Katekismuksia ja kenkiä

 

Maikki Ochiengin lähettikirje 5/2025

5.5.2025

Orpolapsityön tiimi on saanut päätökseen huhtikuun kenttäkierroksen. He kiersivät kahden viikon aikana tapaamassa orpolapsityön tuen piirissä olevat lapset ja heidän huoltajansa yhteisissä tapaamisessa alueittain. Tapaamiset aloitettiin tuttuun tapaan alkuhartaudella. Kokoontumisten aikana peruskoululaisille jaettiin uudet koulukengät. Huoltajille oli lähetetty etukäteen rahaa uuden koulupuvun hankkimista varten ja samalla sitten katsottiin, että tämä raha oli käytetty lapsen koulupuvun hankintaan. Tapaamisen aikana perheille saatiin jakaa taas kristillisiä kirjoja monella kielellä. Kirjat saatiin tänäkin vuonna lahjoituksena Lutheran heritage foundationin kautta.

Uusi lukukausi

Lasten loma on ohitse ja he ovat palanneet takaisin kouluun. Tammikuussa alkanut kouluvuosi jakautuu kolmeen lukukauteen, joista meneillään on nyt toinen lukukausi. Orpotyöntoimiston Georgina on ollut kiireinen valmistellessaan lukukauden koulumaksutnettipankkijärjestelmään, josta sitten orpotyönjohtaja Molly ja minä käymme ne hyväksymässä. Maksutosite toimitetaan koulujen taloustoimistoihin ja näin lapset saavat käydä koulua, ilman että heidät lähetettäisiin kotiin maksamattomien koulumaksujenvuoksi.

Kotimaankausi

Kotimaankauden kierrokseni jatkuu. Hienoa, jos
voimme tavata! Tässä kalenterini ohjelmaa:

  • 5.5.Turku Katariinan seurakunta,
  • 6.5. Rauma Lappi tl.
  • 7.5. Kerava
  • 8.5. Ulvila
  • 12.-14.5. Savonlinna
  • 19.5. Tapiola
  • 20.5. Kirkkonummi
  • 21.5. Jyväskylä
  • 22.5 Korpilahti
  • 26.5. Riihimäki
  • 27.5. Forssa,
  • 2.-4.6. Iisalmi
  • 4.6. Juuka
  • 8.6. Lahti Launeen seurakunta
  • 9.-10.6. Sastamala
  • 12.6. Mynämäki,
  • 17.-18.6. Äänekoski
  • 25.6. Forssa.

Löydät seurakuntien ilmoituksista tarkemman ohjelman.

Evankeliumijuhlat järjestetään Karkussa 27.-29.6(www.evankeliumijuhla.fi/). Toivottavasti tavataan myös siellä.

Lämmin kiitos kaikesta tuesta työllemme. Tukesi mahdollistaa Sleyn tekemän lähetystyön Keniassa.

Siunausta kevät- ja kesäpäiviin!

Terveisin,
Maikki

Rukousaiheita

  • Uuden lukukauden koulunkäynti
  • Lapset, jotka sairastavat
  • Diakoniatyöntekijöiden työ
  • Orpolapsityön tukemat perheet sekä työtiimi
  • Credo-ohjelman tytöt ja diakoniatyöntekijä
  • Kiitetään kaikista Kenian työalueen tukijoista
  • Seurakuntavierailujen matkat ja kohtaamiset kotimaankauden aikana
  • Heinäkuun loma

Kiitos rukouksistasi!

Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2025/05/maikki-ochiengin-lahettikirje-toukokuu-2025


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: