Iloinen toukokuu

 

Kirjeitä Heikkilöiltä 2 6 . 0 5 . 2 0 2 5

Vihdoin nuorten loma-aika!

Heippa lukija! Mitä kuuluu? Toivottavasti kaikki on hyvin.

Täällä Bweyalessa kaikki hyvin! Huhtitoukokuun vaihteessa nuoret jäivät lomalle koulusta, joten meillä on ollut taas parasta aikaa töissä. Ihania kohtaamisia nuorten kanssa, jotka ovat olleet sisäoppilaitoksissa tammikuusta alkaen. He vasta nyt saivat tietää, että olemme muuttaneet Bweyaleen ja heidän ilonsa jälleen ilahdutti myös meitä hurjasti. Osa nuorista on jo päässyt kyläilemään luonamme ja odotamme vielä muidenkin vierailuja kovasti.

Pidimme heti loman alkamisen kunniaksi Betlehemin ja Bweyalen nuorten yhteisen nuorten päivän, joka oli tosi hauska! Tutustuimme ryhmätehtävien avulla Raamatun nuoriin. Nuoret valmistelivat upeita piirustuksia, draamoja ja presentaatioita eri kertomuksista. Hiljainen tavoite oli osoittaa, ettei raamisten pitäminen ole mitään rakettitiedettä.

Lauri pyrkii tukemaan koko kirkon (eli Etelä-Sudanissa, Sudanissa sekä Ugandan lisäksi Etiopian ja Kenian pakolaisalueilla olevia seurakuntia) nuorisotyössä myös kirjoittamalla koulutuspaketteja nuorisotyöhön. Käytännössä valmistelemme nuorten koulutuspäivän tai -kokonaisuuden, jonka pidämme kaikissa täällä Ugandassa olevissa seurakunnissa. Yritämme ymmärtää, mikä tässä ympäristössä toimii ja mikä ei. Samalla kun pidämme koulutuksia, korjailemme materiaalin käsikirjoitusta kokemustemme mukaan. Lopuksi lähetämme paketin kirkon päätoimistoon jaettavaksi seurakuntiin. Iloksemme materiaalit ovat olleet käytössä ainakin jo Etelä-Sudanissa!

Traumakoulutus Länsi-Niilillä

Muutto Bweyaleen on ollut meille niin toimiva ratkaisu. Nyt, kun matkustaminen ei ole viikoittaista, tuntuu, että energiaa ja sitä myötä työniloa on vielä enemmän! On ihanaa, että voi hypätä pyörän selkään ja olla kirkolla 15 minuutissa. Meidän molempien työhön kuuluu paljon toimistossa istumista, mutta olemalla lähellä edes kahta pakolaisseurakuntaamme pystymme helpommin ottamaan aikaa ihmisille ja se tuntuu erityisen hyvältä.

Oli kuitenkin tosi kiva päästä myös tien päälle viime viikolla. Lähdimme yhdessä rovastimme Thomaksen kanssa Länsi-Niilille. Matkalla otimme kyytiin Ugandan raamattuseurasta traumakouluttaja Alfredin. Pääsimme siis vihdoin järjestämään uudestaan Bible based trauma healing -koulutuksen!

Sadekausi loi taas vähän jännitystä matkalle, kun Niilin ylitettyämme tiet olivat paikoittain veden peitossa. Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille niin mennessä kuin tullessakin.

Viisipäiväinen koulutus oli rankka, mutta antoisa ja siitä kiiteltiin kovasti. Kun seurakuntalaisten elämänkokemuksiin kuuluu mm. kaappaus lapsisotilaaksi,sodan pakeminen ja pakomatkalla perheestä eroon joutuminen, ymmärtää itse, kuinka etuoikeutettua ja turvallista elämää on saanut elää.  Näin mm. opiskelijat kuvasit koulutusta:

“Koulutuksen jälkeen oloni on vihdoin
kevyt.”

“Ennen ajattelin olevani ainut, jonka elämässä on isoja ongelmia. Nyt ymmärrän,
että en ole yksin huolieni kanssa. En ole
enää niin yksinäinen.”

“Rukoilen, että pääsen opettamaan
oppimaani myös muille.” ❤️

Aika levähtää hetkeksi

Rakas lukija, meillä on ihan pian edessä kesäloma! Olemme saaneet tehdä tätä ihanaa työtämme nyt 1,5 vuotta Ugandassa ilman Suomeen tai muualle matkustamista ja tämä on toiminut meille tosi hyvin. Nyt on kuitenkin pian aika pakata laukut ja lähteä lomalle! Ajatus siitä, että pian pääsee halaamaan rakkaita tuntuu erityiseltä.<3 Samalla lähteminen tuntuu haikealta, vaikka ei kovin kauaa pois ollakaan.

Lomailemme siis kesäkuun, joten palataan taas kirjeiden, sähköpostin ja sosiaalisen median pariin heinäkuussa.

Ihanaa ja aurinkoista kesää! Kiitos kaikista rukouksista, viesteistä ja taloudellisesta tuesta. Palaillaan jälleen pian!
Lämpimin terkuin,

Paula ja Lauri

Rukousaiheita:

  • Rauhaa Etelä-Sudaniin ja Sudaniin.
  • Siunausta ja varjelusta Etelä-Sudanin ja Sudanin kristityille, yhteistyökirkolle sekä lähettikollegoille.
  • Toivoa ja mahdollisuuksia pakolaisina elävien vaikeisiin elämäntilanteisiin.
  • Kiitos kaikesta tuesta työllemme.❤️
  • Kiitos onnistuneista ja innostavista koulutuksista.
  • Kiitos tulevasta lomasta ja mahdollisuudesta levähtää hetki kiireisen alkuvuoden jälkeen.

 

Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2025/05/heikkiloiden-lahettikirje-toukokuu-2025


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: