
-
Connector.
Lähetit
Kiitos Jumalan sanasta!
16.06.2025
Ville Melasen lähettikirje 3/2025
13.06.2025
Muutama päivä lähetystyöntekijän matkantekoa
Pari reissua on taas takana sitten edellisen lähettikirjeen ja uusi matka on pian ovella. Niin se aika vaan rientää. Kerron tähän aluksi viime matkan muutaman ensimmäisen päivän tapahtumista. Vaikka Narva ei maantieteellisesti sijaitse kovin kaukana Lahdesta, menee sinne matkustaessa monta tuntia. Nopeimmillaan matkassa menee 10-11 tuntia ja joskus enemmänkin. Kun menee Helsingissä asemalta satamaan ja Tallinnassa satamasta linja-autoasemalle, siinä menee vaihteleva määrä aikaa. Olin viimeksi yötä Narvassa ja päätin mennä aamulla klo 6 jälkeen rajalle ajoissa odottamaan rajan ylitystä. Raja on auki klo 7-23 välisenä aikana. Ajatukseni oli hyvä, mutta kansaa oli silti paljon jo tuohon aikaan jonossa. Kuusi tuntia meni ennen kuin pääsin passintarkastukseen, mutta sen jälkeen tarkastukset sujuivat nopeasti. Eräs kollega tuli hakemaan minut Ivangorodista Tuutariin, jossa lepäsin muutaman tunnin. Samana päivänä lähdin lentokentälle. Olin tällä kertaa ostanut lentolipun jo etukäteen, joten en yöpynyt Tuutarissa, kuten tavallisesti.
Lentokoneessa nukuin jonkun verran ja saavuin paikallista aikaa aikaisin aamulla Omskiin. Lepäsin pari tuntia seurakunnan kirjastohuoneen sohvalla, mutta unta en juuri saanut. Tämän jälkeen lähdimme kahden pastorin kanssa maalle yli sadan kilometrin päähän toimittamaan jumalanpalvelukset kahdessa kylässä. Saarnasin molemmissa messuissa. Olen käynyt noissa kylissä aikaisemminkin, mutten ole aikaisemmin saarnannut. Ensimmäisessä kylässä kylän johtaja kiitti minua ja Omskin seurakunnan kirkkoherraa, että tuomme heille Jumalan sanaa tänä vaikeana aikana. Se on todella tärkeää, hän totesi. Eikö ole hienoa! Jumalan sanaa ei turhaan saarnata. Se ei koskaan tyhjänä palaja, vaan täyttää sen tarkoituksen, jonka Jumala on sille antanut. Meillä on tarkoitus elvyttää tuolla alueella muissakin kylissä jumalanpalveluselämää, joka koronan takia keskeytyi pitkäksi aikaa. Poliittinen tilanne on vaikuttanut omalta osaltaan taloudellisiin mahdollisuuksiin käydä kaukaisissa kylissä. Toisessa kylässä jumalanpalveluksessa oli paljon lapsia. Se on hienoa! Illalla Omskissa saunan jälkeen uni maistui ja nukuin kuin lapsi pitkän unen seuraavaan aamuun. Mutta olihan siinä tuhansia kilometrejä ja pari vähän nukuttua yötä takana. Tällaisia lähetystyöntekijän matkapäivät voivat olla rajanylityksineen ja aikaeroineen. En voi sanoa, että se olisi aina helppoa ja mukavaa, mutta evankeliumin tähden on kestettävä erilaisia tilanteita ja ajoittaista ruumiillista väsymystä.
Sim-korttisähläystä
Edellistä matkaa edeltävällä matkalla sain puhelinfirmalta tekstiviestin, jossa uhattiin sulkea venäläinen puhelinliittymäni. Jotkut ulkomaalaiset olivat saaneet tällaisen viestin jo aikaisemmin ja jotkut saivat sen minua myöhemmin. Sim-kortti piti niin sanotusti vahvistaa. Olin jo edellisellä matkalla kirjoittautunut suomalaista Omakantaa joiltain osin vastaavaan valtiolliseen palveluun. Tämä oli kuitenkin tapahtunut vanhan passin tiedoilla, koska saamani sosiaaliturvanumero ei suostunut toimimaan uuden passini kanssa. Niinpä eräässä valtion virastossa meni kolmisen tuntia odotellessa ja vaihtaessa tuota numeroa. Tämän jälkeen minun piti mennä pankkiin valokuvattavaksi ja antamaan ääninäyte lukemalla ruudulle tulleita numeroita. Molemmissa paikoissa ihmeteltiin, miksi minulla ei ole älykännykkää. Pankista menin puhelinfirmaan, jossa sim-kortin vahvistaminen tapahtui melko nopeasti.
Minulla meni tähän kaikkeen seitsemän tuntia. Joku voi ajatella, että seitsemän tuntia on pitkä aika, mutta se riippuu siitä, mihin sitä vertaa. Kollegani Juha Saari kertoi, että hänellä saman asian hoitamiseen kului neljä päivää. Näin ollen voimme todeta, että seitsemän tuntia oli varsin lyhyt aika. Venäjällä ulkomaalaisten valvonta lisääntyy, mutta itse ajattelen tässä asiassa olevan enimmäkseen ihan muu syy kuin sotatilanne. Näkemykseni mukaan tällä pyritään kontrolloimaan erityisesti Venäjän lähimaista maahan tulevia henkilöitä, joilla on tavoite asua pitkään tai muuttaa pysyvästi Venäjälle. Monet näistä maista on muslimimaita. Tietäen Venäjän väestörakenteen ja syntyvyyden suuruuden tiettyjen kansojen keskuudessa, on herätty siihen, että edessä voi olla tulevaisuudessa suuria yhteiskunnallisia muutoksia, jos nyt ei tehdä mitään. Uutisten mukaan edessä on lisää erilaisia valvontatoimia.
Kirjaprojekti etenee
Tein vielä yhden pitkän päivän töitä tekstin kanssa. Kirjan taitto on tehty. En ole vieläkään saanut piispalta suositustekstiä, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Painosmäärästä on jo päätetty ja kaikki on valmiina painamista varten, kunhan saan piispan suosituksen ja maksan ennakkomaksun painokuluista. Olen lähdössä ensi viikolla Venäjälle muutamaksi viikoksi. Tämän matkan aikana kirjan pitäisi olla jo painettu, joten toivottavasti pääsen sitä yhdessä muiden kanssa jakamaan. Pitkään tämä prosessi on kestänyt, mutta toivottavasti kaikki työ ja odottelu on lopputuloksen suhteen ollut tarpeellista.
Suotuisa sää ja jokapäiväinen leipä
Omskin alueella kevät oli hyvin sateinen. Vaikka ihmiset olivat kiitollisia kuulemastaan Jumalan sanasta, heillä oli huoli tulevasta säästä ja jokapäiväisestä leivästä. Uutisista olet saattanut huomata, ettäVenäjällä on pula perunoista. Tähän voi olla erilaisia syitä, mutta ainakin Omskin alueiden kylissä vettä oli toukokuussa niin paljon pelloilla ja jopa pihoissa, ettei perunaa pystytty istuttamaan. Mielenkiintoista oli se, että Omskissa ja Novosibirskissa ollessani oli pääosin helteistä. Parhaimmillaan oli yli 30 astetta lämmintä, mutta muutokset saattavat toisinaan olla äkillisiä. Viileimmillään lämpötila taisi olla kymmenen asteen kieppeillä. Novosibirskista lähtöni jälkeen kaupungissa oli jopa pakkasöitä. Suomessakin kesä on alkanut ailahtelevassa säässä. Yhdessä mielessä Suomen kevät ja alkukesä ovat ainakin olleet hyviä. Hyttysiä vaikuttaa olevan tavallista vähemmän. Muistakaamme rukoilla niin suotuisaa säätä kuin jokapäiväistä leipää. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan tarvitsee ruumiin ravinnon lisäksi sielun ruokaa, Jumalan sanaa.
”Pojat, kansan urhokkaan…, mi Narvan mailla vertaan vuoti…”
Jos oli Narvassa paljon Venäjälle menijöitä samaan aikaan minun kanssani, niin yllätys oli suuri palattuani Venäjältä Narvaan. Ensinnäkin kaikki tarkastukset menivät todella nopeasti. Olin alle minuutin Venäjällä passitarkastuksessa. Oli mukava, että tarkastukset menivät nopeasti ja tehokkaasti ilman minkäänlaista jarruttelua kummallakaan puolella. Toinen suuri yllätys oli Narvaan tultuani, kun jonossa Venäjälle päin oli vain yksi henkilö. Pysähdyin keskustelemaan tuon henkilön kanssa vähäksi aikaa ja yhdessä ihmettelimme, että tällainenkin on mahdollista. Kyllä siinä vähän tuli kateellinen mieli, sillä aina, kun minä olen rajalla, siellä tuntuu olevan paljon Venäjälle menijöitä.
Sana
”Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille.” (Jes. 62:10)
Jesaja Vanhan testamentin yksi suurista profeetoista julistaa väkevästi. Hän käskee raivaamaan kaikki esteet, jotta ihmiset kuulisivat Jumalan sanaa. Kristuksen antama käsky velvoittaa meitä viemään Jumalan sanaa eri puolille maailmaa eri kansoille ja erilaisia kieliä puhuville ihmisille. Jumala kutsuu toteuttamaan helluntain ihmettä, että Pyhä Henki avaisi ihmisille Kristuksen merkityksen heidänkin syntiensä sovittajana heille ymmärrettävällä kielellä. Evankeliumia on saarnattava, jotta yhä useammat ihmiset kiittäisivät ja ylistäisivät kolmiyhteistä Jumalaa pelastuksesta. Kristittyä uhkaa monenlaiset eksytykset ja vastustukset Kristuksen käskyn toteuttamisessa. On ymmärrettävää, että Jumalan kieltäjät ja Jumalan tahtoa eri asioissa vastustavat ihmiset saattavat asettua vastustamaan hengellistä työtä. On selvää, että Jumalan päävihollinen, Saatana, tekee kaikkensa, että evankeliumin ääni ei kuuluisi – ei meidän keskuudessamme eikä muuallakaan. On kuitenkin hämmentävää, että myös sellaiset henkilöt, joiden pitäisi edistää evankeliumin saarnaamista ja kaiken opettamista ja pitämistä niin kuin Jumalan sana opettaa ja Kristuksen käsky ohjaa, juuri he asettuvat Jumalan sanaa vastaan.
Jos me asetumme Jumalan sanaa vastaan – ihan kuka tahansa meistä – me vastustamme Jumalan hyvän tahdon toteutumista ja toimimme myös lähimmäisemme etua vastaan. Puhe Kristuksesta kaiken siunaavana ja hyväksyvänä Vapahtajana on Jumalan sanan vastaista. Hän tuli tähän maailman sovittamaan synnit ja tuomaan ihmisille armon ja laupeuden. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät anna mitään arvoa Vapahtajan työlle. On ihmisiä, jotka haluavat toimia toisin kuin Jumala on meille sanassaan ilmoittanut. Emme voi hyväksyä kaikkea ihmisten toimintaa emmekä elämänmuotoja, jos välitämme Jumalan sanasta. Kristinusko ilman Jumalan sanaa, on yksi uususkonto monien muiden joukossa. Tänä vaikeana aikana Jeesus kutsuu meitä kantamaan ristiä ja ottamaan vastaan kaiken sen, mikä Kristuksen seuraamisesta koituu. Kun elämämme ja kuolemme Kristuksen omina, silloin kaste ja usko kantavat meidät taivaaseen. Pitäkäämme Jumalan koko sanasta kiinni ja välittäkäämme sitä myös muille ihmisille. Jumalan sanan myötä tulee siunaus eikä jouduta harhaan. Raivatkaamme kaikki esteet Jumalan sanan kuulemiselta ja Jumalan sanaan uskomiselta. Ensin on etsittävä Jumalan valtakuntaa. Muut asiat ovat vähemmän tärkeitä.
Lähetysterveisin,
Ville
Esirukousaiheita:
- Varjelusta ja johdatusta matkoille
- Hartauskirjan venäjännöksen julkaisu
- Rauhaa maailman kansoille!
- Rovastikunnan kesäiset lastenleirit