Erimielisyys virasta – erimielisyys ehtoollisen pätevyydestä?


Tänä vuonna kirkossamme on pidetty kolme virkateologista seminaaria, joiden pyrkimyksenä on edistää kunnioittavaa keskustelua niiden välillä, jotka ovat eri mieltä pappisviran avaamisesta naisille. Kirkkoherra Kaisa Huhtalan kutsumana pidin 26.11. seuraavan…

Internetin kautta kaikkeen maailmaan


Lähetystyö ei ole nykypäivänä enää rajattu vain tiettyyn fyysiseen paikkaan. Internet on väline, jonka kautta evankeliumia voidaan julistaa saman aikaisesti monessa paikassa. Sleyn tekemä internet-lähetys tuo Bible Toolbox -sivuston kautta…

Vietävänä maailman paras viesti


Yhdysvaltalainen luterilainen pastori Matt Popovits johtaa seurakuntaa miljoonakaupunki Houstonissa Texasin osavaltiossa. Hän myös kiertää puhumassa nuorten tapahtumissa ympäri Yhdysvaltoja ja kauempanakin, kuten Maata Näkyvissä -festareilla marraskuussa. Hän muistuttaa, että kristinuskolla…

Maata Näkyvissä virolaisin silmin


Jo usean vuoden ajan Sleyn nuorisotyö on antanut myös virolaisille nuorille mahdollisuuden kokea Maata Näkyvissä -festarit tarjoamalla lippupaketit nuortenryhmälle. Tänä vuonna mukana oli 20 nuorta Tarton seudulta ja Tallinnasta. Kollegani…

Afrikan tuoksu


Erilaiset tuoksut tuovat meille jokaiselle vahvasti mieleen asioita. Itselläni esimerkiksi aurinkorasvan tuoksu tuo heti mieleen Sambian ja muistot sieltä. Sain olla Sambiassa ensimmäisen kerran opiskelijana vuosituhannen vaihteessa ja sitten toisen…

Maata Näkyvissä -festarit kokosi 17 500 nuorta Turkuun


Ensi vuonna festareita vietetään teemalla ”Minulla on unelma”. Pohjoismaiden suurinta kristillistä nuorisotapahtumaa Maata Näkyvissä -festareita vietettiin jälleen kerran marraskuun puolivälissä Turun Gatorade centerissä. Tänä vuonna festareiden teema oli ”Mitä mä…

Mistä lähetystyöntekijä lähtee liikkeelle?


Uuteen lähetystyöalueeseen sopeutumisessa on aina omat haasteensa. Myanmariin elokuussa rantautuneilla Helene ja Joona Toivasella on tuore kokemus siitä, millaista on aloittaa lähettinä länsimaalaiselle vieraassa kulttuuriympäristössä. Uusi lähetystyöntekijä saattaa kohdata haasteita…

Maata Näkyvissä -festareiden lauantaissa 6500 vierasta


Maata Näkyvissä -festareiden toinen päivä keräsi Gatorade Centerille ja Turun messukeskukseen 6 500 ihmistä nauttimaan musiikista, raamattuopetuksesta ja yhdessäolosta. – Kokonaisuudessaan tämä päivä on ollut todella onnistunut. Väki on tuntunut…

Suomen suurin nuortenilta ja jalkapallohuumaa


Maata Näkyvissä -festareiden ensimmäinen päivä huipentui Suomen suurimpaan nuorteniltaan. Nuortenillassa yhdistyi perinteisen nuortenillan muoto ainutlaatuisiin puitteisiin, kun seurakunnan nuorisotilan sijaan kokoonnuttiin Gatorade Centerillä ja kitaran sijaan yhteislauluja säestivät SRO:n musalinjan…

Maata Näkyvissä -festarit 2019 alkoivat


Vuoden 2019 Maata Näkyvissä-festarit avasi Messukeskuksessa klo 16:30 alkanut konsertti ”Kolme askelta Eedenistä”, jossa esiintyivät artistit Janne Silvasti ja Joona. Ihan ensimmäiseenkin konserttiin oli ehtinyt mukaan jo runsaasti festarivieraita. Gatorade…

Työvuoden huipennus


Tuhansia vieraita, tuhat talkoolaista, sata esiintyjää. Vuosi töitä yhden viikonlopun eteen. Maata Näkyvissä -festareiden projektisihteeri tekee töitä omalla alallaan ja pelkää vain yhtä asiaa. Tekemisen meininki. Sanakirjassa tulisi olla tuon ilmaisun…

SLEYN JÄSENKOKOUSKUTSU


Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 13.12. klo 13.00 Helsingin Luther-kirkossa, osoite: Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 § mukaiset asiat. Helsingissä 13.11.2019 Suomen Luterilainen Evankeliumiyhditys…

Maata Näkyvissä -festareita neljällä vuosikymmenellä


Maata Näkyvissä -festareita on tehty jo neljä vuosikymmentä ja viides lähestyy. Ydin on yhä evankeliumissa, mutta samalta tapahtuma ei kuitenkaan enää näytä. Jokainen vuosikymmen on muokannut sitä omaan suuntaansa. Yhdeksi…

Riisu kengät jalastasi, sillä maa jossa seisot on pyhä


Vierailimme hiljattain Iravadijoen varrella sijaitsevassa vanhassa Baganin kaupungissa, joka oli muinaisen samannimisen kuningaskunnan keskus noin tuhat vuotta sitten. Siellä oleva kansa yhdisti kuningaskunnan alueella asuvat heimot ja kaupungista tuli voimakas…

Jarkko Läspä työntekijäksi Hämeenlinnaan


Sley on palkannut Hämeenlinnan Luther-talolle 30 prosenttiseen työsuhteeseenvastaavan työntekijän Jarkko Läspän. Hänet palkattiin Hämeenlinnan piirityöntekijä Henri Haatajan siirryttyä muihin tehtäviin. – Sleyn työn lisäksi työskentelen täyspäiväisesti paperitehtaalla ja samalla opiskelen…

Näihin haluttiin vastauksia


Eilen järjestettiin kokousviikon ohjelmaan kuuluva kyselytunti. Edustajat ovat voineet tehdä etukäteen kysymyksiä mm. piispoille ja kirkkohallituksen johtaville toimihenkilöille. Tilaa on myös vapaasti esitetyille kysymyksille. Ajassa on ilmiöitä, jotka poikivat viimeiset…

Ikiliikkuja on keksitty: diakonaatti


Tällä kirkolliskokousviikolla nuijitaan viimeiset keskeneräiset asiat pöytään, jotta se olisi puhdas ensi toukokuussa, kun uusi kirkolliskokous aloittaa. Keskiviikkoiltapäivänä käytiin ajoittain kuumaakin keskustelua diakoniavirasta. Jotkut kokevat, että saadakseen täyden arvostuksen ja…

Sinä saat uuden nimen


Berliini, 25.10.2019 ”Kaste ei ole nimenantotilaisuus!” on lause, jonka olen kuullut monen suomalaisen konservatiivikristityn suusta. Itsekin sitä olen aikanaan viljellyt.  Tällä lauseella halutaan korostaa, että kristillinen kaste on paljon enemmän…

Ristin luona paras paikka on


Rakastettujen hengellisten laulujen tekijä Jukka Salminen kulki matkan halki pelkojen, häpeän ja riittämättömyyden tunteiden. Lopulta suorittaminen vaihtui vastaanottamiseen.  Hämeenlinnalainen laulaja ja lauluntekijä Jukka Salminen on kiertänyt kitaransa kanssa Suomea yli…

Luther kääntyi haudassaan


Kirkolliskokouskauden viimeinen istuntoviikko alkoi maanantaiaamuna Turun tuomiokirkossa pidetyssä messussa klo 9. Messun toimittamisesta vastasi piispa Kaisamari Hintikka yhdessä Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajien kanssa. Ajattelin, että onneksi autuas Lutherimme lepää Wittenbergin linnankirkon…