Sattuu ja tapahtuu

Ville Melasen lähettikirje 4/2026

26.05.2026

”Aurinkomme ylösnousi”

Suomalaisen virsikirjan virressä 105 kerrotaan vertauskuvallisella tavalla ristin ja ylösnousemuksen tapahtumista. Aurinko, joka oli ristin päällä valkeana ja punaisena, on ylösnoussut. Aikoinaan kristillisessä kirkossa käytiin kovaakin keskustelua pääsiäisen oikeasta ajankohdasta. Tämä ero näkyy yhä idän ja lännen kirkon välillä. Tosin osa itäisen kirkon paikalliskirkoista viettää pääsiäistä samaan aikaan kuin läntinen kirkko. Näin esimerkiksi Suomessa. Ero ajankohdassa ei ole kuitenkaan kovin suuri. Pääsiäinen sijoittuu joka tapauksessa ajankohtaan, jolloin valoisa aika koko ajan lisääntyy. Luomakunta, joka myös odottaa Kristuksen riemullista ja näkyvää paluuta maan päälle, julistaa Kristuksen ylösnousemusta vertauskuvallisella tavalla. Pimeyden ja synkkyyden keskelle tulee valo. Toivotan teille kaikille ylösnousemusriemua. Kirkkovuodessa pääsiäisjakso on päättymässä, mutta jokainen sunnuntai muistuttaa Kristuksen ylösnousemuksesta. Sunnuntai on ylösnousemuksen päivä. Huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa Novosibirskissa ja Krasnojarskissa sain nauttia hellesäästä. Siperian sää vaihtelee vielä toukokuussakin paljon. Toissa viikolla noilla samoilla paikkakunnilla oli vain joitakin asteita lämmintä päiväsaikaan.

Sanaa ja kokouksia

Työtehtäviini kuuluu paljon kokouksia, joista osa on julkisia ja osa suljettuja kokouksia. Lisäksi virka edellyttää vaitiolovelvollisuutta sielunhoidollisissa ja rippiä koskevissa asioissa. Tällaisia tärkeitä tapauksia ja kohtaamisia on ollut viime matkoillani melko paljon. Krasnojarskissa toimittamani messun jälkeen johdin seurakunnan yhteisen kokouksen. Olin saanut tällaisen toimenannon Inkerin kirkon kirkkohallitukselta, koska seurakunta tarvitsee tässä tilanteessa erityistä huomiota. Seurakunnan yhteinen kokous on julkinen tilaisuus, mutta äänioikeus on vain seurakunnan virallisilla jäsenillä. Oli hienoa toimittaa messu. Se on pappisviran hoitamisen ydinasioita. Virkahan on Sanan ja sakramenttien virka, vaikka keisarillekin pitää antaa, mitä keisarille kuuluu eli kirkolla on myös vastuu esivallan edessä. Tämän vuoksi hallintokin on välttämätöntä. Ilokseni näin kirkossa tavanomaista enemmän ihmisiä. Pieniä lapsiakin oli mukana. Tämä kertoo siitä, että ihmisiä on, mutta toive on tietysti se, että ihmisiä olisi vielä enemmän. Kokouksessa keskityttiin sen miettimiseen, miten saisimme seurakuntatyön viriämään. Yksi keskeisistä kysymyksistä on uuden kirkkoherran löytyminen. Se on minulle todellinen päänvaiva. On todella vaikea löytää sopivaa henkilöä. Sekä seurakunta että kirkko odottavat minulta ratkaisua asiaan. Herra auttakoon! Edellisessä kirjeessäni mainitsin kirkossa olleesta vesiongelmasta. Pääsiäisenä oli – Jumalalle kiitos! – vietetty kirkossa messu. Lopulta seurakunnan diakoni oli pystynyt ratkaisemaan teknisen ongelman itse. Hän ei ole mikään putkimies, mutta lopulta sai tarvittavaa tietoa ongelman ratkaisemiseksi.

Pappisseminaari Keltossa

Edellisestä Inkerin kirkon yhteisestä pappisseminaarista Keltossa on aikaa pari vuotta. Kokoonnuimme pian vapun jälkeen tuohon samaan paikkaan. Tänä vuonna tulee 21 vuotta, kun meidät vihittiin samassa vihkimyksessä pastoreiksi. Jaroslav on erittäin lahjakas teologi ja muusikko. Hän on toiminut Kelton koulutuskeskuksen rehtorina ja lääninrovastina Moskovan rovastikunnassa. Tällä hetkellä hän hoitaa Nizhnii Novgoroin seurakunnan kirkkoherran virkaa Moskovan rovastikunnan alueella. Aleksei on sydämellinen ja iloinen evankeliumin julistaja Mordvasta Uralin rovastikunnasta. Neljäs vihkiveli Jukka Repo ei ollut tällä kertaa mukana. Meillä on tapana ottaa yhteiskuva tällaisen tapaamisen merkeissä (kuva alkuperäisessä kirjeessä: https://mediakirjasto.sley.fi/2026/05/ville-melasen-lahettikirje-toukokuu-2026 ). Kaikki me olemme päässeet mielenkiintoisiin tehtäviin Inkerin kirkossa ja palvelemme kirkon eri alueilla.

Seminaarissa Siperian rovastikunnasta meitä oli vain kaksi osanottajaa, koska matkoja ei nykyään makseta ja meidän täytyy käyttää rahaa toiminnallisiin asioihin, kuten kesän lastenleireihin ja rovastikuntamme oman seminaarin järjestämiseen. Kuitenkin Uralin rovastikunnasta oli paljon osallistujia. Erityisesti Uralin rovastikunnan ja Moskovan rovastikunnan sananpalvelijoiden kanssa koin paljon veljellistä yhteyttä. Vihkiveljeni Jaroslav – tuo edellä mainittu – sanoi Juha Saarelle ja minulle seminaarin aikana: ”Kiitos, kun tulitte!” Nämä sanat koskettivat. Muutama sana, mutta niihin sisältyy paljon ajatuksia ja tunnesisältöä. Nuo kolme sanaa voisi ilmaista toisin sanomalla: ”Älkää jättäkö meitä!”, kuten monet inkeriläiset sanoivat helmikuussa 2002 kierrellessäni Inkerin kyliä.

Silloin, kun sain sisäisen kutsun toimia Inkerin kirkossa. Elämme suurta vastakkainasettelun aikaa. Samaan aikaan on tarvetta tavata toisia Jumalan perheväen jäseniä ja rakentua yhteisestä uskosta. Tämä tapahtui seminaarissa. Se oli minulle tärkeintä. Sen takia kristillinen seurakunta kokoontuu messuun, jotta se rakentuisi läsnä olevan Kristuksen antamista lahjoista. Me uskomme läsnä olevaan ja elävään Kristukseen, joka yhdistää kaikki maailman kansat yhdeksi Jumalan kansaksi. Se kansa tekee matkaa täältä maan alhosta kohti taivaallista satamaa ja todellista rauhan valtakuntaa.

Rovastikunnan lapsi- ja nuorisotyö

Olen antanut käskyn järjestää jokaisella rovastikuntamme hallintoalueella, joissa meillä on seurakuntia, kesän aikana joko lastenleirin tai päiväleirin. Toteuttamiseen tarvitaan toki taloudellista panostusta, mutta tärkeintä on tahto toimia. Me ihmiset olemme mestareita keksimään kaikenlaisia tekosyitä olla toteuttamatta jotakin suunnitelmaa. Helpoin, muttei aina rehellisin vastaus, on rahanpuute. Pienelläkin rahalla voidaan kuitenkin tehdä jotakin. Omskin ja Krasnojarskin alueiden lisäksi olen saanut nyt Burjatian mukaan tähän hankkeeseen. UlanUden seurakunta pitää lapsi- ja perheleirin heinäkuussa. Näinkin voidaan toimia. Pappisseminaarin aikana meillä oli lapsi- ja nuorisotyön osaston ja muutamanmuun henkilön kanssa suunnittelupalaveri jo eräästä koulutuksesta, joka toteutetaan tosin vasta ensi vuonna. Joka tapauksessa tahdomme panostaa lapsi- ja nuorisotyöhön.

Rajatapauksia

Huhtikuussa Narvan puolella rajaa meni yli viisi tuntia ja toukokuussa yli kahdeksan tuntia. Huhtikuussa pääsin Ivangorodin puolella ensimmäistä kertaa tänä vuonna turvallisuuspoliisin haastatteluun. Tosin eipä minua haastateltukaan, vaan kun minut jo tunnettiin, riitti parin valokuvan ottaminen ja olin jo vapaa. Toukokuun matkalla meitä oli neljä suomalaista samaan aikaa ylittämässä rajaa. Heistä toiminnanjohtaja Tom Säilä pääsi Venäjällä turvallisuuspoliisin haastatteluun, joka kesti jopa kolmisen tuntia. Toisin sanoen rajan molemmin puolin meni yhteensä aikaa noin puoli vuorokautta. Lentäminen on yleensä kalliimpaa, mutta Narvan kautta Lahdesta Tuutariin menee käytännössä kaksi työpäivää edellisen päivän aamusta seuraavan päivän iltaan. Nyt Viron viranomaiset ovat ilmoittaneet, että raja tulee olemaan auki 15. kesäkuuta alkaen vain aamuseitsemästä iltaseitsemään, kun se vielä toistaiseksi on auki klo 7-23 välisen ajan. Kun Narvan puolella rajaa toiset myyvät jonopaikkoja ja monet haluavat päästä rajan ylin edes saman päivän aikana, välillä tunteet ja puheet käyvät kuumina. Se on ymmärrettävää. Ymmärrän hyvin, kun joku – kuten minä viimeksi – on tullut jonottamaan aamulla puoli seitsemältä ja joku jostain aikaa iltapäivällä tulee jonossa sinun ohitsesi, niin ei se tunnu oikeudenmukaiselta. Viranomaiset eivät tunnu välittävän jonopaikkojen myymisestä. Jos se ei kiinnosta rajapoliisia, luulisi sen kiinnostavan muita viranomaisia, sillä sehän on mustan markkinan pyörittämistä. Hyvän järjestyksen ylläpitäminen on aina esivallan tehtävä.

Kupanitsassa juhlittiin

Kupanitsan kirkossa vietettiin 17. toukokuuta kolminkertaista juhlaa. Kirkkorakennus ja seurakunta viettivät vuosijuhlaa. Samalla juhlittiin toiminnan uudestaan aloittamisen vuosijuhlaa. Tom Säilä saarnasi juhlamessussa. Minun tehtäväni oli toimia Tomin tulkkina sekä jumalanpalveluksessa että sitä seuranneessa juhlassa. Juhlassa pidin myös itse puheen. Palvelinhan tuota seurakuntaa monta vuotta ennen Siperian komennuksen alkamista. Sain tavata tuttuja Kupanitsan seurakunnasta ja muualta. Evankeliumiyhdistys on ollut mukana seurakunnan toiminnassa kauan. Arvo Survo ja Kauko Laivuori palvelivat aikoinaan paljon tuossa seurakunnassa. Minun jälkeeni Pasi Hujanen on tehnyt kylätyötä inkeriläisvanhusten parissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti toimittaa tuona sunnuntaina messu Pyhän Marian seurakunnan kirkossa, jossa Tom Säilä olisi saarnannut. Herra johdatti hyvin, että olimme tuona sunnuntaina Kupanitsassa yhdessä suuren juhlakansan keskellä. Messussa kastettiin pieni lapsi ja aikuinen mies. Saimme olla Jumalan sanan ja kirkkomme kaikkien sakramenttien äärellä. Kristuksen kirkko ja paikallinen seurakunta saivat uusia jäseniä. Kolmiyhteisen Jumalan työ jatkuu Kupanitsassa edelleen.

Vierailu Keltossa ja Pietarissa

Tom Säilän edellisestä matkasta Venäjälle oli kulunut jo 32 vuotta, joten oli hyvä käydä katsomassa kirkon työn kannalta merkittäviä paikkoja samalla tavaten piispa Ivan Laptevia ja Kelton kirkossa myös piispa emeritus Aarre Kuukauppia. Vaikka olen itse käynyt monet kerrat Keltossa ja siellä monet paikat ja rakennukset ovat tuttuja, en ole koskaan aikaisemmin käynyt siellä vanhainkodissa. Ehkä olisi parempi puhua hoivakodista. Vaikken ole siellä käynyt aikaisemmin, saatoin huomata, että siellä on tehty paljon muutoksia. Siellä oli todella viihtyisän oloista. Vanhusten hyvinvointiin kiinnitetään kovasti huomiota. On erilaisia virikkeitä ja hengellisestä hyvinvoinnista pidetään myös huolta. Olin todella vaikuttunut tuosta käynnistä. Tomille sekä kirkko että teologisen instituutin rakennukset olivat uusi kokemus. Pietarissa kävimme kirkon keskuskansliassa sekä Pyhän Annan kirkossa.

Pyhän Annan kirkossa on erittäin vaikuttava näyttely, joka kertoo Raamatun tärkeistä tapahtumista luomisesta Kristuksen toiseen tulemukseen. Ihmiset voivat käydä tuon näyttelyn läpi oppaan avustuksella, jolloin he saavat samalla raamatullista opetusta. Ihmiset maksavat tästä kolehtia seurakunnalle. Pyhän Annan seurakunta on monella tavalla menestystarina. Huonossa kunnossaolleesta ja tulipalon kärsineestä kirkosta on tullut monien vaiheiden jälkeen hyvin aktiivinen ja puoleensavetävä seurakunta. Se tunnetaan laajasti ympäri Venäjää ja se on Pietarissa viiden keskeisen turistikohteen joukossa. Kirkko on toki ennen kaikkea Sanan ja sakramenttien jakamisen paikka. Kuitenkin ihmiset tulevat kirkon yhteyteen monesta eri syystä. Avoin kirkko ja esimerkiksi hyvin tehty näyttely saattaa hyvinkin johtaa uskontielle, mikä ei olisi mahdollista, jos kirkon ovet olisivat sen sijaan useimmiten kiinni. Hienoa on myös se, että myös Siperian rovastikunnan seurakuntiin ihmiset löytävät tien tutustuttuaan Pyhän Annan kirkkoon Pietarissa. Tämä kertoo tietysti meidän rovastikuntamme puutteista olla riittävästi esillä, mutta ihmeelliset ovat Herran tiet. Palaneesta kirkosta on tullut kukoistava evankeliumin julistamisen paikka. Se tuo mieleeni Inkerin noususta kertovan laulun: ”Tuhkasta nousee aamu.” Jumalalle, joka loi tyhjästä koko maailman, on kaikki mahdollista.

Pappeinkokous

Heti kesäkuun puolenvälin jälkeen kokoonnumme Siperian rovastikunnan seminaariin Ylä-Suetukin kirkkoon. Valmistelut ovat edenneet hyvin. Sain kutsun osallistua Länsi-Inkerin rovastikunnan pappeinkokoukseen Kolppanan kirkossa. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Kolppanan kirkossa, mutta nytpähän on sielläkin käyty. Uusi lääninrovasti vaikuttaa ottaneen viran hyvin vastaan. Tällaiset seminaarit tai kokoukset ovat tärkeitä tapaamispaikkoja. Erityisen tärkeitä ne ovat Siperiassa, jossa välimatkojen takia emme tapaa kovin usein kasvokkain. Jumala seminaarimme matkoineen kaikkineen siunatkoon.

Sana

”Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?” (Apt. 2:8) Viime sunnuntaina vietimme helluntaita. Ensimmäisen helluntain tapahtuma on kuin suuri näky tulevasta kokoontumisesta taivaan valtakunnassa, jossa on vain yksi kaikille ymmärrettävä kieli. Kuolema ja ylösnousemus kuolleista taivaan kirkkauteen vapauttavat ihmiset syntien ikävistä seurauksista. Ihmiset rupesivat omaa ylpeyttään rakentamaan korkeaa tornia päästäkseen taivaaseen omin voimin. Jumala rankaisi ylpeitä ihmisiä Baabelin kirouksella eli kielten paljoudella. Tästä me saamme tässä maailmassa kärsiä. Luterilaisuudessa on ollut aina tärkeää, että ihmiset voisivat kuulla Jumalan sanaa omalla äidinkielellään tai ainakin jollakin kielellä, jota voi ymmärtää riittävästi. Onhan myös niin, että vaikka olemme saaneet kuulla hengellisiä opetuksia omalla äidinkielellämme tuhansia kertoja, emme silti pysty ymmärtämään ja omaksumaan kaikkea kuulemaamme tai kirjoista lukemaamme.

Täällä meidän ihmisten välillä on paljon eroja. Taivaassa ollaan kuitenkin yhtä Jumalan kansaa. Tämän vuoksi tärkeintä on täällä olla kastettu Jumalan lapsi, joka luottaa pelastuksen asiassa siihen, mitä Kristus on koko maailman puolesta tehnyt. Jos tunnustat olevasi yksi ihminen tässä maailmassa, voit myös uskoa siihen, että sinunkin syntisi on sovitettu. Kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastettu voi myös uskoa siihen, että Jumala on yhdistänyt hänet oman kansansa joukkoon. Sovitettuina ja kastettuina saamme uskossa vaeltaa Jeesuksen valmistamissa askelissa kohti taivasta Jumalaan luottaen ja lähimmäisiä palvellen. Taivaassa saamme kerran liittyä yhteiseen ylistyskuoroon, joka laulaa Jumalan ja Karitsan ylistyslaulua yhdellä ja samalla kielellä. Tähän porukkaan kutsutaan ihmisiä kaikista kansoista – myös naapurimaista.

Lähetysterveisin,

Ville

Esirukousaiheita:

• Varjelusta ja johdatusta matkoille
• Suotuisaa Siperian pappisseminaaria
• Rauhaa maailman kansoille!
• Kesäisten lastenleirien suunnittelu Siperian rovastikunnassa