Terveiset ja kiitokset!

Ulriikka ja Jaakko Kanniaisen lähettikirje 2/2025

22.9.2025

“Sampai jumpa lagi (nähdään taas)
Terima kasih (kiitos)
Saya makan nasi goreng (Minä syön paistettua riisiä)
Kopi susu telur (Kahvia maidolla ja munalla)”

Erilaiset indonesiankieliset fraasit raikuvat yhä kodissamme, kun laskeudumme taas suomalaiseen arkeemme viikon lähetysmatkamme ja kesälomien jälkeen. Haluamme heti alkuun kiittää rukouksistanne sekä kanssaelämisestä. Matkallamme saimme olla täysin terveitä eikä meitä kohdannut mikään onnettomuus tai vahinko. Jumalalle kiitos!

Viikko Sumatralla tuntui sekä pitkältä että lyhyeltä ajalta; ehdimme nähdä paljon ja toisaalta vain murto-osan. Koemme kuitenkin että saimme jonkinlaisen käsityksen maasta ja kulttuurista. Juuri ennen lähtöämme saimme kehotuksen miettiä tarkkaan, onko paikka todella sellainen missä haluaisimme perheinemme asua, sillä ensi kerralla kun sinne menemme niin mietintäaikaa ei enää ole. Pidimme tämän neuvon mielessämme kun tutustuimme paikalliseen elämänmenoon, infrastruktuuriin, liikenteeseen, ilmastoon, ruokaan, haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Mitä siis opimme?

Kun lennoista väsyneinä saavuimme Medanin lentokentälle, alkoi lähes 12 tunnin automatka kohti varsinaista kohdettamme, pientä ja todella viehättävää kylää pohjoisessa. Matkalla saimme kokea liikenteen vaarallisuuden ja ainakin minusta (Ulriikka) se tuntui paikoin melko hurjalta. Tuntui myös hölmöltä, että olin monta kuukautta miettinyt miten saisin turvaistuimen Edenille mukaan matkaan jotta matkat taittuisivat suomalaisten turvallisuusstandardien mukaisesti, ja siellä kokonaiset perheet kulkivat yhdellä pienellä skootterilla vilkkaassa liikenteessä vauvat ja taaperot mukana keikkuen. Oliko kellään edes kypärää päässä? No ei ollut.

Matkan aikana pysähdyksillä sekä perillä kohteessa saimme kokea paikallista ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Osittain heille oli varmasti poikkeuksellista ylipäätään nähdä länsimaalaisia turisteja niillä seuduilla, mutta erityisesti pikku-Eden sai osakseen valtavasti huomiota ja ihastelua. Opimme, että siellä ihmiset todella pitävät pienistä lapsista ja vauvoista ja todella mielellään viihdyttävät ja seurustelevat lasten kanssa. Pakko myöntää, että se teki matkasta pikkutaaperon kanssa todella kivaa, ja ihmisiä oli helppo kohdata erityisesti lapsen varjolla.

Kävimme tutustumassa paikallisiin kirkkoihin ja saimme tavata yhden seurakunnan vanhimmistoa. Tässä seurakunnassa oli varsinainen kirkkorakennus poltettu vuonna 2015 ja lupaa uuden rakentamiselle ei käytännössä edes voi saada. Seurakunta saa kokoontua telttarakennuksessa, jonka katon edellisyön myrsky oli repinyt, ja sen suojissa istuimme ja joimme teetä keskustellen siitä, minkälaisia toiveita ja tarpeita heillä on seurakuntansa tulevaisuutta ajatellen. Ymmärsimme, että sillä alueella kristityt ovat ahtaalla ja he toivoisivat kipinää ja kasvua seurakunnalleen jotta se voisi tulla elinvoimaiseksi ja olla valona sekä evankeliumin eteenpäin viejinä yhteisönsä keskellä. Toivoisimme, että voisimme tässä olla heille avuksi sopivalla tavalla.

Miten siis eteenpäin?

Kaiken kaikkiaan ajattelemme, että jos meidät kutsutaan Sumatralle pidempään työhön, olemme valmiita vastaanottamaan kutsun. Tiettyjä kysymysmerkkejä toki on liittyen esim. siihen, että millä tavoin voisimme tukea kylän pieniä seurakuntia Medanista käsin. Kylä ei nimittäin ole sellainen, missä voisimme perheenä asua, sillä siellä ei ole esimerkiksi palveluja ja kouluja jotka lapsiperheelle olisivat välttämättömät. Lisäksi työmuotoa tulisi vielä hioa vaikka erilaisia ajatuksia siellä jo tulikin mieleen. Kuitenkin uskomme, että nämä asiat selkiytyvät kyllä ajallaan mikäli on Jumalan tahto, että me sinne lähdemme työhön.

Emme voi myöskään ohittaa sitä faktaa, että taloudellista tukea tarvitaan aina kun lähetystyötä tehdään. Siksi pyydämmekin rukousta Sleyn taloudellisen tilanteen puolesta, jotta evankeliumia saataisiin yhä vietyä eteenpäin uusille alueille, saavuttamattomille kansoille – kaikille luoduille.

Onhan kirjoitettu: »Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.» Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Room. 10: 13-15

Kiitosten paikka

Kiitämme vielä uudelleen teitä rakkaat tukijat, jotka olette muistaneet meitä ja matkaamme rukouksin. Haluamme myös kiittää Richardia, joka toimi yhteyshenkilönä ja oppaanamme Sumatralla, ja jonka kanssa oli vaivatonta ja mukavaa keskustella ja viettää aikaa. Hän oli meille korvaamaton apu. Lisäksi kiitämme matkakumppaniamme Kylväjän Japaninlähettiä Tuomasta joka on tehnyt tärkeää raportoimistyötä matkaan liittyen, sekä Aasian aluekoordinaattoria Penttiä jolta saamme loputonta tukea ja kannustusta. Olemme siitä hyvin kiitollisia.

Rukousaiheita:
❖ Kiitos hyvin sujuneesta matkasta ja varjeluksesta matkalla
❖ Kiitos ihmisistä joita saimme kohdata sekä tukijoukoistamme
❖ Pyydämme apua ja johdatusta jatkosuunnitelmia koskien. Anna luottamusta siihen, että asiat tapahtuvat hyvässä aikataulussa.
❖ Rukoilemme, että lähetystyö saa jatkua ja kukoistaa taloudellisista haasteista huolimatta. Kaikki on Jumalalle mahdollista.

Siunauksin,

Ulriikka, Jaakko ja Eden

Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2025/09/kanniaisten-lahettikirje-syyskuu-2025