Takaisin Tallinnassa


Liisa Rossin lähettikirje 1/2023 Terveisiä taas tavallisesta arjesta! Edellisestä kirjeestä on ehtinyt vierähtää lähes pari kuukautta, joten on korkea aika lähettää uusia kuulumisia. Palasin tammikuun alussa takaisin Viroon, ja alkukankeuden…

Viisi arpea 


Anu Laine on kolmekymppiseksi sairastanut paljon ja kärsinyt useaan otteeseen voimakkaista kivuista. Espoolainen perheenäiti ja teologi ei silti pelkää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.   ”Elämästäni tähän asti ei varmastikaan saisi elokuvaa,…

Työ tyttöjen silpomista vastaan jatkuu Keniassa – Ochieng uudelle työkaudelle ja muita uutisia


Sleyn lähetystyöntekijä Marja Ochieng on kutsuttu uudelle työkaudelle. Tuomas Lukkaroinen jatkaa vakituisella työsopimuksella työtä Oulun alueella 30 % työosuudella. Anna-Liisa Markkula kutsuttiin osaksi johtoryhmää. Sley liittyy Perusta-lehden julkaisijoiden joukkoon. Kenian…

Yhdessä Jeesuksessa eteenpäin


Päivi ja Hiraoki Yoshimuran lähettikirje 1 / 23 Talviset terveiset Tokiosta Kulunut talvi on ollut Japanissa kylmin kymmeneen vuoteen. Erityisesti tammikuun loppupuolella kylmä säärintama ulottui Japanin eteläiseen Kyushyun saarelle saakka…

Mielikuvia


Teen lähetystyötä Japaniin internetin kautta. Yksi työmuodoista on vastata japanilaisten kysymyksiin kristillisestä uskosta ja Raamatusta japaninkielellä. Näiden keskustelujen perusteella kristinuskosta tuntuu vallitsevan Japanissa aika ristiriitainen kuva. Monet tietävät sen, että…

Uusi vuosi – Kisumun kulmilta


Virpi Otienon lähettikirje 1/2023 Hyvää uutta vuotta Kisumusta! Pidin joulun ja uudenvuoden aikaan pari viikkoa vapaata. Joululoma tuli tarpeeseen. Vietimme ison osan lomastani kotosalla Kisumussa, mutta kävimme myös Nairobissa pienellä…

Omien lusikoiden onni


Kuinka usein keittiönlaatikoita aukoessasi olet tuntenut ilonläikähdyksen rinnassasi nähdessäsi omat ruokailuvälineesi? Tavallisen arjen keskellä ilo omista lusikoista ja haarukoista voi tuntua merkilliseltä – mutta lähetin arki ei aina olekaan ihan…

Heli Annikki Hanhineva os. Salo – evankeliumista syttynyt suntio


s.17.12.1969 Nurmijärvi k.22.08.2022 Kalajoki Heli oli 16-vuotias lukion ekaluokkalainen, kun ystävä kutsui hänet Toholammin urheiluhallille The Roadin konserttiin.  Jumala kutsui häntä voimakkaasti konsertin aikana. Konsertin jälkeen Antti Saarenketo keskusteli hänen…

Paula Marita Salmela os. Kähkönen – Iloinen ja rohkea sananjulistaja


s. 8.8.1966 Parikkalassa k. 7.10.2022 Vetelissä  Paula Kähkönen aloitti työelämänsä Tilkan sairaalassa Helsingissä, josta hän sai paikan valmistuttuaan sairaanhoitajaksi. Elämä vei kuitenkin pian toisaalle. Karjalaissyntyinen Paula avioitui veteliläisen Tapani Salmelan…

JUHLIA JA ARKEA


Marja Ochieng lähettikirje 1/2023 Hyvää alkanutta vuotta! Lämmin kiitos kaikista joulumuistamisista omasta ja orpotyön lasten puolesta. Sain viettää jouluna lomaa työstä. Ensimmäisenä lomapäivänä leivoin karjalanpiirakoita, joita sain nauttia pitkin lomaa…

Entinen feministi 


Soili Haverinen ajatteli ala-asteikäisenä, että tytöt ovat kaikessa parempia kuin pojat. Nykyään hän on sitä mieltä, että kristinusko antaa naiselle suuremman arvon kuin feminismi.   Kirkolliskokouksen ruokailussa päät kääntyivät viime syksynä….

Kristitty perhe elää vähemmistössä


“Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” – 1. Moos. 1:27 Tänä aikana, jolloin monia asioita mitataan taloudellisen tuottavuuden tai tehokkuuden…

OSP: Kristilliset tavat ovat tärkeitä


Odottakaa Sulkematta Puhelinta -videosarjassa Lukas Brenner pohtii tapojen merkitystä kristinuskossa. Tapakristityksi leimataan helposti, mutta millainen olisi kristitty vailla tapakulttuuria lainkaan. Jeesuskin noudatti juutalaisia tapoja, jotka veivät hänet synagogaan. Lukas Brenner…

Missä ovat maltilliset sillanrakentajat? 


Tietokirjailija Katleena Kortesuon mielestä sekä kirkossa että yhteiskunnassa tarvitaan konservatiiveja ja liberaaleja, jotka kykenevät näkemään toisensa muutenkin kuin hyvinä tai pahoina.     Tietokirjailija ja viestinnän kouluttaja Katleena Kortesuo pelkää tosissaan suomalaisen…

Suuri ja iloinen elämänmuutos


Siiri ja Marko Turusen lähettikirje 1/2023 Suunnitelmia ja suunnitelmien muutoksia ”Ihminen kaavailee monenlaista, mutta kaikki käy Herran tahdon mukaan.” (Sananlaskut 19:21) Mekin olimme kaavailleet monenlaisia mielestämme hyvin tärkeitä asioita joulukuulle…

Ohtakarissa töitä tarjolla


Kiinnostaisiko kesäajalle painottuva työ kauniissa ulkosaaressa Pohjanlahden rannikolla? Sleyn leirikeskukseen Ohtakariin etsitään apuemäntää sekä keittiö- ja siivoustyöntekijää. Apuemännän tehtäviin kuuluu ruoanvalmistuksen lisäksi mm. tarjoilua ja siivousta. Hän myös vastaa leirikeskuksesta…

Siunattua alkavaa vuotta!


Joona ja Helene Toivasen lähettikirje 5/2022/23 Ensivaikutelmia Pohjois-Sumatralta Vuoden viimeisenä kuukautena matkustimme Pohjois-Sumatralle ja tapasimme ensimmäistä kertaa mahdollisia yhteistyökumppaneitamme Niasin saarella. Ensimmäinen määränpäämme oli Pohjois-Sumatran suurin kaupunki Medan. Emme olleet…

Odottakaa sulkematta puhelinta!


Vuoden alusta Sleyn sosiaalisen median kanavilla ja verkkosivuilla alkoi uusi sarja: Odottakaa sulkematta puhelinta. Tuttavallisemmin OSP, on Sleyn tuottama upea sarja videoita ja podcasteja, joissa tartutaan rohkeasti, evankelisen iloisesti ja…

Japanin internet- lähetystyön terveisiä


Tiina Latva-Raskun lähettikirje 5/2022 Tampereella 30.12.2022 Kiitos! Lämmin kiitos kuluneen vuoden matkaseurasta ja siitä, että olet ollut tukemassa ja jakamassa Japanin internet-lähetystyön iloja ja suruja! Joulun aikaan niin ovemme postiluukusta…

Pimeästä ei ole oikopolkua  


Syyskuun alussa lääkäri kertoi Maikku Halmeelle, että hänellä oli huonoja uutisia. Syöpäleikkausta odottaessaan Maikku suunnitteli hautajaisensa ja hyvästeli mielessään läheisensä. Pimeydessä häntä lohdutti se, että kristinuskossa moni asia on totta…