


Laudate omnes gentes

Lähetystyöhön tutustumassa

Ilosanoma koko ihmiselle

Mikko Himanka: ”Tämä on huolenilmaus”
34 kirkolliskokousedustajaa ja pastoria julkaisivat yhdessä allekirjoittamansa kirjeen piispoille. Kirje on kirjoitettu perinteiseen virkakäsitykseen sitoutuneiden kirkon jäsenten puolesta. 27. marraskuuta julkaistiin Kotimaa24 -verkkosivustolla avoin kirje Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoille. Kirjeen…

Kaikista heikoimmille ja hauraimmille

Toivoa epätoivon keskellä

MAATA NÄKYVISSÄ FESTAREILLE OSALLISTUI 18 000 KÄVIJÄÄ

MAATA NÄKYVISSÄ -FESTARIT NOSTAA ESIIN UUSIA KYKYJÄ

URANSA LOPETTANUT THE RAIN SOITTI YLLÄTYSKEIKAN MAATA NÄKYVISSÄ -FESTAREILLA

MAATA NÄKYVISSÄ -FESTAREILLA VIETETTIIN SUOMEN SUURINTA NUORTENILTAA
Maata Näkyvissä -festareilla Gatorade Centerissä ensimmäistä kertaa järjestettyyn Suomen suurimpaan nuorteniltaan osallistui noin 5 500 festarikävijää. Aikaisempina vuosina perjantai-illan ohjelmassa ollut messu siirtyi tänä vuonna järjestettäväksi Turun evankelis-luterilaisille seurakunnille. Metallimessussa…

MAATA NÄKYVISSÄ -FESTARIT ALKANEET TURUSSA

”En osaisi lähteä vieraaksi Maata Näkyvissä -festareille”
