Työntäyteinen vuoden alku


Hyvää alkanutta vuotta 2022! Vielä vaatii harjoittelua tottua tähän uuteen vuosilukuun. Mutta ennen kuin siirryn tämän vuoden asioihin, vilkaistaan vielä hetkeksi takaisin jouluun. Iso kiitos kaikille teille, jotka lähetitte joulumuistamisia!…

Temppelien kellot saattelevat uuteen vuoteen


Uusi vuosi on Aasiassa merkittävä juhla. Usein japanilainen kristittykin tuntee yhteisöllistä painetta osallistua uskonnollisiin rituaaleihin perheensä mukana.   Kerran Hokkaidon Hakodatessa Pekka Huhtinen oli joulupäivänä juuri asettumassa jouluaterialle perheensä kanssa, kun ulkoa kantautui voimakas haju.   – Ihmettelimme hajua, kunnes huomasimme, että viemärintyhjennysauto oli tullut paikalle, jotta viemärit olisivat kunnossa uuteen vuoteen…

Kristityn identiteettiä etsimässä


Uuden työn aloittaminen kentällä on toisaalta mielenkiintoista, mutta vaatii vaatii silti aina oman aikansa. Verkostoituminen, ihmissuhteiden luominen, yhteistyökumppanien kuunteleminen ja tuntemaan oppiminen ovat tärkeitä ensiaskeleita yhteistyölle. Täällä Kaakkois-Aasiassa järjestetään kirkkoja…

Joulu on lahja


Joulu on lahjojen, antamisen ja saamisen aikaa. Tiedämme, että Suomessa, jossa lähes kaikki viettävät joulua, joulun sanoma helposti hukkuu kaikenlaiseen markkinahumuun ja lahjaruljanssiin. Japanissa joulua ei vietetä samalla tavalla kuin…

”Tulkaa kaikki nyt laulamaan!”


Jouluyö, juhlayö on sekä virolaisille että japanilaisille rakas joululaulu. Saksassa sitä lauletaan farsiksi. Mutta mitä tästä laulusta ajatellaan Keniassa? Sleyn lähetit kertovat lähetyskenttien suosikkijoululauluista.   Millaisia joululauluja seurakunnissa eri maanosissa lauletaan?  Aloitetaan Saksasta. Siiri ja Marko Turunen työskentelevät Hampurissa farsinkielisten maahanmuuttajien parissa. Siiri kertoo, että jouluyönä, joulupäivänä sekä tapaninpäivänä järjestetään seurakunnassa messut. Tämän…

Jumalan varassa


Jumala, pidä minusta huoli, sinuun minä turvaan. (Psalmi 16:1) Pian on päättymässä vuosi 2021. Rukoilen että voitte kaikki hyvin ja olette terveitä. Kiitän Jumalaa niistä päivistä, joina olemme saaneet olla…

Evankeliumia riisipelloille


Sleyn lähetystyötä ollaan suuntaamassa yhä enemmän alueille, missä kristittyjä on vähän. Monessa Aasian maassa kristityt ovat vähemmistönä. Myanmarissa aloitettu työ keskeytyi maan ajauduttua poliittiseen kriisiin, ja Sley tunnustelee uutta työmahdollisuutta…

Katse tulevaan


Lokakuun lopulla saimme pitkään odotetun vieraan Suomesta. Lähetysjohtaja Ville Auvisen matka Keniaan lykkääntyi koronan vuoksi yli vuodella. Hienoa oli, että nyt tuo matka onnistui ja kaikki sujui matkan aikana hyvin….

Huolien jakaminen ja saattaminen Jumalan tietoon seurakunnassa


Kotimaan kauden aikaan oli yli kolmen kuukauden tauko Suomi-kirkon piiritoiminnassa. Paluumme jälkeen toiminnan aloittamiseen oli suurempi kynnys kuin aiemmin. Koronatilanne oli onneksi huomattavasti helpottunut ja tartunnat Tokiossa laskusuunnassa. Pitkä tauko…

Jouluihme Lasnamäellä 2021


Eilen Maria ja Joosef saapuivat bussilla Tallinnan Lasnamäelle. Maskit kasvoillaan he katsoivat ohivilistäviä korkeita kerrostaloja. Majapaikkaa etsiessä satunnainen ohikulkija halusi kaverikuvaan aasin kanssa. Lopulta Jeesus-lapsi syntyi kaupungin vuokratalon rappukäytävään, koska…

Uusia alkuja


Tätä kirjoittaessa syksyn synkkyys ja sateet ympäröivät Tarton kaupunkia. Syksymme alkoi muutoksella, kun nuorin tyttäremme Sointu 2 v. aloitti päiväkodin ja näin Salome siirtyi kotiäidin tehtävistä tekemään 80% osuudella varsinaista…

Kaksikielinen leiri ja uudet raamattukurssit


Tähän mennessä yksi parhaita kokemuksiamme koko täällä Saksassa asumisen aikana oli seurakunnan leiri, joka järjestettiin syyskuun lopulla luonnonläheisessä leirikeskuksessa tunnin matkan päässä Hampurista. Leirille osallistui noin 40 henkeä, joista puolet…

Suoraa puhetta vai kauniita sanoja? 


Palautteen antamisen tavat vaihtelevat eri kulttuureissa. Tähän joutuvat sopeutumaan myös lähetystyöntekijät. Tietyissä tilanteissa on kohteliaampaa, että toinen saa säilyttää kasvonsa kuin antaa palaute suoran rehellisesti.   Suora palaute on Suomessa tutumpaa kuin asian ilmaiseminen pitkiä kiertoteitä. Toisin on esimerkiksi persialaisessa tai japanilaisessa…

Uusi alku Pohjois-Thaimaassa


Eilen illalla avasin matkalaukkuni ja järjestin enimmäkseen vaatteista ja kahvinkeittovälineistä koostovan omaisuuteni uuteen kotiimme Chiang-Raissa. Talo on onneksi kalustettu, mutta joudumme vielä hankkimaan yhtä ja toista arjen helpottamiseksi. Kaikki aikaisemmin…

Maassa maan tavalla – me kaikki yhdessä


Kielen, sääolojen, ruoka- ja tapakulttuurin lisäksi lähetystyöntekijälle yksi sopeutumista vaativa asia on paikallinen työkulttuuri. Japanissa oli hämmentävää todeta, että työtä tehdään siellä aika eri tavoin kuin Suomessa. Suomessa olin tottunut…

Iloisia uutisia!


”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” Luuk. 10:2 Pimenevään syksyyn olemme saaneet valtavan hienon uutisen: Sleyn hallitus on päättänyt lähettää minut…

Koulutusta ja kohtaamisia


Hei taas rakkaat lähettäjät! Alkusyksy on hurahtanut ohi yllättävän nopeasti. Minulla alkaa kotona vähitellen jälleen paljastua merinäköala, kun puut pudottavat lehtiään – joka päivä näkyy vähän enemmän sinistä keltaisen, ruskean…

Uskova opettaja kantaa pitkälle


Koulunkäynnin tukeminen on yksi osa lähetystyötä. Koulutettujen nähdään saavan paremmat edellytykset yhteisössä elämiseen ja toisista huolehtimiseen. Näin on käynyt esimerkiksi kauneudenhoitajaksi valmistuneelle Brendalle ja opettajana työskentelevälle Maria Tianoille.  Unescon keräämien tilastotietojen mukaan Keniassa noin 20 prosenttia väestöstä on luku- ja…

Hallitus kokoontui: Anna ja Taisto Sokka Ugandaan


Sleyn hallitus kokoontui torstaina 14. lokakuuta. Kokous järjestettiin hybridinä: osanottajia oli paikan päällä Kokkolan Armon kappelissa ja Teams-verkkoalustalla. Hallitus päätti myydä purkukuntoisen Äänekosken Koiviston rukoushuoneen tontteineen Äänekosken kaupungille. Kaupunki vastaa…

Kolme kuukautta Suomessa


Lämpimät terveiset Tokiosta! Palasimme viikko sitten kotimaankaudelta kotiimme Tokioon. Paluumme sujui hyvin vaikka monenlaisia vaiheita matkaamme mahtuikin.  Naritan kentällä siirryimme vaihe kerrallaan eteenpäin koronaan liittyvien papereiden tarkistukseen ladaten eri sovelluksia…