
-
Connector.
Lähetit
Japanin internetlähetystyön terveisiä
30.05.2025
Tiina Latva-Rasku lähettikirje 3/2025
26.5.2025
Kaste
Tokion Suomi-kirkossa juhlittiin pääsiäisen messussa ylösnousemuksen lisäksi toistakin iloista tapahtumaa. Herra A. sai 73-vuotiaana kasteen Jumalan lapseksi ja pelastuksen osallisuuteen. Hän oli kulkenut pitkään etsien totuutta, lukenut kristillisiä kirjoja ja käynyt kahdessakin seurakunnassa jonkin aikaa. Mutta kun hän alkoi lukea Suomi-kirkon kotisivulta Hiroakin saarnoja ja Bible Toolbox-sivustoamme, hän koki niiden kautta vihdoin saavansa vastauksia kysymyksiinsä, ja sitä mitä hän tarvitsee. Näin hän johdattui joulukuussa ensin Suomi-kirkon jumalanpalveluksiin ja sitten kasteopetukseen. Nyt hän on kristitty ja tuon seurakunnan jäsen. Rukoillaan hänelle siunausta ja varjelusta uskossa, ja että hänetkin Jumala varustaisi toimimaan Jeesuksen todistajana omalla tavallaan ja omilla lahjoillaan.
“Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin teille anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös niitä, jotka ovat etäällä – keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” (Apt. 2:38-39)
Antaako Jumala anteeksi?
Japanilaisten kysymyksiin vastatessa eräs nuori kirjoitti, että hän kokee olevansa heikko, huono, vihainen ja itsekäs ihminen ja että elämä on hyvin raskasta. Hän mietti erilaisia vaihtoehtoja miten olo voisi helpottua. Yksi hänen keinoistaan oli verrata itseään vielä pahempia asioita tehneisiin, vaikkapa murhaajiin tai huumekauppiaisiin – – Niin alas hän sentään ei ole vajonnut! Yksi hänen kysymyksensä kuitenkin oli: “Antaako Jumala minulle anteeksi tekemäni pahan?” Hänen kristitty ystävänsä oli sanonut niin, mutta hänen oli vaikea uskoa sitä.
Siunasin mielessäni tätä kristittyä ystävää ja vakuuttelin monella Raamatun sanalla, että anteeksianto on totista totta, koska Jeesus on kärsinyt rangaistuksen kaikesta pahuudestamme. “Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” (2. Kor. 5:21) Voimme rukoilla tämän nuoren puolesta, jotta hän löytäisi rauhan Jeesuksessa, Raamatun ja kristillisen seurakunnan yhteyteen ja valoisampia näkymiä itseensä ja elämäänsä.
Bible Toolbox -sivusto täydentyy
Pirteä uutuus kristillisen uskon perusasioita ja raamattuopetuksia sisältävällä Bible Toolbox-sivustollamme on Lasten katekismustyyppinen “Naulan kantaan!” -kirjanen viroksi. Tämä Sirpa Laurilan kirjoittama, mukavasti kuvitettu kirja tutustuttaa lapset ja muutkin niihin aarteisiin, mitä Luther löysi Raamatusta. Siitä on tulossa suomeksi uusintapainos Sley-Medialta.
Viroksi on sivustolle tullut myös uusia raamattuopetusten käännöksiä. Pastori Urmas Oras käänsi yhden viikon aikana selitykset 2. Pietarin kirjeeseen ja Kolossalaiskirjeeseen ja vielä lisäksi raamattuopetuksen “Miksi meillä on pastoreita?” Tuo Teemu Haatajan kirjoittama artikkeli löytyy sivustoltamme myös suomeksi, englanniksi ja japaniksi.
Käännösohjelmaa apuna käyttäen käänsin englanniksi selitykset Luukkaan evankeliumiin, Heprealaiskirjeeseen ja 1. ja 2. Timoteuskirjeeseen ja vein ne sivustolle.
Kiitosviesti Afrikasta
Bible Toolbox sai kiitosta tällä kertaa Etelä-Sudanin kaakkoiskulmalta Magwin läänistä. Sieltä pastori Ociti lähetti viestin Evankeliumiyhdistykselle. Hän kertoi, että siellä on paljon luterilaisia, joilta puuttuu kristillisen uskon perusasioiden opetusta, ja että Bible Toolbox-sivuston opetukset ovat heille tärkeitä. Hän toivoi, että jakaisin edelleen sen artikkeleita heidän Facebook ryhmässään, koska uskovia on siellä paljon ja “Jumalan sana ei tyhjänä palaa” (Jes. 55:11).
Miten sinne löydetään?
Joskus minulta kysytään: “Miten ihmiset löytävät sinne Bible Toolboxiin?” Se onkin hyvä kysymys. Ylivoimaisesti suurin osa sivustomme lukijoista on päätynyt sinne hakemalla tietoa jostain heitä kiinnostavasta aiheesta netin hakukoneella, eli naputtelemalla joitain sanoja esim. Google-hakuun. Osa on klikannut jollain sivustolla tai sosiaalisessa mediassa ollutta linkkiä, joka johtaa Bible Toolboxiin tai kirjoittanut www-osoitteen suoraan selaimeen tai se on heillä “kirjanmerkeissä”.
Mitä he hakevat?
Sivustollemme on asennettu ilmainen kävijäanalytiikkaohjelma, josta voi katsoa kävijämäärien lisäksi esim. millaisilla sanoilla hakien Bible Toolboxiin on tultu. Kiinnostuksen kohteet vaihtelevat hiukan maittain. Monet japanilaiset tulevat sivustollemme hakien selitystä johonkin Raamatun kirjaan tai kohtaan, tai selvitystä esimerkiksi siihen, mitä tarkoittaa Pyhä Henki tai kolminaisuus. Useimmat arabiankieliset tulevat Bible Toolboxiin hakien Raamatun opettamaa lakia, Jeesuksen opettamaa rukousta tai opastusta siihen miten lukisi Raamattua.
Ymmärrettävistä syistä monet venäjänkieliset, myös Ukrainasta, ovat viime aikoina tulleet sivustollemme hakemalla lauseella “Kuka loi pahuuden?” Monet suomalaisetkin tulevat hakien selitystä kärsimykselle. Uutisissa kerrottiin, että Ruotsissa Jeesus kiinnostaa nyt nuoria. Se näkyi´Bible Toolboxin kävijöissä siten, että ruotsinkieliset tulevat sivustollemme oppimaan miten ja miten ja missä järjestyksessä kannattaa aloittaa Raamatun lukeminen: “Hur ska man börja läsa Bibeln?” Sen nimistä artikkelia on luettu viimeisen vuoden aikana 2860 kertaa.
Valtakunnallinen evankeliumijuhla
Tervetuloa Sastamalaan Valtakunnalliseen Evankeliumijuhlaan 27. – 29.6.! Hieno ohjelma kutsuu kaikenikäisiä viettämään kesäistä viikonloppua järven rannalla Karkun evankelisen opiston alueella. Meitä lähetystyöntekijöitä on tavattavissa ja haastateltavana juhlakentän lähettyvillä olevalla sivulavalla. Lähetystyölle kerätään varoja mm. lähetyslettuja paistamalla ja lähetysbasaarin tavaramyynnillä. Sunnuntain messussa siunataan uusia ja vanhoja lähetystyöntekijöitä. Talkoolaisille on paljon tarvetta – mikäli pystyt ottamaan jonkin tai joitain talkoovuoroja, niin se olisi hyvin tärkeää. Mutta ilman sitäkin saa nauttimaan juhlasta – kukin sen mukaan kuin pystyy ja jaksaa. “Sinua odotetaan!” kertoo juhlan teema. Juhlaohjelmaa lähetetään myös videolähetyksenä ja Radio Deissä.
Kirjoittelen kuulumisia seuraavan kerran elokuussa, jos Herra suo. Nyt haluan toivottaa sinulle virkistävää kesää Jumalan hyvässä hoidossa!
t. Tiina