Pseudo-Aisopoksen faabeli: leppälintu ja käki


Sain lintuharrastajakaveriltani alla olevan sadun. Kaveri väittää sen olevan ennen tuntematonta Aisopoksen tuotantoa, mutta tuntuu olevan liikkeellä kuitenkin vähän pilke silmäkulmassa. Tarinahan on täysin keksitty, mutta kuitenkin aika osuva, vai…

Talouskatsaus: mihin varoja tarvitaan?


Oletko pohtinut, mihin tarkalleen Sleyn toiminnassa varoja tarvitaan? Yhdistyksen toiminnasta kertyy vuodessa kuluja vajaan yhdeksän miljoonan euron edestä. Tästä noin puolet kuluu yhteensä sadan työntekijän palkkoihin kotimaassa, lähetyskentillä ja Karkun…

Sley etsii uutta yhteistyökirkkoa Japanissa


Vuonna 1898 Sleyn vuosikokous päätti aloittaa lähetystyön Japanissa, ja ensimmäiset lähetit saapuivat lähetyskentälle vuoden 1900 lopussa. 123 vuoden työ japanilaisten keskuudessa on sisältänyt erilaisia vaiheita. Nyt alkaa uusi vaihe. Tuskin…

Avioliitto on kriisissä, ja piispainkokouksen esitys todistaa sen


Seurakuntien ovia avataan samaa sukupuolta olevien vihkimisille ja jotkut piispat ovat ottaneet kantaa samaa sukupuolta olevien avioliittojen hyväksymisen puolesta. Moni kristitty on hämmentynyt ja kysyy miten näihin asioihin pitäisi suhtautua. …

Viimeistä kertaa Myanmarissa?


Toivasten lähettikirje, 2/2024 1.3.2024 Tervehdys, rakkaat ystävät! Kävimme tällä erää viimeistä kertaa Myanmarissa koulutusmatkalla. Edellisen vuoden syksyllä Joonan Luterilaisen kirkko-opin seminaarin jälkeen häntä pyydettiin opettamaan pyhästä kolminaisuudesta. Kolminaisuusoppi on Joonan…

Jumalan huolenpidossa


Marja Ochiengin lähettikirje 2/2024 1.3.2024 Terveiset jälleen Kisumusta. Alkuvuosi on mennyt hurjaa vauhtia monenlaisessa puuhassa niin työssä kuin vapaa-ajalla. Alkuvuoden aikana on aina aika kirjoitella monenlaisia raportteja edellisestä vuodesta. Valmistelin…

Helmikuiset terveiset Gulusta!


Heikkilöiden lähettikirje 2/2024 29.02.2024 Cwinya yom me bedo kany Heippa kirjeen vastaanottaja!<3 Mitä kuuluu? Meille kuuluu hyvää! Täällä elämä pyörii edelleen kieliopintojen ja pakolaisleirivierailujen ympärillä. Viimesunnuntaina Bweyalen leirillä pääsimme harjoittelemaan…

Tule mukaan matkalle Saksaan 2024


Lutherin jalanjäljillä ja Sleyn työhön tutustumassa Saksassa 26.7.–1.8.2024 Vierailemme Lutherin synnyin- ja kuolinkaupungissa Eislebenissä, luostari- ja yliopistokaupungissa Erfurtissa sekä Wartburgin linnassa, jossa uskonpuhdistaja saksansi Uuden testamentin. Tutustumme myös Torgauhun. Siellä…

Kahdet häät ja yhdet hautajaiset


Elina Hopeavuori sairastui nelikymppisenä aivosyöpään juuri, kun hän oli mennyt toisen kerran naimisiin saman miehen kanssa. Elina elää ehkä viimeistä talveaan, mutta hän uskoo edelleenkin Jumalan pilkuntarkkaan suunnitelmaan elämässään. –Herramme…

Jumalan Sana ei tyhjänä palaa!


Ken Takakin lähettikirje 28.2.2024 1/2024 Kiitos kaikesta tuesta! Olen Suomessa asuva japanilainen ja maalikkoteologi. Sley tarjoaa helppotajuisia ja luotettavia raamattuopetuksia. Ne sopivat erinomaisesti kaikille kristinuskosta kiinnostuneille. Hyödynnän niitä japaninkielisessä internet-lähetystyössä….

Kotimaankausi alkaa


Kisumun kulmilta Virpi Otienon lähettikirje 28.2.2024 2/2024 Terveiset Kankaanpäästä! Kotimaankauteni on alkanut, ja on aika alkaa jälleen orientoitumaan tuleviin seurakuntavierailuihin. Kuten viime kirjeessäni kerroin, on paljon mielenkiintoisia tilaisuuksia sovittuna tuleville…

Alkuvuoden terveiset


Kirsi Vimparin lähettikirje 1/2024 28.2.2024   Alkuvuodelta onkin kertynyt mukavasti kerrottavaa. Tällä kertaa enemmän kuvien ja kuvatekstien muodossa, ja sieltä löytyy myös runsaasti rukousaiheita. Yksi uutinen myös ilman kuvaa tähän…

Sinne, tänne ja takaisin


Liisa Rossin lähettikirje 2/2024 26.2.2024 Tervehdys Tallinnasta! Helmikuu on ehtinyt jo loppusuoralle. Eräs viime viikolla tapaamani opettaja sanoi helmikuun hujahtaneen vauhdilla, kun ensin juhlittiin laskiaista, sitten ystävänpäivää ja lopuksi itsenäisyyspäivää,…

Greetings from Uganda!


Richard Ondicho’s Newsletter 1/2024 16.2.2024 Newsletter for January-February 2024 And he gave the apostles, the prophets, the evangelists, the shepherds and teachers, 12 to equip the saints for the work…

Terveisiä Ugandasta!


Richard Ondichon lähettikirje 1/2024 16.2.2024 Tammi-helmikuun uutiskirje 2024 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen….

Uuteen vuoteen


Oleniusten lähettikirje 1/2024 8.2.2024 Viides vuosi!? Se täytyi ihan sormilla laskea: Toden totta perheellämme alkaa viides vuosi täällä Viron lähetystyössä. Kylläpä aika juoksee nopeasti! Helpoitenhan nuo vuodet näkyvät tuossa vieressä…

Jumala on uskollinen


Anna ja Taisto Sokan lähettikirje 1/2024 7.2.2024 Uusi vuosi Hyvää uutta vuotta Ugandasta! Viime kuukaudet ovat olleet Pohjois-Ugandassa hyvin kuivia eikä sadetta ole näkynyt viikkoihin. Hiekkapöly on värjännyt kaiken ruskeaksi,…

Opetusmatkalla saarelta saarelle


Toivasten lähettikirje, 1/2024 5.2.2024 Noin viikko on vierähtänyt taas Pohjois-Sumatran Sibolgassa seurakuntalaisia sekä seurakunnan vanhimpia kouluttamassa. On ollut ilo päästä taas Indonesiaan ja tavata ystäviä sekä työkumppaneita, jotka ovat aina…

Kristityn elämä on Kristuksen omana ja oppilaana elämistä


Edellinen kirjoitukseni opetuslapseuttamisesta herätti keskustelua. Huomaan, että sana ja sen sisältö on ymmärretty hyvin eri tavoin. Yhdelle opetuslapseuttaminen merkitsee lähetyskäskyn toteuttamista niin, että ystävää ja oudompaakin kutsutaan Kristuksen luo. Toiselle…

Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta


Anna ja Taisto Sokka ja Liisa Rossi jatkavat lähetystyössä uusille työkausille. Sleyn hallitus päätti myöntää toistaiseksi uusia kausia hakeneille läheteille vuoden työkaudet. Sokat jatkavat Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelis-luterilaisenkirkon työssä Ugandassa…