Terveisiä Saksan lähetiltä!

Pasi Palmun lähettikirje 1/2026

6.1.2026

Jumala on uskollinen

Näitä kuulumisia kirjoitan adventin alla Kälviän kodissani. Olen ollut nyt yli kuukauden poissa työalueeltani. Samalla kun iloitsen kaikista kohtaamisista täällä – niitä on riittänyt! –, huomaan miettiväni, mitä pakolaisseurakunnallemme kuuluu. Ennen kasteita sanon usein nuorille kristityille, että toivoisin näkeväni teitä usein kirkossa. Vastaus saattaa kuulua: Sad dar sad, pastor! Sataprosenttisesti, pastori! Raakaa realismia on, että ajan kuluessa prosenttiluku pienenee. Toisten puolesta ei voi uskoa eikä elää. Kun jotakuta aktiiviseurakuntalaista ei ole pitkään aikaan näkynyt kirkossa, mietin, miten toimia. Ottaako kadonnut lammas yhteydenoton välittämisen osoituksena vai painostuksena? Persian kielessä on muuten kaunis sanonta tilanteessa, jossa jonkun poissaolo on huomattu: ”Paikkasi oli kovin tyhjä.” Se mielletään kuulemma hyvin myönteiseksi. Joskus huomaan saavani oppitunnin: Kun olen ajatellut, että eipä sitäkään ole pitkiin aikoihin näkynyt, kyseinen henkilö on ehkä seuraavana pyhänä ilmestynyt kirkkoon. Herrallamme on pitkästi liekanarua! Se taitaa olla monien meidän vanhempienkin kristittyjen pelastus.

”Minä olen maailman valo”

Kastekurssin päätteeksi oppilaat valmistavat usein itselleen kastekynttilät. Käytämme lyhyeksi palaneita alttarikynttilöitä. Kukin leikkaa värikkäästä vahasta mieleisiään kuvioita kynttiläänsä sekä kirjoittaa siihen nimensä sekä kastelauseensa. Saksassa on yleinen tapa, että kastettava saa oman raamatunkohdan. Jakeen on tarkoitus seurata mukana koko elämän ajan. Minusta tapa on niin upea, että voisimme Suomessakin ottaa sen käyttöön. Sekä persiankielisissä kasteissa että meikäläisissä ristiäisissä pappi sytyttää kasteen jälkeen kastekynttilän ja lausuu Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumin 8. luvusta: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Ehkäpä voisimme muistaa tätä nyt vuoden pimeimpänä aikana kynttilöitä sytyttäessämme. Maailmassa on näinä aikoina paljon pimeyttä, pakolaisilla varmaan enemmän kuin kellään meistä. Miten hyvä onkaan, että Jeesus Kristus on maailman valo, johon pimeydellä ei ole valtaa!

Kaukaisten kotimaiden pelottavia kaikuja

Ennen Suomeen lähtöäni eräs seurakuntalaisemme sanoi, että Iranissa on tänä vuonna teloitettu jo toistatuhatta ihmistä. Minusta luku tuntui hurjalta. Toisaalta olin aiemmin syksyllä lukenut, että kuolemantuomioita olisi langetettu vuoden alusta jo yli 800. Kävin Amnesty Internationalin sivustolla katsomassa heidän arvionsa ja aivan oikein: Tänä vuonna maassa on julistettu poikkeuksellisen monia kuolemantuomioita. Syyskuun loppuun mennessä teloituksia on ollut neljä päivää kohden. Osa tuomioista on perusteiltaan uskonnollisia. Afganistanissa tilanne ei ole helpompi. Voisi kuvitella, että jotkut hakeutuisivat kastekurssillemme välttääkseen karkotuksen. Silläkin motiivilla joku voi tulla. Muistutan kyllä joka kastekurssilla, että kristityksi kääntyminen ei merkitse sitä, että henkilö saa jäädä Saksaan. Päinvastoin tilanne on vielä tukalampi, jos kastettuna palautetaan talibanien Afganistaniin tai mullahien Iraniin.

Uuden kauden kynnyksellä

Tammikuun alussa, jos Jumala suo, palaan taas työtäni jatkamaan. Sleyn hallitus päätti jo viime kesänä uudesta kahden vuoden työkaudesta. Entä sen jälkeen? Salatut asiat ovat Herramme tiedossa, mutta se ei tarkoita sitä, ettei meidän kuuluisi tehdä myös suunnitelmia. Papin työtä on osuvasti verrattu maratonjuoksuun: Se on kestävyyslaji. Silti maratoonarikin juoksee päästäkseen maaliin ja mielellään hyvällä ajalla. Entä lähetystyöntekijä, miten hänen työssään näkyy tavoitteellisuus? Hänen tehtävänsä on tehdä itsestään tarpeeton. Toisin sanoen, tavoite on, että paikallinen kirkko nousee omille jaloilleen. Mielelläni näkisin sen päivän, kun persiankieliset pastorit julistavat kirkkaasti evankeliumia, jakavat oikein pyhiä sakramentteja, hoitavat sieluja ja pitävät kastekursseja kauniilla äidinkielellään. Sitä paitsi evankeliumin kuuluu olla liikkeellä. Siksi ajatuksemme ja rukouksemme yltävät kauemmas kuin vain Keski-Eurooppaan.

Pasi Palmu