Joulu on lahja


Joulu on lahjojen, antamisen ja saamisen aikaa. Tiedämme, että Suomessa, jossa lähes kaikki viettävät joulua, joulun sanoma helposti hukkuu kaikenlaiseen markkinahumuun ja lahjaruljanssiin. Japanissa joulua ei vietetä samalla tavalla kuin…

”Tulkaa kaikki nyt laulamaan!”


Jouluyö, juhlayö on sekä virolaisille että japanilaisille rakas joululaulu. Saksassa sitä lauletaan farsiksi. Mutta mitä tästä laulusta ajatellaan Keniassa? Sleyn lähetit kertovat lähetyskenttien suosikkijoululauluista.   Millaisia joululauluja seurakunnissa eri maanosissa lauletaan?  Aloitetaan Saksasta. Siiri ja Marko Turunen työskentelevät Hampurissa farsinkielisten maahanmuuttajien parissa. Siiri kertoo, että jouluyönä, joulupäivänä sekä tapaninpäivänä järjestetään seurakunnassa messut. Tämän…

Jäsenkokous Helsingissä lauantaina


Evankeliumiyhdistyksen syksyn jäsenkokous kokoontuu Helsingin Luther-kirkolla lauantaina 18. joulukuuta kello 12.00. Kokouksessa äänioikeutettuja ovat jäsenmaksunsa maksaneet Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry:n jäsenet. Kokouskutsu on julkaistu Sanansaattaja-lehdessä. Pidämme turvavälejä, käytämme käsidesiä ja…

Sinä pelastit minut – Valtakunnallinen Evankeliumijuhla 2022 


Valtakunnallinen Evankeliumijuhla 2022 järjestetään Karkun evankelisen opiston alueella 1.–3. heinäkuuta. Juhla järjestetään teemalla ”Sinä pelastit minut”. Evankeliumijuhla on koko perheen hengellinen kesäjuhla, jonne on vapaa pääsy. Ohjelmassa on luvassa paljon…

Jumalan varassa


Jumala, pidä minusta huoli, sinuun minä turvaan. (Psalmi 16:1) Pian on päättymässä vuosi 2021. Rukoilen että voitte kaikki hyvin ja olette terveitä. Kiitän Jumalaa niistä päivistä, joina olemme saaneet olla…

”Elämän tarkoitus on rakastaa” 


Marjo Tavastin poika käytti teini-iästä lähtien kannabista ja myöhemmin myös kovia huumeita. Marjo joutui katsomaan syvälle huumemaailman rumuuteen. Hän alkoi kaivata kristillistä julistusta, jossa Kristus on pimeyden valtojen voittaja. Marjo Tavast puhuu pimeistä vuosista. Niiden aikana Marjo ja…

Evankeliumia riisipelloille


Sleyn lähetystyötä ollaan suuntaamassa yhä enemmän alueille, missä kristittyjä on vähän. Monessa Aasian maassa kristityt ovat vähemmistönä. Myanmarissa aloitettu työ keskeytyi maan ajauduttua poliittiseen kriisiin, ja Sley tunnustelee uutta työmahdollisuutta…

Joulukalenteri alkoi


Sleyn joulukalenterin luukut aukeavat sosiaalisen median kanavilla Facebookissa ja Instagramissa aina toiseen joulupäivään saakka. Löydät joulukalenterin luukut myös Sleyn verkkosivuston etusivulta Instagram-upotteesta. Joulukalenterin ovat rakentaneet Viron lähettien Liisa Rossin ja…

Katse tulevaan


Lokakuun lopulla saimme pitkään odotetun vieraan Suomesta. Lähetysjohtaja Ville Auvisen matka Keniaan lykkääntyi koronan vuoksi yli vuodella. Hienoa oli, että nyt tuo matka onnistui ja kaikki sujui matkan aikana hyvin….

Huolien jakaminen ja saattaminen Jumalan tietoon seurakunnassa


Kotimaan kauden aikaan oli yli kolmen kuukauden tauko Suomi-kirkon piiritoiminnassa. Paluumme jälkeen toiminnan aloittamiseen oli suurempi kynnys kuin aiemmin. Koronatilanne oli onneksi huomattavasti helpottunut ja tartunnat Tokiossa laskusuunnassa. Pitkä tauko…

Maata Näkyvissä -festarit loistivat valoa marraskuuhun


Maata Näkyvissä -festarit kokosi noin 2 000 festarikävijää Turkuun Gatorade Centeriin lauantaina 20. marraskuuta. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin koronaviruspandemian vuoksi poikkeuksellisesti yksipäiväisenä ja siihen myytiin myös striimilippuja. Paikan päällä Gatorade…

Haetaan työntekijöitä Tampereelle ja Lappeenrantaan 


Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys hakee kahta työntekijää. Haku on avattu Tampereen messuyhteisön teologin tai pastorin tehtävään sekä osa-aikaiseen (40%) työtehtävään Lappeenrannan ja Imatran messuyhteisön pastorina.   Toimintamme painopisteinä kotimaassa ovat messuyhteisöistä vastaaminen ja niiden kehittäminen, sanomauskollinen Raamatun opettaminen, innostava tapa tavoittaa uusia ihmisiä…

Maata Näkyvissä -festareille tarvitaan koronapassi


Koronalukujen noustessa Turun alueen aluehallintovirasto (avi) julkaisi maanantaina 15.11. tiedotteen, jonka seurauksena Gatorade Center -areenan yleisötapahtumissa otetaan käyttöön koronapassi. Passia tarvitsevat 16 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat osallistujat. Alle 16-vuotiaan…

Jouluihme Lasnamäellä 2021


Eilen Maria ja Joosef saapuivat bussilla Tallinnan Lasnamäelle. Maskit kasvoillaan he katsoivat ohivilistäviä korkeita kerrostaloja. Majapaikkaa etsiessä satunnainen ohikulkija halusi kaverikuvaan aasin kanssa. Lopulta Jeesus-lapsi syntyi kaupungin vuokratalon rappukäytävään, koska…

Raamattupiiri seitsemällä kielellä


Vuoden 2015 pakolaiskriisin myötä Karkun evankelisella opistolla avattiin uusia koulutuslinjoja. Muslimimaista tulleille opiskelu Karkussa ei merkinnyt ainoastaan suomalaisen kulttuurin opettelua. Tutuksi tuli myös kristinusko.  Vuosi 2015 on jäänyt monen mieleen Eurooppaan tulleiden suurien pakolaisvirtojen myötä….

Perheessämme kaiken takana on nainen


Yhdentoista lapsen isä Lasse Rämö kertoo, että kotona olevan porukan kanssa unohtuu mikä tahansa murhe.  Kun Hannele ja Lasse Rämö 19-vuotiaina seurustelivat, Hannele toivoi suurta perhettä. Kahdeksan lasta saisi olla! Lassea hiukan huvittivat Hannelen suuret suunnitelmat. Hänen mielestään neljä olisi ehdoton maksimi.  – Tällä…

Piispan testamentti


Perjantaiaamuna kuultiin taas historian siipien havinaa. Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura oli viimeistä kertaa kirkolliskokouksessa piispan ominaisuudessa. Arkkipiispa kiitti piispa Peuraa hänen pitkästä palveluksestaan kirkolle. Omassa vastauspuheessaan piispa Simo totesi,…

Video toiminnanjohtajalta: Kristus on Raamatun keskus


Katso video alla olevasta upotteesta, tai lue puheevuoro videon alta.   Kristus on Raamatun keskus ja ydin Kristus on Raamatun keskus ja ydin. Näin sanoo Piispainkirje, jonka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon…

Raamatunkäännöksestä VT20??


Viime vuonna ilmestyi Uuden testamentin uusi käännös UT2020 mobiiliversiona. Suunnitelmissa on jatkaa raamatunkäännöstyötä Vanhan testamentin osalta. Aloite tähänkin hankkeeseen on tullut Pipliaseuralta. Vanhan testamentin käännöstyö on tarkoitus aloittaa ensi vuonna….

Kummia käsityksiä evankelioimisesta ja messuyhteisöistä


Keskiviikkoiltana jouduin taas hämmästelemään, millaisia tulkintoja samoista asioista voidaankaan tehdä. Kirjoitin jo, miten evankelioimisaloite poiki monia puheenvuoroja. Silti erikoisimman tulkinnan luin Kotimaa-24:n sivuilta. Otsikko kertoi lähes kaiken: ”Valjastetaanko evankeliointi jäsen­hankinnaksi…