Ohjeita Evankeliumiyhdistyksen jäsenkokoukseen osallistuville


Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen kesän jäsenkokous järjestetään Tampereen Luther-talolla Tampereen maakunnallisen evankeliumijuhlan yhteydessä lauantaina 5. syyskuuta kello 12.00 alkaen. Kutsu jäsenkokoukseen on esitetty Sanansaattaja-lehdessä. Koronavirusepidemian vuoksi jäsenkokousta ei järjestetty perinteisesti kesän…

Yoshimurien lähettikirje


Jumalalle kaikki on mahdollista  Päivi ja Hiroaki Yoshimuran lähettikirje 4 / 3.8.2020  Pitkään jatkunut sadekausi on vihdoin päättynyt. Tänä vuonna sadekausi jatkui täällä Tokionkin alueella ennätyspitkänä, yli kuukauden ajan runsassateisena….

Miltä tuntuu, kun Maata Näkyvissä -festarit siirtyivät vuoden päähän?


Julkaisimme viime tiistaina tiedotteen, jossa kerroimme Maata Näkyvissä -festareiden siirtyvän vuodella eteenpäin. Tiedotteen jälkeen minulta on kysytty kymmeniä kertoja: Miltä nyt tuntuu? Kysymykseen on vaikea vastata, mutta hyvä että kysellään….

Maata Näkyvissä -festarit siirtyvät ensi vuodelle 2021


Maata Näkyvissä -festarit on päätetty siirtää haasteellisen koronatilanteen vuoksi ensi vuodelle.  Tämän vuoden festarit oli tarkoitus järjestää 13.-15.11.2020 Gatorade Centerissä ja Turun Messukeskuksessa. Loppukesästä pahentunut koronatilanne pakotti järjestäjät tekemään kipeän…

Hietoinrannassa juhlittiin 50-vuotista taivalta!


Evankeliumiyhdistyksen Kouvolassa sijaitseva leirikeskus Hietoinranta täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Elokuun lopussa Hietoinrannassa vietettiin juhlajumalanpalvelusta ja vuosijuhlaa. Etelä-Savon ja Kymen maan piirivastaava Lukas Brenner kertoo, että juhlaa sujui hyvissä tunnelmissa….

Myanmarissa rauhaa etsimässä


Myanmarin ovet aukesivat pitkästä aikaa kristilliselle lähetystyölle kymmenisen vuotta sitten, kun sotilasdiktatuuri päättyi. Pieni luterilainen kirkko etsii yhä suuntaa uudessa tilanteessa. Longyi-hameessa kulkevat niin miehet kuin naisetkin. Aurinkorasvana käytetään thanaka-tahnaa,…

Soli Deo Gloria


Eerika ja Miikkael Halonen ovat aviopari, jolle klassinen musiikki on Jumalalta saatu kutsumus. He haluavat jakaa musiikin tuomaa iloa esimerkiksi soittamalla urkuja rippikoululaisten kanssa. Kokkolan kirkon urkujen reunassa on liukuovella…

Uusi kirkolliskokous järjestäytyi elokuussa


Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi kirkolliskokous pääsi järjestäytymään tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta elokuun puolivälissä Turun kristillisellä opistolla. Koronatilanteen takia kirkolliskokous oli siirretty toukokuulta myöhempään ajankohtaan. Kokousviikko alkoi valiokuntiin järjestäytymisellä. Valiokuntien johtajiksi…

Sleyn hallitus kokoontui: lisää säästöjä tarvitaan


Sleyn hallitus kokoontui torstaina 20. elokuuta. Osa jäsenistöstä oli koolla Helsingin Luther-kirkolla, muutama Kokkolan Armon kappelilla ja jotkut etänä kotoaan käsin. Tampereella lauantaina 5. syyskuuta kokoontuvaan kesäkokoukseen ei tullut jäsenaloitteita….

Olemmeko uskontomarkkinoilla?


Sleyn Raamattu- ja lähetysteologisia päiviä vietettiin 14.–16. elokuuta Karkun evankelisella opistolla. Kokoontumisen teemaksi oli laadittu ”Kristuksen kirkko uskontomarkkinoilla”. Koronapandemian vuoksi erityisolosuhteissa turvavälein ja runsaan käsidesimäärän keskelle Karkkuun kokoontui hieman yli…

Silloin lainopettajat sanoivat…


Torstai-iltana käytiin avioliittonäkemyksistä odotetusti tunteikas ja vakaumusten pohjia luotaava keskustelu. Paljossa se oli toisintoa edellisiltä kausilta, siis meille vanhoille edustajille jo tuttua rataa etenevää ja mihinkään päättymätöntä diskurssia. Joku ensikertalainen…

Karkun Raamattu- ja lähetysteologiset päivät avattiin


Karkun evankelisessa opistossa järjestettävät Raamattu- ja lähetysteologiset päivät avattiin tänään. Päivien teema on tänä vuonna ”Kristuksen kirkko uskontomarkkinoilla”. Päivän pääluennossa professori Lauri Thurén tutki apostoli Paavalin puhetta Areiopagissa ja esitteli…

Teologia opettaa ja haastaa


Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Karoliina Rauhio–Pokka aloittaa viidennen opiskeluvuotensa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hän määrittelee itsensä teologiksi, joka on vielä matkalla. Mitä teologia sinulle merkitsee? – Se on minulle suuri intohimo….

Ei valtiokirkkoteatteria


Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon tämänpäiväinen vierailu kirkolliskokouksessa oli enemmän kuin pelkkä kohteliaisuuskäynti. Ministeri käsitteli puheessaan koronapandemiaa ja kirkon roolia kriisissä elävien auttamisessa. Puhe ei pitäytynyt vain aineellisessa avustamisessa, vaan…

Ehdota ehdokasta erovuoroisen tilalle


Tampereen maakunnallisen evankeliumijuhlan yhteydessä järjestettävässä Sleyn jäsenkokouksessa 5.9. pidetään vaali, jossa valitaan edustajat hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle. Äänioikeutettuja ovat kaikki jäsenmaksunsa maksaneet Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys ry:n jäsenet. Ehdokasta vaaliin voi…

Ohtakarissa järjestetään ilolla kesäjuhlia!


Ohtakarissa vietetään 14.–16.8. viikonlopun kestävää, Keski-Pohjanmaan piirin suurinta juhlaa, Siikasafaria. Ohjelman teosta vastannut Keski-Pohjanmaan piirivastaava Pasi Palmu kertoo, että tänä vuonna tapahtumaa on järjestetty ilolla ja jännityksellä. – Koronavirustilanteen takia…

Seurakuntaelämää keskellä Siperiaa


Itä-Siperiassa, Krasnojarskissa, kasvaa luterilainen seurakunta. Pari vuotta sitten rukouksiin vastattiin, ja seurakunta löysi itselleen vihdoin omat kirkkotilat, jossa se voi kokoontua vapaasti. Venäjällä, Itä-Siperiassa, sijaitsee miljoonan asukkaan kaupunki Krasnojarsk. Alueella…

Valtakunnallinen kolehti Sleyn pakolaistyölle Ugandassa


Sunnuntain 9.8. valtakunnallinen kolehtikohde on koulutus-, seurakunta- ja diakoniatyö eteläsudanilaisten pakolaisten keskuudessa Ugandassa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) kautta. Etelä-Sudanin tavoitellessa itsenäisyyttä vuosikymmenten ajan moni joutui pakenemaan kotikylistään naapurimaihin, etenkin Ugandaan….

Tasankojen ja vuorien maa


Itä-Afrikan rannikolla sijaitseva Kenia on Evankeliumiyhdistyksen ensimmäinen lähetyskenttä Afrikan mantereella. Sley on tehnyt lähetystyötä maassa muiden luterilaisten lähetysjärjestöjen ohella, ja työn aloittamisesta on nyt yhteensä 60 vuotta. Euroopassa elettiin 50–60-luvuilla…

Rippikoulut alkoivat poikkeusoloissa


Sleyn rippileirit aloitettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta heinäkuussa eikä kesäkuun alusta kuten tavallisesti. Syynä on koronaviruksen takia tehdyt turvallisuustoimet. Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen kertoo, että kaksi ensimmäistä leiriä Karkun…