Totuus ei pala tulessakaan – kiitos Päivi ja Juhana

Vuosia kestänyt oikeusprosessi on päättynyt. Käräjäoikeus ja hovioikeus antoivat vapauttavat päätökset, mutta korkein oikeus päätyi toisenlaiseen ratkaisuun. Kaikilta osin syytteet eivät johtaneet tuomioon, mutta Luther-säätiön kustantaman ja Päivi Räsäsen kirjoittaman Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi -vihkosen osalta Korkein oikeus antoi langettavan tuomion, joka tarkoittaa sakkojen lisäksi sitä, että edellä mainitut vihkoset, jos niitä vielä jossakin on, tulee poistaa ja hävittää, vaikka polttamalla. Asia etenee mahdollisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi.

Tätä oikeustapausta on tarkasteltu sananvapauden, lain tulkinnan ja yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta. Vähemmän on puhuttu pitkästä syytettynä olemisesta. Syytettynä oleminen ei ole vain juridinen tila, vaan myös koettelemus, jossa syytettyä liekitetään oikeusasteiden hehkussa ja median poltteessa. Julkisuudessa ihmisestä tulee nopeasti symboli, otsikko, tapaus ja ilmiö. Julkisuudessa unohtuu ihminen, jolla on mittaamattoman suuri ihmisarvo, identiteetti, läheiset, harrastukset ja kutsumus.

Kultakin koetellaan tulessa

Syytettyinä olleiden Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan rauhallisuus ja tyyneys pitkän prosessin aikana on puhutellut minua ja varmasti monia kristittyjä. Seitsemän vuotta on pitkä aika elää oikeusprosessin varjossa. Vaikka oikeuden päätökset voivat muuttua ja vaihdella oikeusasteesta toiseen, se ei muuta sitä, että tällainen matka on ihmiselle raskas kulkea.

Suuri kultaseppämme on sallinut, että kahta jaloa kristittyä koetellaan tulessa. (1. Piet. 1) Seppä kuumentaa, puhdistaa, työstää ja muovaa. Ulkopuolisen silmissä on näyttänyt siltä, että kallista jalometallia kohdellaan liian ankarasti eikä sellaista kestä. Mutta kultaseppä on tiennyt ja tietää mitä tekee.

Meidän jokaisen kristityn elämässä on myös ahjoja ja aikoja, jolloin olemme vasaran ja alasimen välissä. Hyvä Kultaseppämme käy työhön meistä jokaisen kohdalla. Tulee aikoja, jolloin tuntuu epävarmalta maine, ihmissuhteet, työ tai tulevaisuuden suunnitelmat. Kultasepän työssä tuli ei merkitse tuhoa. Se merkitsee sitä, että jotakin pysyvää ja kestävää valmistuu. Kristillinen usko ei opeta etsimään kärsimystä, mutta se opettaa, ettei elämämme Herramme käsissä ole merkityksetöntä. Kultaseppä ei jätä työtään kesken. Hän ei unohda. Hän näkee sen, mitä on tekemässä, silloinkin kun me itse näemme vain kuumuuden. Ratkaisevaa ei ole se, kuinka kiiltävältä oma elämä näyttää. Ratkaisevaa on, kenen käsissä se on.

Ei luopunut totuudesta, ei lakannut rakastamasta.

Pääsiäistä kohtia kulkiessa, voimme katsoa Kristuksen tietä. Hän kulki syytettynä, tuomittuna, kärsi syyttömänä eikä silti vastannut vihalla vihaan. Hän ei luopunut totuudesta, mutta ei lakannut rakastamasta. Tälle tielle kutsutaan meitä kaikkia.

Mitä tällaiset pitkät oikeusprosessit tekevät yhteiskunnalliselle keskustelulle ja uskonnonvapaudelle? Kun kristitty voidaan tuomita siitä, että hän esittää julkisesti oman uskonsa mukaista opetusta, moni miettii, mitä uskaltaa kirjoittaa tai sanoa ääneen. Tai mitä on ehkä joskus sanonut tai kirjoittanut ja se nousee myöhemmin pinnalle. Kun pelko hallitsee, syntyy hiljaisuus. Itsesensuuri on tehokkaampi kuin yksikään laki.

Ensimmäiset seurakunnat elivät maailmassa, jossa heidän uskoaan pidettiin outona, heidän elämäntapaansa epäilyttävänä ja heidän olemassaoloaan häiritsevänä. He eivät voineet rakentaa sen varaan, että ympäröivä maailma ymmärtäisi heitä. He joutuivat oppimaan, mitä merkitsee elää muukalaisena ja vähemmistössä, mutta silti Jumalan omana. Me opettelemme nyt samaa.