Tiina Latva-Raskun lähettikirje 4/2022 Syysretkiä Tänä syksynä aika on tuntunut kiitävän kuin siivillä. Vasta nyt ehdin pysähtyä kirjoittamaan ja samalla katsahtamaan taaksepäin. Tavanomaisen nettityön lisäksi olen käynyt kertomassa lähetystyöstä useissa…
Mikä on tärkeää kirkon nuorisotyön päivänä
Tänään, maanantaina 17.10. vietetään altakunnallista kirkon nuorisotyön päivää. Tämä tärkeä päivä ei saa aikaan suuria lippukulkueita eikä paraateja, mutta onneksi teemapäivä antaa syyn nostaa esiin sen tärkeimmän kysymyksen? Miten yhteys…
Suomi-syksy
Liisa Rossin lähettikirje 5/2022 – 20.9.2022 Terveisiä Lahdesta! Edellisestä kirjeestä on vierähtänyt jo kolme kuukautta, joten on korkea aika kirjoitella teille uusia kuulumisia. Tulin Suomeen kesä-heinäkuun vaihteessa ja pääsin heti…
Muutoksia Keniassa
Kesän aikana Keniassa oli meneillään suuret vaalikampanjat. Kampanjointi sujui tällä kertaa rauhallisesti ja viime vaalien kaltaisia mielenosoituksia ei ollut. Jokainen äänestäjä sai kuusi lipuketta, sillä samalla kertaa valittiin presidentin lisäksi…
Kesän edetessä
Syntymäpäiväseurat Täytin toukokuun 9. päivä 45 vuotta. Syntymäpäiväseurat pidettiin suunnitelmien mukaan Lahden Lutherin kirkossa. Paikalle kokoontui lähes 50 ihmistä noin puolivuotiaasta lähes 97-vuotiaaseen. Olen iloinen, että sain koottua ystäviäni ja…
Hautausmaajumalanpalvelus
Helluntaiaattona 4.6. – joka on suomalainen erikoisuus, kun toinen helluntaipäivä piti siirtää pois maanantailta, ettei tulisi arkipyhää – Tuutarin vanhalla hautausmaalla pidettiin jumalanpalvelus piispa Ivan Laptevin johdolla. Varsinkin Kelton hautausmaan…
Iloisia kohtaamisia
Orpoprojektin alumnitapaaminen Viime kirjeen jälkeen työssämme on tapahtunut monia hienoja asioita. Tällä viikolla olemme kokoontuneet kahden vuoden tauon jälkeen orpotyöntiimin työntekijöiden koulutuspäiviin. Pääsiäisenä vietimme orpolapsihankkeen kautta valmistuneiden nuorten kanssa Kisumun…
Vietetäänkö tänä vuonna viimeisiä Maata Näkyvissä -festareita?
Koivurannan bussissa oli tunnelma katossa kurvatessamme Turkuhallin parkkipaikalle marraskuussa 1991. Bussimme oli täyttynyt nuoren seurakunnan edustajista, jotka koostuivat Laukaan, Muuramen ja Konneveden nuoresta seurakunnasta. Pari tyyppiä taisi olla Toivakastakin. Olimme…
Kenellä on oikeus mielensä pahoittamiseen?
Olen saanut poikkeuksellisen paljon palautetta blogistani Kirkon vihreät miehet. Jotkut kiittelevät analyysin terävyyttä ja retoriikkaa. Toiset pitävät blogia harkitsemattomana sotamielikuvien viljelemisenä aikana, jolloin sellaista olisi erityisesti syytä varoa. Some-todellisuuteen kuuluu,…
Nyt tapahtuu!
Uusi nuortentapahtuma Huhtikuu oli säpinää täynnä, kun pääsimme vihdoin ja viimein järjestämään isompaa nuortentapahtumaa koronarajoitusten poistuttua. Järjestimme tapahtuman markkinoinniksi avoimen nimikilpailun, jossa etsittiin tapahtumalle keväistä ja raikasta nimeä. Kilpailun voitti…
Kirkon vihreät miehet
Viime viikkoina silmiini on osunut useampikin pikku-uutinen kirkkotiloista, joissa voidaan vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Tilannehan on erikoinen. Jotkut seurakunnat tarjoavat toimitusta, jota kirkko ei tunnusta, ja toistasataa kirkon pappia…
Ministeri kehotti äänestämään – ja niin minäkin
Tiede- ja kulttuuriministerit ovat viime aikoina vaihtuneet tiuhaan. Huomaan sen kirkolliskokousten tiistaipäivinä, kun ministeriö perinteistä tapaa noudattaen tarjoaa kirkolliskokoukselle kahvit. Niiden yhteydessä ministeri pitää puheen ja arkkipiispa vastaa. Tänään vuorossa…
Muutoksen tuulia Kisumun kulmilta
Terveisiä Kankaanpäästä! Tulin kotimaankaudelle viime viikolla ja asetuin jälleen tuttuun kotikaupunkiini asumaan. Kevät vaikuttaa lupaavalta, vaikka lunta onkin vielä näkyvissä. Tässä kevään viimeisessä kirjeessäni kerron vielä joitain uutisia Keniasta ja…
Paluu Ugandaan
This is the day that Lord has made, let us be glad and rejoice! Palasimme Ugandaan tammikuun puolessavälissä. Jätimme taaksemme kauniin talven Suomessa sekä rakkaaksi tulleen kotimme, jossa saimme asustella…
Mutkia matkaan
Maaliskuun matka peruuntui Olin ostanut jo lentolipun Krasnojarskiin ja valmistautunut matkaan, mutta maailmamme mullistui ja lähtö estyi. Venäjän ilmatila suljettiin ja lippuni peruttiin. Tällä hetkellä Venäjälle ei ole järkevää mennä,…
Tervehdys Luther-kirkolta
Herra sanoi: “Jos kuuntelet tarkasti, mitä minä puhun, ja teet sen, mikä on oikein minun silmissäni, jos muistat minun käskyni ja noudatat kaikkia minun lakejani, niin minä en pane sinun…
Ovi avautuu taas Myanmariin
Uuden vuoden alku on ollut mielenkiintoinen, vaikka surukseni työ Chiang Raissa päättyi kirkon sisäisten kiistojen tähden melkein heti vuoden vaihteen jälkeen. Muistoksi jäi ihania kuvia viimeisestä joulujuhlasta ennen evankelista Pleen…
Viimeisenä päivänä minä herätän hänet
Bible Toolbox 2021 Olen Ken Takaki, Suomessa asuva japanilainen ja luterilainen teologi. Työskentelen Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestössä Sley:ssä kääntäen ja editoiden luterilaisia raamattuopetuksia japaniksi internettiin. Sleyllä on Bible Toolbox -niminen…
Sana kiertää
Kasteita Jouluna Marko kastoi kuusi aikuista ja kaksi lasta. Eräs kastetuista oli lähes 70-vuotias. Tämä sydämellinen ja sivistynyt herrasmies ei vielä kastekurssin alussa ollut varma, haluaako hän kääntyä kristityksi, mutta…
Lähtökuopissa
Kohti Ugandaa Terveiset viimeisten lähtövalmisteluiden keskeltä! Lähtömme Ugandaan pakolaistyöhön on aivan nurkan takana. Jos Luoja suo, nousemme lentokoneeseen 1. maaliskuuta, ja se kuljettaa meidät tutusta kotimaastamme vielä melko tuntemattomaan asuinmaahamme…
Jotta Sleyn sivustot toimisivat nyt ja tulevaisuudessa mahdollisimman sujuvasti, käytämme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita, joihin tarvitsemme sinulta luvan. Jos se sinulle sopii, voimme esimerkiksi käsitellä selaus- ja laitetietojasi. Jos et anna lupaa tai perut sen myöhemmin, jotkin sivuston ominaisuudet eivät välttämättä toimi yhtä hyvin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Toiminnalliset evästeet vaaditaan sivun perusominaisuuksien toimimiseksi
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tilastoimme sivuston käyttöä tietoturvallisella Matomo Analytics -ohjelmistolla. Emme luovuta tietoa ulkopuolisille.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.