Todellisia ja kuviteltuja matkoja

Alkuaikoina bussilla matkustaessani ilahduin joka kerta, kun kuulutettiin ”Kansainvälinen bussiasema”. Täältä maan sydämestäkö pääsee yhdellä istumalla ulkomaille?  Edelleen kuulutuksen kuuluminen ja kyltin näkeminen ilahduttaa, vaikka opin jo ensimmäisenä vuonna, että kyseessä on kaupunkienvälinen bussiasema. Ero ”kansainväliseen” on lausuttuna hyvin pieni ainakin ulkomaalaiseen korvaan ja rätisevällä linjalla luettuna. Merkitysten välinen ero taas on näillä lakeuksilla kuin yöllä ja päivällä.

Krasnojarsk on kaukana kaikesta, ja sen kyllä huomaa. Vähänkin Venäjää laajemmin nähnyt, vaikkapa toisessa kaupungissa opiskellut, tuo kokemuksiaan toistuvasti esiin, maakunnasta kaupunkiin muuttaneet vaikenevat menneisyydestään ja muut pysyvät lujina kotiseuturakkaudelle. Tosin tehtaiden takia ”ei ole mitään, millä hengittää”, ja muualta tulijoita liikaa. Jäikö sinne Azerbaidzhaniin ketään, kun kaikki taisivat tulla tänne?  Mutta eihän poiskaan voi lähteä. Täällä ovat kaikki rakkaat. Kyllä jotenkin pärjätään.

Olen näköjään omaksunut kaupunkini elämäntyylin. Tosin datsaa ei ole, ja puolipakollisen Thaimaan-/ Vietnamin kierroksen sijaan kierrän kesäisin keskistä Suomea. Talvikauden olen lasten kanssa Krasnojarskissa niin tiiviisti, että tuskin viikonlopuksikaan minnekään liikahdamme. Puolisoni matkustaa yksistään työnsä vuoksi paljon. Lapset tarvitsevat rutiineja ja me kuopuksen kanssa toivumme huonosti aikaerosta. Parempi jakaa työt tässäkin suhteessa.

Toukokuun alussa teimme rutiineista poikkeuksen ja matkustimme koko perhe Kelttoon Pastoral Leadership Institute Internationalin järjestämään seminaariin. Lapset olivat hyvässä hoidossa sillä aikaa kun me Villen kanssa opiskelimme.

Jouduimme opinnoissamme hahmottamaan omaa itseämme, kykyjämme, kontekstiamme ja viimeiseksi omia arvojamme. Se osoittautui yllättävän hankalaksi. Arvojani eivät ehkä olekaan kaikki ne, jotka listalta aluksi valitsin, koska en osannut esittää ainoatakaan esimerkkiä niiden näkymisestä toiminnassani. Valitsin lopulta johdonmukaisuuden, sillä en teroita lapsille (omille tai vieraille) ajoissa olemisen tarvetta, koska olen itse aina myöhässä. Selittelyn makua.

Joskus joutuu matkustamaan kauas päästäkseen lähelle. Koulutusjakson jälkeen ymmärrän itseäni ja puolisoani paremmin. Lapsetkin pääsivät vierailemaan omassa lapsuudessani, ajelemaan pyörällä pitkin idyllistä kirkonkylää ja kinaamaan kavereiden kanssa. Silti oli hyvä tulla kotiin, tuttuun kirkkoon ja ehtoollispöytään rakkaiden kanssa.