Ei ole myöhäistä rakastaa itseään

 

Mitä voi oppia kotipihan pioneilta ja urheilulääkäriltä?

Kasvit pihallani näyttävät selviytyneen hyvin talvesta. Erityisesti ihmettelen pionien sitkeyttä. Olin syksyllä varma, että istutin parinsadan kilometrin päästä siirtämäni juurakot maahan väärin päin. Kauniit punaiset alut nousevat kuitenkin nyt maasta ja lupaavat kukkia – jos ei vielä tänä kesänä, ehkä seuraavana. Tänä äitienpäivänä joudun tyytymään jo kukkimistaan lopettaviin lumikelloihin.

Kuka olen?

Kevään valo lämmittää ja herättää. Se on myös paljastavaa. Omat kasvot peilissä näyttävät talven jälkeen harmailta ja vanhemmilta kuin edellisenä keväänä. Luen urheilulääkäri Pippa Laukan kirjaa Hyvinvoiva nainen. Laukka näkee ikääntymisen kriisissä muutakin kuin huolen ja harmin muuttuvasta ulkonäöstä. ”Lähes jokainen aikuinen nainen pohtii eksistentiaalista kysymystä: kuka olen. Elämän ohimenevyys kirkastuu, kun lapset kasvavat ja vanhemmat vanhenevat”, nelikymppinen Laukka toteaa. Pippa Laukka sairasti kahdenkymmenen vuoden ajan syömishäiriötä. Laukan viesti naisille on ”Rakasta itseäsi”. Sen painokkuus nousee vuosista, jolloin hän eli ”onnetonta elämää, joka oli täydellistä vain ulospäin”, kuten hän kuvaa. ”Olin häpeäpilkku syvintä sisimpääni myöten. Paljastuminen olisi ollut pahinta mitä voin kuvitella.”

”Elämä on lahja”

”Voin nyt hyvin, koska rakastan itseäni.” Urheilulääkärin sanat hätkähdyttävät ja haastavat. Rakastanko minä itseäni? Onko kristillistä rakastaa itseään? Muuttuisiko jokin, jos alkaisin rakastaa itseäni? Kuka kehottikaan rakastamaan lähimmäistään niin kuin itseään? Mitä pitempään elämme, sitä enemmän rakkaus muuttuu ehdolliseksi. Kuvittelemme, että saamme rakkautta vain, jos olemme tietynlaisia. Toivomme saavamme hyväksyntää, kun olemme muille mieliksi pienissä ja suurissa asioissa. Toisten miellyttäminen kääntyy masennukseksi ja katkeruudeksi, kun emme välitä itsestämme ja koetamme kaikin voimin ansaita rakkautta. ”Elämä on lahja”, Pippa Laukka muistuttaa ja jatkaa: ”Jos joku olisi sanonut minulle syömishäiriön kanssa kamppaillessani, kuinka hienon lahjan elämä on minulle antanut, olisin suuttunut. Kun olin menettämässä elämäni syömishäiriölle, olin haasteen edessä: uskaltaisinko laskea kulissit ja oliko minulla lupa ottaa tarjottu apu vastaan? Muita voi rakastaa vasta kun rakastaa itseään. Jokainen meistä on itsensä rakastamisen ja ehdottoman rakkauden arvoinen.”

Kevätsade pioninjuurakoille

Kristitylle puhe ansiottomasta rakkaudesta on yhtä tuttua kuin jokapäiväinen leipä. Onko se jo ihan liian tuttua ja arkista ja siksi menettänyt merkityksensä? Ainakin teoriassa uskomme, että Jumalan armo ja rakkaus meitä kohtaan ovat ehdottomia. Ne lankeavat päällemme yhtä varmasti kuin kevätsade pioninjuurakoille. Miksi sitten elämämme pyörii ihmisten arvostuksen ja rakkauden janon ympärillä?

Pysähdypä hetkeksi miettimään, voitko rehellisesti sanoa itsestäsi: Olen rakastamisen arvoinen ja hyvä sellaisena kuin olen. Pidän itsestäni, vaikka kompastelen ja kohtelen välillä toisia väärin, kadun ja joudun pyytämään anteeksi – toisilta ihmisiltä ja Luojaltani.

Onnistuitko?

Pystytkö sanomaan itsellesi, että rakastat itseäsi? Se on eri asia kuin olla itsekäs ja itsekeskeinen ja itserakas. Se, mitä olet, on Jumalan luomaa ja siksi arvokasta.

Kasvot kohti aurinkoa

Kotipihalla kasvien ylpeät alut ovat jo suurempia kuin viime viikolla. Vierekkäin kasvavat kymmeniä vuosia vanhat puut ja viime vuonna maahan pannut syreenit, vadelmat ja idänkurjenpolvet. Jeesus opetti: Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.  (Matt: 6:27) Voi hyvin olla, että istutin pionien juurakot väärin. Moni meistä on kasvanut väärässä asennossa tai elämän kivut ovat kiskoneet vinoon. Mutta olisiko tänä keväänä aika nostaa kasvot kohti aurinkoa, joka – niin kuin  rippikoulussa opetettiin – paistaa niin hyville kuin pahoillekin? Lämpö ja valo eivät maksa kasveille mitään. Eikä Jumalan rakkaus meille. Sen, joka on rakastettu, kuuluu rakastaa itseäänkin.

Mitä se käytännössä tarkoittaa? Sitä, että kunnioitat itseäsi,  haluat itsellesi hyvää ja toimit niin, että voit hyvin, vaikka jokaisen uuden toukokuun valo näyttää uusia ryppyjä kasvoillasi.

Lähde: Pippa Laukka:
Hyvinvoiva nainen. WSOY 2017

Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: