Miksi Sley järjestää ehtoollisjumalanpalveluksia?

Sleyn messuyhteisöt ovat syntyneet konkreettisesta tarpeesta. Erityisesti kaupungistuminen on synnyttänyt tilanteen, jossa monet etsivät kodinomaista hengellistä yhteisöä suuren ja etäiseksi koetun seurakuntayhtymän koneiston sijaan. Moni messuyhteisöön liittynyt on kuvannut sitä paikaksi, johon on helppo juurtua ja josta löytää oma hengellinen koti. Emme ole perustaneet messuyhteisöjä vastustaaksemme tai hajottaaksemme kirkkoa, vaan rakentaaksemme sitä.  Messuyhteisöissä eletään luterilaista uskoa todeksi. Jumalanpalvelus ei ole kristillisen elämän sivujuonne vaan kaiken toiminnan sydän. Se kokoaa yhteen eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä.

Sleyn messuyhteisöt ovat paikkoja, jossa evankeliumi Jeesuksesta kuuluu kirkkaana, jossa syntiset kuulevat anteeksiantamuksen sanan ja jossa Kristus itse kohtaa seurakuntansa alttarilla. Tältä perustalta teemme työtämme kirkon keskellä.

Elämmekö keskellä ehtoollisherätystä?

Seinäjoella piispa Matti Salomäki jakoi pari viikkoa sitten Yhteisögaalassa tunnustuksen parille eri yhteisölle. Paikallisseurakuntien sisällä on jo pitkään ollut monia erilaisia hengellisiä perinteitä ja painotuksia, joiden ympärillä messuyhteisö on kokoontuu. On hienoa, että kirkkomme huomioi ja antaa tunnustusta näille yhteisöille.

Elämme keskellä hengellistä herätystä, jossa kokoonnutaan kasvavassa määrin yhteen ehtoolliselle. Sleyllä on tällä hetkellä 20 messuyhteisöä. Lähes jokaisen osallistujamäärä on kasvanut kolmen vuoden ajan vuosittain. Viime sunnuntaina osallistuin Helsingissä toisen Sleyn messuyhteisön jumalanpalvelukseen. Paikalla jumalanpalveluksessa oli yli 300 muuta osallistujaa.

Missä saa viettää ehtoollista?

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestyksen mukaan kirkossa ehtoollista vietetään paikoissa, joihin on annettu lupa ehtoollisviettoon. Tilapäistä ehtoollisenviettoa varten voi olla kirkkoherran myöntämä lupa, mutta säännöllisempää ehtoollisenviettoa varten tulisi olla paikalliseurakunnan seurakuntaneuvoston ja tuomiokapitulin myöntämä lupa. Kirkon laki ja järjestys ovat melkein aika hyviä asioita. Ne ohjaavat kirkkoa, luovat puitteet, joiden mukaan on hyvä toimia: siis oikein hyviä ja tarpeellisia.

Tuomiokapitulit käsittelevät tilannetta, jossa Sleyn kahdessa messuyhteisössä tällaista lupaa ei ole. Molemmissa paikoissa messuyhteisö on viettänyt säännöllistä ehtoollista viisitoista vuotta. Toiminta on vakiintunutta. Porissa tavallinen määrä osallistujia on non 150 osallistujaa, Seinäjoella noin 80 osallistujaa. Ymmärrän, että joku miettii, ettei tulisi toimia vastoin kirkon järjestystä. Tulisi noudattaa sitä ja silloinkin, kun se rajoittaa ja estää.

Entä jos ehtoollisen viettäminen kielletään?

Mutta entä, jos ehtoollisenviettoon liittyvien lupien myöntämisestä tulee vallankäyttöä, jolla painostetaan ja pyritään siihen, että saadaan toiset kristityt toimimaan luvan myöntäjien haluamalla tavalla. Ehtoollinen on kristityille anteeksiannon ateria, sakramentti, jonka nauttimista ei tule pinnallisin tai köykäisin perustein rajoittaa tai laittaa sen viettämiselle esteitä.

Miten tulisi suhtautua kirkon järjestykseen tai johtajiin, jotka sallivat tai vihkivät kirkkomme uskonopin ja opetuksen vastaisesti, mutta näkevät herätysliikejärjestöjen ehtoollisenvietot niin haitallisena, että ne pyritään kitkemään pois?

Eikö juuri sen pitäisi olla ilon, kiitoksen ja gaalan aihe yhä useammin, että ehtoollista viettää suuri ja kasvava joukko kristittyjä? Kasvavat messuyhteisöt ovat osoitus siitä, että ehtoollinen on tullut kristityille tärkeäksi. Kaiketi ilmiötä voidaan kutsua jopa herätykseksi. Kirkon tulisi rukoilla, että yhä useammassa paikassa pastoriin oltaisiin yhteydessä ja häntä pyydettäisiin toimittamaan ehtoollinen. Tämä voi olla totta ja tulla todeksi myös paikallisseurakunnissa. Tahdon uskoa, että kirkkomme johtajat ymmärtävät tämän.

Ehtoolliselle kokoontuva kansa ei pysähdy

Herransa luokse säännöllisesti kokoontuvat Jumalan omat ovat vaeltava kansa. He ovat usein muukalaisia ja vähemmistössä, mutta määränpää on selvänä ja sitä kohti jatketaan matkaa. Jumalan kansa, teki aikanaan pitkän matkan pois siirtolaisuudesta kohti omaa, Jumalan lupaamaa maata kompuroiden vuosikymmeniä rutikuivia joenpohjia seuraillen ja laahautuen hiekkakivikukkuloiden harjalta toiselle. Kirkon matkassa on paljon samaa. Matka on pitkä ja vaivalloinen. Lohduttavaa on, että muut juhlat päättyvät aikanaan valomerkin jälkeen, taivaan juhlat eivät milloinkaan.