Pääsiäisen aika


Kristikunnan suurin juhla saa paikkansa kalenterissa monien yksityiskohtien perusteella. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen juhlan ajankohta on ollut kristityille iso kysymys. Joulupäivä on joka vuosi 25. joulukuuta, pääsiäisen ajankohta sen sijaan vaihtelee. Syy tälle…

Krusifiksin juurella – tarina hitin takaa


Tarvo Laakson kappale Krusifiksin juurella on todellinen klassikko. Tarvo kertoo brittiläisen hard rock -suuruuden Uriah Heepin biisin Easy Livin’ vaikuttaneen oman kappaleensa sävellystyöhön, mutta millainen tarina kätkeytyy biisin sanoitusten taakse?…

Toinen vaihe


Pastori Richard Ondicho palvelee Luther-kirkon kansainvälistä messuyhteisöä Helsingissä. Seurakunta odottaa häntä kuitenkin myös kauppakeskuksissa ja ravintoloissa. Ondicho näkee työn siirtyneen menneen vuoden aikana uuteen vaiheeseen. Vuonna 2016 alkanut Luther-kirkon kansainvälinen…

Tuhoavatko
emojit Agricolan työn?


Suomalaiset yritykset toimivat englanniksi, monikulttuurisuus kasvattaa kielten määrää ja nuoriso kommunikoi keltaisilla palloilla. Professori Kaisa Häkkinen ei kuitenkaan usko äidinkielen kuolemaan.  ”Ellei me suomalaiset saa präntättyy koko Bibliaa, että me…

”…silloin olemme paljon nähneitä ja kokeneita”


Evankeliumiyhdistyksen Kenian lähetyskenttä on saamassa loppukeväästä uuden lähettiperheen, kun Jiska ja Petra Gröhn yhdessä poikiensa Eliaksen ja Aaronin kanssa lähtevät matkaan. Keniassa odottaa työ slummeissa ja seminaarissa. Luvassa on myös…

Baskipappi rakastui Suomeen


Katolisen kirkon yleisvikaari Raimo Goyarrola sai aivoinfarktin mutta ei mennyt heti sairaalaan, koska ensin oli taisteltava kirkon puolesta.  Eirassa kohoaa taivaalle   häikäisevä keltainen pallo, joka näyttää   etäisesti tutulta. Kevään ensimmäinen…

Aikakäsityksen muutoksessa


Anna Sokka on lähetystyöstä ja eri kulttuureista kiinnostunut teologian opiskelija Helsingin yliopistosta. Toisin kuin muut opiskelijatoverinsa, hän suorittaa juuri tällä hetkellä opintoihinsa kuuluvaa harjoittelua Kisiin maakunnassa Keniassa. Miksi lähdit harjoitteluun…

Nyt alkaa pääsiäisen odotus!


Filosofian tohtori Päivi Poukka on ideoinut pöydälle asetettavan pääsiäiskalenterin, joka virittää kaikenikäisiä kristikunnan merkittävimmän juhlan odotukseen laskiaisesta lähtien. Miltä kalenteri näyttää? Kyseessä on ”pöytäseuralainen” eli metallikierteellä varustettu kuvakirja, josta voi…

Lihan juhlat


Latinalaisen Amerikan karnevaaliperinne näkyy ja kuuluu myös Pohjoismaissa. Moni nykykatolinen pitää kuitenkin karnevaaleja maallistuneena juhlana. Evankeliumiyhdistys on historiassaan ollut vähällä aloittaa työn karnevaalien ja samban kotimaassa. Latinalaisessa Amerikassa on juuri…

Sallikaa lasten tulla


Pohjoismaiden kirkot ovat yhteisen haasteen edessä. Luterilaisin maailmankolkka ei ole onnistunut siirtämään uskonnollista perintöään uudelle sukupolvelle. Yhteisenä huolenaiheena on kastamattomien lisääntyvä joukko. Ruotsissa päädyttiin jo muutama vuosi sitten tilanteeseen, jossa…

Lasten ja luomuelämän vaaliminen on tärkeää


Arvostettu ja palkittu sosiaalipsykologi-psykoterapeutti Saara Kinnunen viettää eläkepäiviään Vaasassa miehensä Arton kanssa. Hän on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja lasten puolestapuhuja. Tässä jutussa hän paljastaa elämän tarkoituksen. On talvinen torstaipäivä. Leiskuvan…

Tulkoon pimeys


Tiedän, että on vaarallista puhua ajan hengestä. Aikakausianalyyseja ympäröi kornin mahtipontisuuden ja tahattoman koomisuuden uhka. Mutta puhun silti. Kuulin nimittäin jokin aika sitten radiohaastattelun, joka paljasti ajan hengen armottomammin kuin…

Satusetä?


Sakari Topelius ei pelännyt kristillisiä teemoja tarinoissaan. Hänen kertomuksissaan  näkyy ainutlaatuisella tavalla lämmin kristinusko ja eloisa mielikuvitus. Vuonna 1818 syntynyt Zachris Topelius valitsi taiteilijanimekseen Zacharias tai Sakarias.   Hän omaksui…

Lilly Among Clouds kolmannelle sijalle Saksassa


Suomessa taiteilijanimellä Lilly Among Thorns tunnettu saksalainen laulaja-lauluntekijä Elisabeth Brüchner sijoittui Saksan euroviisukarsinnoissa kolmannelle sijalle. Hän konsertoi Suomessa vuosina 2010 – 2011 ainakin Maata Näkyvissä -festareilla ja -leirillä, sekä Vappugospelissa ja Evankelisilla…

”Kirjoitan armosta myös itselleni”


Vanhan sanoman tuominen tämän päivän kielelle. Sen Juha Vähäsarja tahtoi tehdä ensimmäistä hartauskirjaa laatiessaan. Ja sen hän tahtoo tehdä edelleen. Yhä uudelleen. ”Hartauskirjojen suurkuluttaja”. Niillä sanoilla luonnehti Juha Vähäsarjaa hänen…

Linkkiongelmat ratkaistu


Sanansaattajan palautelomakkeen ja uutiskirjeen linkkejä vaivanneet tekniset ongelmat ovat nyt ratkaistu. Jos linkki ei vieläkään toimi, johtuu se selaimen välimuistiin tallentuneesta virheestä. Tyhjentämällä selaimen välimuistin lähtevät linkitkin vihdoin toimimaan. Kiitoksia…

Maata Näkyvissä -artisti matkalla Euroviisuihin


Vuosina 2010–2011 Suomessa muun muassa Maata Näkyvissä -festareilla, -leirillä, Evankelisilla Musiikkimessuilla ja Vappugospelissa konsertoinut saksalainen laulaja-lauluntekijä Elisabeth Brüchner on edennyt Saksan euroviisujen karsinnassa seitsemän parhaan joukkoon. Eurovisionin laulukilpailu käydään tänä vuonna toukokuun…

Kovaa kirkkopeliä Norjassa


Norjan länsirannikolla Stavangerin hiippakunnassa käytiin hiljattain poikkeuksellinen piispanvaali. Vaalin voittanut ehdokas ei tullut valituksi virkaan. Norjassa seurakuntaneuvostot, hiippakuntaneuvosto sekä Norjan kirkon piispat äänestävät kukin erikseen siitä, kenet he haluavat uudeksi…

”…kuinka usko suhtautuu älylliseen toimintaan?”


Akateemisen maailman ja kristillisen median sekatyöläiseksi itseään kuvaileva Miikka Niiranen asustaa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Hämeenlinnassa. Tällä hetkellä hän työstää väitöskirjaa luonnontieteen ja teologian suhteesta skotlantilaisen fyysikon ajattelussa sekä toimii kansainvälisen Veritas Forumin…