Alla listattuna artikkelit kategoriassa “Lähetysblogit ja kirjeet”
Toivo elää sittenkin
Elokuvat ovat loistavia mittareita kuvaamaan sitä, miten ihminen ja maailma hänen ympärillään muuttuvat vuosikymmenten saatossa. Lapsuudessani katsoin katastrofielokuvaa, jossa maailma uhkasi tuhoutua. Yhteispelillä ja sankarin leveiden hartioiden saattamana uhka saatiin…
Työntäyteinen vuoden alku
Hyvää alkanutta vuotta 2022! Vielä vaatii harjoittelua tottua tähän uuteen vuosilukuun. Mutta ennen kuin siirryn tämän vuoden asioihin, vilkaistaan vielä hetkeksi takaisin jouluun. Iso kiitos kaikille teille, jotka lähetitte joulumuistamisia!…
Kristityn identiteettiä etsimässä
Uuden työn aloittaminen kentällä on toisaalta mielenkiintoista, mutta vaatii vaatii silti aina oman aikansa. Verkostoituminen, ihmissuhteiden luominen, yhteistyökumppanien kuunteleminen ja tuntemaan oppiminen ovat tärkeitä ensiaskeleita yhteistyölle. Täällä Kaakkois-Aasiassa järjestetään kirkkoja…
Joulu on lahja
Joulu on lahjojen, antamisen ja saamisen aikaa. Tiedämme, että Suomessa, jossa lähes kaikki viettävät joulua, joulun sanoma helposti hukkuu kaikenlaiseen markkinahumuun ja lahjaruljanssiin. Japanissa joulua ei vietetä samalla tavalla kuin…
Jumalan varassa
Jumala, pidä minusta huoli, sinuun minä turvaan. (Psalmi 16:1) Pian on päättymässä vuosi 2021. Rukoilen että voitte kaikki hyvin ja olette terveitä. Kiitän Jumalaa niistä päivistä, joina olemme saaneet olla…
Katse tulevaan
Lokakuun lopulla saimme pitkään odotetun vieraan Suomesta. Lähetysjohtaja Ville Auvisen matka Keniaan lykkääntyi koronan vuoksi yli vuodella. Hienoa oli, että nyt tuo matka onnistui ja kaikki sujui matkan aikana hyvin….
Huolien jakaminen ja saattaminen Jumalan tietoon seurakunnassa
Kotimaan kauden aikaan oli yli kolmen kuukauden tauko Suomi-kirkon piiritoiminnassa. Paluumme jälkeen toiminnan aloittamiseen oli suurempi kynnys kuin aiemmin. Koronatilanne oli onneksi huomattavasti helpottunut ja tartunnat Tokiossa laskusuunnassa. Pitkä tauko…
Jouluihme Lasnamäellä 2021
Eilen Maria ja Joosef saapuivat bussilla Tallinnan Lasnamäelle. Maskit kasvoillaan he katsoivat ohivilistäviä korkeita kerrostaloja. Majapaikkaa etsiessä satunnainen ohikulkija halusi kaverikuvaan aasin kanssa. Lopulta Jeesus-lapsi syntyi kaupungin vuokratalon rappukäytävään, koska…
Uusia alkuja
Tätä kirjoittaessa syksyn synkkyys ja sateet ympäröivät Tarton kaupunkia. Syksymme alkoi muutoksella, kun nuorin tyttäremme Sointu 2 v. aloitti päiväkodin ja näin Salome siirtyi kotiäidin tehtävistä tekemään 80% osuudella varsinaista…
Uusi alku Pohjois-Thaimaassa
Eilen illalla avasin matkalaukkuni ja järjestin enimmäkseen vaatteista ja kahvinkeittovälineistä koostovan omaisuuteni uuteen kotiimme Chiang-Raissa. Talo on onneksi kalustettu, mutta joudumme vielä hankkimaan yhtä ja toista arjen helpottamiseksi. Kaikki aikaisemmin…
Maassa maan tavalla – me kaikki yhdessä
Kielen, sääolojen, ruoka- ja tapakulttuurin lisäksi lähetystyöntekijälle yksi sopeutumista vaativa asia on paikallinen työkulttuuri. Japanissa oli hämmentävää todeta, että työtä tehdään siellä aika eri tavoin kuin Suomessa. Suomessa olin tottunut…
Iloisia uutisia!
”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” Luuk. 10:2 Pimenevään syksyyn olemme saaneet valtavan hienon uutisen: Sleyn hallitus on päättänyt lähettää minut…
Kolme kuukautta Suomessa
Lämpimät terveiset Tokiosta! Palasimme viikko sitten kotimaankaudelta kotiimme Tokioon. Paluumme sujui hyvin vaikka monenlaisia vaiheita matkaamme mahtuikin. Naritan kentällä siirryimme vaihe kerrallaan eteenpäin koronaan liittyvien papereiden tarkistukseen ladaten eri sovelluksia…
Opintiellä
Aloitin koulunkäynnin Matongon pienessä kylässä Länsi-Keniassa. Vanhempani tekivät päätöksen lähteä lähetystyöhön Keniaan hieman ennen kuin olin saavuttamassa kouluikäni. Minä, sisarukseni sekä muutama muu suomalainen oppilas pääsimme Kyllikki Talviojan pätevään opetukseen….
Kisumun kehitysvammaiskoulun terveisiä
Palasin mieheni kanssa takaisin Keniaan yli vuoden Suomessa vietetyn jakson jälkeen. Syyskuussa vierailimme Kisumun kehitysvammaiskoululla, jossa viime vuonna koululla uutena rehtorina aloitti Rosemary Omondi. Rosemary on koulun kahdeksas rehtori. Ensimmäinen…
Kuluneena kesänä teimme seurakuntavierailuja kymmenessä seurakunnassa sekä kahdessa ala- ja yläkoulussa ja yhdessä lukiossa. Kun esitimme diakuvia työstämme Tokion Suomi-kirkossa, lopetimme kuvaesityksen aina kahden saman kuvan esittämiseen. Toiseksi viimeinen kuva…
Herra on hyvä!
Tervehdys Kangasalta! Toivottavasti voitte kaikki hyvin. Meille kuuluu hyvää. Olemme iloinneet mahdollisuudesta vierailla kesän aikana seurakunnissa kertomassa työn kuulumisia Ugandasta / Etelä-Sudanista. Monta hienoa hetkeä on ollut noilla reissuilla, joihin…
Ajatuksia oppimisesta: Tapaus Myanmar
Onkohan niin, että maailmassa on liian paljon tekstiä, joka on joko harhaanjohtavaa tai, jolla ei ole mitään merkitystä? Gutenbergin kirjapaino mullisti maailman 1500 -luvulla siksi, että painaessa oli helppo tuottaa…
Laulavan kansan rukous
Osaisitko kuvitella, että Suomessa suuressa kansallisessa juhlassa tuhannet tai kymmenet tuhannet ihmiset laulaisivat laulua, jossa pyydetään Luojalta varjelusta ja anteeksiantoa? Suvivirsikin on pannassa, sillä äänekäs uskontoallergisten joukko ei siedä pienintäkään…
Uutta ja vanhaa
Kesäterveisiä! Olemme kiitollisia menneestä kesälomasta. Neljän viikon ajan olimme koko perheen kesken mökillämme Miekojärvellä. Päivät kuluivat kävelyretkiä tehden, metsäretkillä ja rannalla nauttien. Iloitsimme toinen toisistamme, virkistyimme ja lepäsimme. Taivaan Isälle…
Jotta Sleyn sivustot toimisivat nyt ja tulevaisuudessa mahdollisimman sujuvasti, käytämme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita, joihin tarvitsemme sinulta luvan. Jos se sinulle sopii, voimme esimerkiksi käsitellä selaus- ja laitetietojasi. Jos et anna lupaa tai perut sen myöhemmin, jotkin sivuston ominaisuudet eivät välttämättä toimi yhtä hyvin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Toiminnalliset evästeet vaaditaan sivun perusominaisuuksien toimimiseksi
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tilastoimme sivuston käyttöä tietoturvallisella Matomo Analytics -ohjelmistolla. Emme luovuta tietoa ulkopuolisille.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.