

Sley avaa uuden lähetyskentän Saksaan

Kotimaantyön johtaja Tarvainen kantaa huolta oululaisista
Evankeliumiyhdistys on järjestänyt Oulussa Heinätorin seurakuntatalossa messuja kerrasta kahteen kuukaudessa. Messujen lopettaminen hämmentää kirkkokansaa. Piispainkokouksen julkaiseman messuyhteisöjä koskevan suosituksen jälkeen Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen on päättänyt Sleyn järjestämien messujen tulleen…

Lähtö on aina lähellä

Miksi
uskonnosta
nousee väkivaltainen
liike?

Kirkon kyllä ja ei

Piispakunnan tarkastus

Karkun maahanmuuttajalinjalle satelee hakemuksia

Puoliso löytyi Pienen kiven joelta

Nuorisokulttuuri on muuttunut – miten käy MN-festareiden?

Uskonnollisuuden harhakuva
Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen kirjoittaa tuoreessa blogikirjoituksessaan ”Jumala on jo maailmassa ennen kirkkoa” (suomenkuvalehti.fi/rajalla) perin positiivisesti toisten uskontojen rikkaasta hurskauselämästä. Hän katsoo sen osoittavan, että Jumala toimii maailmassa myös kristillisen…