Kesän keskeltä

 

Kirsi Vimparin lähettikirje

5/2026 1.7.2026

Alkukesän kohtaamisten laaja skaala

Iso kiitos kaikille kohtaamisista ja hetkistä Keski-Pohjanmaalla! Oli ihana päästä piipahtamaan ystävien luona niin Kokkolassa lähetysillassa kuin seurakunnan kansainvälisellä lasten päiväleirillä, sekä Lohtajalla. Armon kappelin ilta löytyy myös Youtubesta https://www.youtube.com/watch?v=3tEQH5ytQ4k&t=7s

Tuohon vajaaseen viikkoon mahtui tosiaan monenlaisia kohtaamisia, pääsin tapaamaan rakkaita ystäviä ja tuttavia, ja kerkesin myös tutustua uusiin ihmisiin. Varsinkin paluumatka junassa oli rikas tältä osin.

Mutta painavimman jäljen jätti iäkkäämpien ystävien tapaaminen, joka mahdollistui aivan erityisen Jumalan johdattaman ketjun kautta. Kun loppukuusta sain kuulla Jumalan kutsuneen heidät molemmat Taivaan Kotiin, on ollut erityinen muistella niitä hetkiä, mitä sain heidän kanssaan juuri tällä vierailulla viettää. Tästä olen kiitollinen, ja edelleen ihmetellen ajattelen sitä erityistä ja ymmärryksen käyvää Jumalan rauhaa Jeesuksessa Kristuksessa, minkä Hän voi ihmiselle lahjoittaa.

Kirkastettu kutsumus

Näiden monien edellä mainittujen kohtaamisten lisäksi olen saanut istahtaa alas tai tavata myös useamman paikallisen ystävän ja työtoverin kanssa. Jumala on antanut mahdollisuuksia hyviin kohtaamisiin ja jakamiseen, erityisesti hengellisten teemojen osalta. Oikeastaan koko kevätkausi eri tapahtumineen johdatellut pohtimaan syvemmin tätä elämää lähetystyössä ja kutsumuksessa. Välillä on käsillä se hinta ja uhraus, mikä on etäisyydellä, poissa olemisella ja tietynlaisella eristäytyneisyydellä. Ja sitten on se todellisuus, mitä kaikkea saa olla mukana mahdollistamassa, näkemässä ja tekemässä. Ei koskaan omin voimin eikä yksin, vaan Jeesuksen kautta ja kanssa.

Ei koskaan yksin

Saamme olla monen ihmisen voimin rakentamassa kesän leirejä lapsille ja nuorille. Tänä kesänä niitä on ohjelmassa kaksi, nuortenleiri JäPe Saarenmaalla ja Valgan rovastikunnan leiri Soontagalla. Sleyn tiimistä olemme siellä kaikki, minun lisäkseni Rossin Liisa ja Haaponiemet. Jos jaksat ja muistat, rukoilethan meidän kaikkien puolesta. Monta asiaa voi mennä pieleen, muistelen viime vuotta kun jouduin keuhkotulehduksen takia olemaan yli puolet leiripäivistä sairaslomalla ja poissa.

Mutta erinomainen asia on, ettei onnistuminen ole oikeasti meidän käsissämme. Kyllä, pitää nähdä vaivaa ja tehdä työtä, että asiat ovat mahdollisia. Mutta vaiva ja työ tapahtuu niillä voimilla ja viisaudella, mitä Herra meille on antanut ja antaa. Ja tätä kaikkea saamme yhdessä rukoilla Taivaan Isältä.

Me saamme luottaa Hänen armoonsa.

Me saamme iloita Hänen avustaan.

Me saamme laulaa kiitosta Hänelle.

Me saamme iloita Herrassa,

eikä mistään tarvitse olla huolissaan.

Me saamme laulaa kiitosta Herralle,

hän pitää meistä huolen.

Me emme ole koskaan yksin,

Jeesus on kanssamme aina.

 

Siunaavin terveisin

Kirsi

Rukousaiheita

  • kesän leirit: nuortenleiri JäPe 9.-12.7. ja Valgan rovastikunnan lasten- ja nuortenleiri Soontagalla 15. -17.7.
  • yhteistyökirkkomme Viron ev.lut.kirkko (erityisesti nuorisotyö)
  • opiskelijatyön uusi vaihe, syksyn toiminnan ja tapahtumien suunnittelu
  • lähettäjärengas ja työn tuki, suuri kiitos kaikesta!
  • terveys , jaksaminen ja vointi
  • heinä-elokuun kesäloma

Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2026/07/kirsi-vimparin-lahettikirje-heinakuu-2026?kokoelma=kirsi-vimparin-lahettikirjeet




Lisää artikkeleita: