mediaa ja tavoittamista Ensimmäisenä edustaja Janne Kaisanlahti toisti muutaman vuoden… 
Piispa Häkkinen eläkkeelle
Kyselytunnilla puhuttiin taas avioliitosta
Keskiviikon kyselytunnilla nousi odotetusti esiin kysymys avioliitosta. Aikaisempiin avioliittokeskusteluihin verrattuna kyselytunnin ilmapiiri pysyi tällä kertaa yllättävän rauhallisena. Pappien vihkimistoiminta ja seurakuntien tilojen käyttö Edustaja Johanna Lumijärvi kysyi kaksiosaisen kysymyksen: ”Mikä… 

