Kotiin

Kun puhelimeni soi maanantaina, näin näytöstä, että soittaja oli yhden Puškinin seurakuntalaisen tytär. Seurakuntalainen sai aivoverenvuodon kymmenkunta vuotta sitten ja muutti tyttärensä luokse. Puhekyky meni lähes kokonaan – hän sanoi ”Terve”, kun tulin – mutta ei juuri muuta.

Jalat onneksi toimivat, mutta huonosti nekin. Melkoinen osa päivästä meni nahkanojatuolissa istuessa.

Arvasin, mitä asiaa tyttärellä oli. ”Oletteko Venäjällä?” ”En, olen Englannissa.” ”Minä soitan sitten kirkkoherralle. Äiti kuoli.” Sanoin, että tulen vasta viikonloppuna eli kirkkoherran piti hoitaa hautaus – joka Venäjällä on yleensä kolmas päivä kuolemasta.

Kävin katsomassa tuota seurakuntalaista varmaan noin sata kertaa. Viime aikoina hän oli huonovointisempi, joten kuolema ei ollut yllätys.

Hänen onnensa oli se, että hän pystyi muuttamaan tyttären luokse. Yksin asuminen ei enää olisi onnistunut.

Ikävä kyllä läheskään aina ei ole niin hyvä tilanne. Suuri syy siihen on inkeriläisten paluumuutto Suomeen: monet nuoremmat lähtivät Suomeen töihin.

Muutamaa viikkoa aikaisemmin Hatsinan seurakunnan vanhin jäsen – 96 vuotta – kaatui ja rikkoi lonkkansa. Lääkäri sanoi, että luut ovat niin heikot, että mitään ei voi tehdä. Hän asui yksinään, mutta jo parikymmentä vuotta ystävä oli auttanut häntä. Aikanaan vanhus oli hoitanut ystävän lapsia.

Sanoin Hatsinan diakonityöntekijä Miralle, että on löydettävä vanhainkotipaikka. Yksin hän ei tule toimeen eikä ystävä voi olla koko ajan hänen luonaan. Myös lähin sukulainen tuli Petroskoista auttamaan.

Skuoritsan seurakunnan vanhainkodista Maria-kodista vapautui paikka ja saimme vanhuksen sinne. Aluksi sukulaismies oli epäileväinen vanhainkotiin menon suhteen – Venäjällä katsotaan, että nuorempien sukulaisten tehtävä on hoitaa vanhukset kotona ja vanhainkodeilla on huono maine – mutta kun seurakuntalainen oli saatu vanhainkotiin, sukulaismies sanoi, että hänen on siellä parempi olla kuin kotona. Aluksi he puhuivat kuukaudesta tai kahdesta vanhainkodissa ja sitten takaisin kotiin.

Jäljellä oli vielä yksi ongelma: vanhuksen eläke on 18 000 ruplaa eli hieman enemmän kuin Pietarin alueen keskieläke, joka on noin 16 000 ruplaa. Vanhainkodissa kuukauden hinta on kuitenkin 32 000 ruplaa (noin 450 euroa). Sanoin vanhainkodin johtaja Lilja Stepanovalle, että etsin puuttuvat ruplat jostain.

Lilja kertoi, että aikaisemmin hänellä oli Suomesta saatuja lahjoitusvaroja rahastossa, joilla hän pystyi maksamaan nuo ”välirahat”, mutta nykyään rahaa Suomesta tulee paljon vähemmän kuin aikaisemmin ja siksi jokaisen pitäisi maksaa oma hoitonsa.

Aikaisemmin kävi useita talkooryhmiä vuodessa kunnostamassa vanhainkotia ja kirkkoa – nyt matkat ovat vähentyneet paljon. Samoin erilaiset bussiryhmät Suomesta ovat paljon harvinaisempia kuin ennen.

Kuulin, että Kikkerin palvelutalossa oli ollut tarkastus ja oli ilmoitettu, että he eivät saa pitää vuodepotilaita, koska talossa ei ole lääkäriä. Johtaja kysyi: ”Mihin me heidät laitamme?” ”No, nämä voivat olla, mutta uusia ei saa ottaa”, kuului vastaus.

Kymmeniä ja kymmeniä inkeriläisvanhuksia olen saanut olla saattelemassa taivaan kotiin. Monissa kylillä, joissa aikaisemmin saattoi olla useitakin seurakuntalaisia, ei enää ole yhtään inkeriläistä.

Lilja Stepanova sanoikin, että hän on kirkkohallituksen kokouksissa kysellyt, mitä kirkko tekee vanhainkodeillaan sitten, kun inkeriläisvanhuksia ei enää ole (tai heillä ei ole varaa asua niissä). Nykyään suurin osa vanhainkotien asukkaista on venäläisiä.

Olen varmaan kymmenkunta vuotta kirjoittanut vuosikertomukseeni, että inkeriläisvanhuksia on vielä 5–10 vuotta. Mutta samalla viikolla, kun saimme seurakuntalaisen vanhainkotiin – jossa toki käyn häntä edelleen tapaamassa – hänen ”tilalleen” tuli Puškinissa uusi vanhus. Hänenkin tilanteensa oli erikoinen: hän oli asunut 8 vuotta Pietarissa, mutta sitten poika oli kuollut liikenneonnettomuudessa ja hän muutti tyttären luokse lähelle Puškinia.

Ikävä kyllä venäläisvanhukset eivät kovin helposti kutsu pastoria kotikäynnille. Ja ikävä kyllä moni venäläisistä kirkon työntekijöistä ei ole innokas käymään katsomassa seurakuntalaisia.

Saa nähdä, paljonko kotikäyntipaikkoja on vielä silloin, kun muutaman vuoden kuluttua jään eläkkeelle…

Rukousaiheita:

• Inkerin kirkon uudelle piispalle viisautta johtaa kirkkoa. Hänet vihitään virkaan 9.2.2020

• kirkon pastoreille intoa käydä katsomassa niitä seurakuntalaisia, jotka eivät enää itse pääse kirkkoon 

• Venäjän (=ortodoksikirkon) joulu on vasta 7.1., mutta joulu näkyy katukuvassa ja varsinkin kaupoissa, tosin siellä ostetaan uudenvuodenlahjoja, joka on vuoden suurin juhla. Että joulun todellinen lahja voisi kirkastua: meille on syntynyt Vapahtaja.

Kiitosaihe:

• Inkeriläisvanhusten yksinkertainen, mutta usein käsittämättömän vahva, usko ja luottamus Jumalaan, vaikka olosuhteet eivät läheskään aina ole hyvät

Valokuva: Suomalaisten kunnostama Skuoritsan seurakunnan vanhainkoti, Maria-koti.