Pitkän viikon saldo ja julkilausuma piispoille

 

Kevään kirkolliskokousviikko on istuttu. Tällä kertaa kokous aloitettiin jo maanantaina ja asiat saatiin nippa nappa käsiteltyä suunnitellusti perjantain lounaaseen mennessä. Osa päivistä venyi kovin pitkiksi, asialistalla kun oli tärkeitä ja keskustelua synnyttäneitä asioita. Viikon aikana kirkkohallitukselle valittiin uusi johtaja eli kansliapäällikkö. Siunausta ja viisautta Niilo Pesoselle vaativaan tehtävään.

Piispainkokouksen runsas vuosi sitten esittämä kahden rinnakkaisen avioliittonäkemyksen malli hylättiin valiokuntavalmisteluiden ja pitkien kokouskeskustelujen jälkeen. Päätös ei synnyttänyt suurta tunnekuohua, koska jokainen osasi jo ennustaa lopputuloksen. Hallintovaliokunnan mietintö seurakuntarakenteen muutoksesta hyväksyttiin ja lähetettiin edelleen kirkkohallitukselle toimeenpantavaksi. Kun seurakuntarakenteen muutosprosessi muutama vuosi sitten käynnistettiin, ajatuksena monella oli, että kirkon hallinnollinen rakenne myllätään kunnolla. Nyt päädyttiin kuitenkin siihen, että vähän normaalia näkyvämpi kosmeettinen uudistus riittää. Tähän varmaan joudutaan palaamaan lähitulevaisuudessa.

Kokouksen viimeisenä päivänä 28 kirkolliskokousedustajaa – minä niiden joukossa – julkaisi julkilausuman, jossa esitetään toive, että piispat kumoaisivat emerituspiispa Wille Riekkisen huhtikuussa Ylen ohjelmassa sekä kohua herättäneen kirjan Jumalan synty esittämät kristillisen uskon vastaiset väitteet. Julkilausumassa tuodaan julki se huoli, että piispat ovat olleet hiljaa eivätkä siten ole kantaneet piispoille kuuluvaa vastuuta. Siksi kirkolliskokousedustajien on nyt nostettava äänensä kuuluviin. Julkilausuma kuuluu kokonaisuudessaan näin:

Maamme tiedotusvälineissä on tänä vuonna esitetty Jumalasta ja kristinuskosta outoja väitteitä. Emerituspiispa Wille Riekkinen esitti Ylen ohjelmassa 21.4.2025, että ”Jeesuksesta tehtiin Jumala”, kun kristinusko siirtyi juutalaisesta kulttuuripiiristä kreikkalaiseen ja kristityt alkoivat ”julistuksellisena keinona” kertoa, että hän syntyi neitseestä. Lisäksi Riekkinen väittää, että pääsiäisusko merkitsee kristityissä tapahtuvaa ”uuden itsetietoisuuden syntyä”, jonka suhteen se mitä Kristuksen haudalla tapahtui, on sivuseikka. Yle uutisoi 5.4.2025 uudesta kirjasta, jonka mukaan Jumala on syntynyt 2600 vuotta sitten ”virkamiestyönä ja valtapolitiikan seurauksena”.

Haluamme kiinnittää huomiota siihen, että nuo kansalle tieteellisinä tutkimustuloksina esitetyt väitteet ovat harhaa. Kirkon näkökulmasta kyse on harhaopista. Jumala ei ole ihmisen luomus. Hän on ikuinen. Me olemme hänen luomuksiaan, niin kuin koko maailma. Kristuksesta ei missään vaiheessa ”tehty Jumalaa”. Hän on olemukseltaan Jumala, Isästä ennen aikojen alkua syntynyt. Hän sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi Neitsyt Mariasta, niin kuin Raamatussa, Nikean uskontunnustuksessa ja kirkkomme tunnustuksessa opetetaan. Hänen ylösnousemuksensa tapahtui hänen kuolleelle ruumiilleen ja siksi hänen hautansa oli tyhjä. Vain sen vuoksi ylösnousemususko voi tarkoittaa meille uuden itsetietoisuuden syntyä ja uskoa siihen, että Kristus herättää meidätkin kuolleista ruumiillisesti. Riekkisen kirjassaan Valo ja pimeys (Teos 2025), johon em. Ylen ohjelma perustuu, esittämä uusi uskontunnustus on vakavasti puutteellinen. Siinä Kristus identifioidaan vailla mitään viittauksia hänen syntymäänsä, kuolemaansa, ylösnousemukseensa, taivaaseen astumiseensa tai siihen, että hän palaa kerran takaisin maan päälle ja herättää kuolleet.

Olemme tietoisia siitä, että kirkossamme evankeliumin puhtauden vaaliminen kuuluu ensisijaisesti piispoille. Koska piispainkokous tai yksittäiset piispat eivät ole puuttuneet edellä mainittuihin, julkisesti ja arvovaltaiselta taholta esitettyihin väitteisiin, katsomme tarpeelliseksi tehdä tämän julkilausuman. Jotkut meistä ovat havainneet seurakuntiemme jäsenten ja jopa pappien pitävän Riekkisen esittämiä näkemyksiä tuoreena ja tervetulleina kristillisen uskon sanoituksena. Toinen syy on Nikean tunnustuksen juhlavuosi. Nikean ekumeeninen kirkolliskokous torjui aikansa harhaoppeja. Katsomme, että sama tehtävä kuuluu meillekin nykyajan paikallissynodin jäseninä. Samalla rohkaisemme piispoja kumoamaan edellä mainitut harhat ja lempeästi mutta selkeästi opettamaan, mihin kristillinen usko ja toivo perustuvat.

Turussa 9.5.2025

Kirkolliskokousedustajat:

Antturi Arto, Auvinen Miika, Auvinen Ville, Eräpolku Merja, Heikkinen Arja, Holma Heikki, Jääskeläinen Jouko, Juntunen Sammeli, Kaisanlahti Janne, Kemppainen Jari, Kippo Hannu, Kopperoinen Samuel, Kuronen Marja, Mäkinen Matti, Niemelä Kai, Niemelä Pauli, Niiranen Pekka, Parkkila Seppo, Peräaho Jussi, Perilä Juha, Pouke Eeva, Rusanen Juha-Pekka, Sandell Torsten, Simolin Kari, Stenlund Göran, Vehviläinen Timo, Vähäsarja Juha, Vänskä Vuokko

 

 

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: