-
Connector.
Ari Lukkarinen
Lähetysterveisiä Sleyn keskustoimistolta
Ari Lukkarisen renkaan kirje 30.6.2026
Hyvä työni tukija,
Kirjoitan tämän kirjeen kesäloman kynnyksellä – olen jäämässä tämän työpäivän jälkeen lomalle. Kevät on ollut tiivis töiden puolesta. Maaliskuussa tein työaluematkan Ugandaan. Kokoustin lähettiemme kanssa ja tapasin Etelä-Sudanin ja Sudani evankelis-luterilaisen kirkon johtoa. Vierailin myös etelä-sudanilaisten pakolaisten seurakunnissa, joita on Ugandan pohjoisosissa. Näissä seurakunnissa eletään monenlaisten vaikeuksien ja aineellisen niukkuuden keskellä, mutta ilo pelastuksesta ja evankeliumista näkyi ja kuului heistä. Oli myös ilo tavata näiden seurakuntien työntekijöitä, joista osaa olin opettanut aikoinaan Matongossa ollessani lähettinä Keniassa. Matongossahan on opiskelijoita edelleen monista muistakin maista kuin Keniasta.
Aluekoordinaattorin tehtävien lisäksi olen hoitanut myös julistustehtäviä, kuten seurapuheita, messujen toimittamista ja puheita lähetystilaisuuksissa. Viime viikonloppuna saatiin viettää valtakunnallista evankeliumijuhlaa Karkussa. Tällä kertaa saimme ottaa vastaan kaksi vierasta työalueiltamme. Viron kirkko lähetyskeskuksen johtaja Esa Luukkala ja Saksan itsenäisen luterilaisen kirkon (SELK) Lutherische Kirchenmission (LKM)-järjestön johtaja pastori Edmund Hohls olivat vieraina Karkussa.
Lähetystyömme Saksassa maahanmuuttajien parissa on minun koordinaatiovastuullani, joten pastori Hohlsin matkajärjestelyt osuivat minun vastuulleni. Iloitsin paljon Hohlsin vierailusta.
Kiitos kaikesta tuesta, esirukouksista ja rahallisesta tuesta! Työtäni voi tukea jatkossa helposti myös MobilePayn kautta. Tukirenkaani MobilePay-numero on 12679.
Viime sunnuntain tekstissä oli aviorikoksesta kiinniotettu nainen. Voi kysyä, missä oli teon toinen osapuoli, samassa tilanteessa ollut mies. Ehkä hän oli päässyt pakoon. Tai hänet oli päästetty pakoon. Tuo mies saattoi ajatella olevansa onnekas. Mutta onnekas olikin tämä nainen, joka dramaattisten vaiheiden jälkeen päätyi Jeesuksen luokse.
Hesekielin kirjan 33. luvussa on sanat: ”Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää.” Tekstin nainen sai kaikki syntinsä anteeksi. Hän sai elämän, iankaikkisen elämän. Tapahtui autuas vaihtokauppa: kuolema tuli Jeesuksen Kristuksen osaksi, jotta jokainen meistä saisi elämän.
Jeesus Kristus on kaikki syntimme kantanut ristille ja maksanut syntivelkamme pyhällä verellään. Pyhässä kasteessa sinullekin on annettu ilmaiseksi kaikki se, mitä Kristus on hankkinut. Taivas on auki Kristuksen veriuhrin vuoksi. Kristuksen anteeksiantamuksen osallisuuteen saat jäädä lepäämään tänäänkin.
Rukousaiheet:
- perhe
- saarnaviran hoitaminen
- terveys
- Sleyn työ kotimaassa ja lähetyskentillä
Kiitosaiheet:
- avioliitto ja perhe
- kesäloma
Siunattua kesää
Ari

