Vauhdikas alkuvuosi

Kirjeitä Heikkilöiltä 2/2026

28.2.2026

Heippa hei! Mitä kuuluu? Onko helmikuu tuonut mukanaan kevään merkkejä, vai vieläkö talvi jatkuu? Vaikuttaa siltä, että Suomessa ainakin on saatu nauttia lumisesta talvesta.

Helmikuu meni ihan silmänräpäyksessä! Kuun alku meni tiiviisti töiden parissa, mutta kolmannella viikolla starttasi kauan odotettu loma! Vietettiin reilu viikko Keniassa latailemassa akkuja ja loma tuli niin hyvään hetkeen. Loppuvuosi ja alkuvuosi menivät molemmat aika työsumussa ja joululoman pitäminen vähän epäonnistui, joten oli ihanaa, että työtilanne antoi myöden lähteä hetkeksi lepäämään. Nukuttiin pitkiä yöunia ja päikkäreitä, luettiin kirjoja, syötiin hyvin ja seikkailtiin sopivasti. Nähtiin myös vanhoja tuttuja (olemme aikaisemmin viettäneet jonkun verran aikaa Keniassa erilaisten vapaaehtois- ja opiskelujuttujen myötä) ja vierailtiin omissa lempparipaikoissa.

Maaliskuusta on tulossa vauhdikas! Koko kuukausi on jo täyteen bookattu koulutuksia, kokouksia, vierailuja ja lisäksi kaikki perustoimistojututkin täytyy saada tehtyä. Kiitos siis Jeesukselle, että helmikuun lomailu oli mahdollista ja nyt tuntuu, että on taas energiaa ottaa vastaan tulevat täydet viikot.

Ensimmäiset maaliskuun vieraat ovatkin jo saapuneet tänne Bweyaleen (piispamme ja taloudenhoitajamme) ja vieraita tuleekin riittämään niin Suomesta, Sudanista, Etelä- Sudanista kuin eri puolelta Ugandaa! Hauskaa päästä viettämään aikaa ihmisten kanssa, joita muuten näemme paljon harvemmin pitkän välimatkan takia. 🙂

Lasten ja nuorten kouluun paluu

Tammikuussa Ugandassa vietettiin vaaleja (mm. presidentinvaali). Vaaleihin täällä liittyy monesti levottomuutta, joka saattaa johtaa myös väkivaltaisuuksiin. Vaalien takia myös koulujen uuden lukuvuoden aloitusta siirrettiin parilla viikolla. Koulujen alku tarkoitti meille ja koulutukiprojektin komitealle vierailua projektiin kuuluvien oppilaiden luona ja heidän kouluissaan. Tämä on meille aina tosi mieluinen työtehtävä! Nuoria on aina yhtä ihanaa tavata ja kouluvierailuilla oppii paljon uutta. Monen päivän tiiviisti yhdessä reissaaminen projektin komitean kanssa oli myös mukavaa, sillä opimme tuntemaan toisiamme paljon paremmin ja lisäksi opimme heiltä paljon lisää Etelä-Sudanista, sen historiasta sekä kulttuureista.

Vietimme helmikuun ensimmäisen viikon reissaten Bidibidin, Palorinyan ja Palabekin pakolaisasutusalueille tapaamaan projektin lapsia ja nuoria sekä koulujen henkilökuntaa. Virallisesti koulut aukesivat vasta 10.2., mutta ensimmäisellä viikolla osa henkilökunnasta oli jo paikalla ja oppilaita tapasimme seurakuntien vastuuhenkilöiden johdolla kirkoilla.

Kouluilta keräsimme dokumentteja niin tulevasta kuin menneestä kouluvuodesta, tietoja oppilaiden koulunkäynnistä ja lisäksi kuulimme koulujen yleisiä kuulumisia. Yhdysvaltojen katkaisemat tuet kehitysyhteistyölle vaikuttavat ikävästi osaan pakolaisasutusalueiden kouluista, sillä moneen niihin on tullut rahoitusta USAID:in kautta. Tämä näkyy konkreettisesti siinä, että osa opettajista ja muista koulun henkilökuntaan kuuluvista on vaihtanut työpaikkaa ja toisaalta siinä, että koulut ovat joutuneet kasvattamaan koulumaksujen määrää saadakseen opettajien palkat yms. muut pakolliset kulut katettua. Kallistuneet koulumaksut ovat iso haaste pakolaisperheille, joilla perheen välttämättömän toimeentulon hankkiminen on olosuhteista johtuen vaikeaa. Rukoillaanhan yhdessä heidän puolestaan!

Lapset ja nuoret olivat yhtä hyviä tyyppejä kuin aina! Parin vuoden aikana olemme oppineet tuntemaan heitä jo paremmin ja on aina niin kiva tavata. Komitealaiset ja me pidimme nuorille tsemppipuheenvuorot, kuulimme heidän kuulumisiaan ja lopuksi rukoilimme yhdessä alkavan lukuvuoden puolesta.

Muuten niin kivaa reissua varjosti uutinen siitä, että yksi sairastelleesta nuorestamme menehtyi sairaalassa, jossa hän oli saamassa hoitoa. Hän on sairastellut myös aikaisemmin, mutta elokuisen sairaalajakson jälkeen ehdimme olla jo toiveikkaita siitä, että hänen vointinsa oli parantunut. Kyseessä oli ihan mahtava nuori poika, jota myös koulun opettajat muistelivat erityisen lämpimästi koululla vieraillessamme.

Suru-uutisia, jaettuja hetkiä ja toivoa

Alkuvuoden aikana ei tunnu olleen viikkoakaan, kun suru-uutisia seurakuntalaistemme tai heidän läheistensä kuolemasta ei olisi kantautunut korviimme. Taivaaseen on matkannut yksi ihana pastorimme, yksi nuoremme, yhden seurakuntalaisen veli, toisen sisko, setä ja muita sukulaisia. Kuolemia tapahtuu tietysti joka puolella maailmaa ja yhtälailla saamme välillä kuulla suru-uutisia koti-Suomesta, mutta kuitenkin mm. konfliktitilanteet, sota, epävarmuus, onnettomuudet ja terveydenhuollon saavutettavuus vaikuttavat kuolemien yleisyyteen tämänhetkisessä elinympäristössämme. Suomessa kuolema tuntuu jollain tapaa myös yksityisemmältä ja vieraammalta asialta kuin täällä.

Surun keskellä olemme kuitenkin saaneet viettää tärkeitä hetkiä yhdessä seurakuntana. Olemme viettäneet aikaa useamman surevan kotona ja yrittäneet oppia, kuinka noissa tilanteissa on täällä tapana toimia. Istutaan yhdessä, saatetaan itkeä, lukea Raamattua, rohkaista, rukoilla ja vaan olla hiljaa. Oma olo on noissa hetkissä monesti tosi riittämätön, mutta onneksi meillä on jälleennäkemisen toivo ja usko siihen, että kipu ja kärsimys on poissa ja rakas ihminen on päässyt Jumalan luo.

Ollaan pohdittu myös sitä, että olisi tosi vaikeaa tehdä tätä työtä ilman sitä, että uskoo Jeesukseen. Jos paras, mitä meillä olisi antaa yhteisöllemme ja ihmisille ympärillämme täällä olisi materiaalinen apu, oma paikkamme olisi tosi pieni ja resurssimme aivan liian nopeasti käytetty suhteessa siihen, kuinka suuri osa eteläsudanilaisista ja sudanilaisista joutuu elämään tällä hetkellä elämäänsä pakolaisena, paossa oman maan turvattomuutta. Meillä on kuitenkin myös antaa jotain, mikä ei lopu kesken, tai riitä vaan osalle tarvitsevista. Jeesus on kuollut jokaisen  puolesta ja hänen rakkautensa ja armonsa ei lopu, vaan on ylitsevuotavaa. Kristitylle ei ole luvattu helppoa elämää tai sitä, että emme joutuisi kärsimään, mutta meille on luvattu, että minkään haasteen keskellä emme ole yksin. Meillä on turva Jumalassa ja toivo tulevassa.

Ei sillä, etteikö Jeesus myös käskisi meidän pitää huolta lähimmäisistämme. On meidän vastuu ja velvollisuus kristittyinä pitää huolta toinen toisistamme ja auttaa siellä missä pystymme. On ihanaa pystyä tukemaan lapsia ja nuoria kouluun ja varustaa heitä monin tavoin tulevaisuuteen. Joka kerta kun tiedämme vähävaraisten seurakuntalaistemme saavan ruokaa koulutuksessa tai saamme järjestää koulutuksia, joissa he kartuttavat taitoja, joita käyttää elannon saamiseksi perheelleen, on ilomme suuri. Olemme silti tosi pieniä kaikkien apua tarvitsevienn edessä. Jumala ei kuitenkaan ole pieni, joten eipä meillä tässä mitään hätää, kun saadaan hänen kanssaan yhdessä tehdä työtä lähimmäistemme hyväksi ja hänen rakkaudestaan ammentaa ympärillemme.

Kiva olla tässä sun kanssasi

Me iloitaan ja arvostetaan niin paljon koko meidän omaa yhteisöä, johon juuri sinä kuulut! Jälleen kerran siis kiitos kaikista rukouksista, viesteistä, kirjeistä, rohkaisuista, taloudellisesta tuesta, sometykkäyksistä ja kaikesta siitä, miten osoitatte meille, että ei tosiaan olla tässä yksin, vaikka suuresta osasta teistä ollaankin tosi kaukana fyysisesti. Me myös koitetaan parhaamme muistaa kiittää Jumalaa jokaisesta teistä ja rukoilla kaikkea hyvää sun elämään.

Jatketaan siis yhteistä työtä ja toinen toisemme puolesta rukoillen. Palaillaan taas ensi kirjeessä!

Lämpimin terveisin
Paula ja Lauri Heikkilä

Rukousaiheita

• Rauhaa ja turvallisuutta Etelä-Sudaniin ja Sudaniin.
• Kaikki läheisensä menettäneet.<3
• Maaliskuun työkiireet.
• Siunausta ja varjelusta Etelä-Sudanin ja Sudanin kristityille, yhteistyökirkolle sekä lähettikollegoille.
• Tsemppiä kouluun palanneille lapsille ja nuorille.
• Kiitos kaikesta tuesta työlle eteläsudanilaisten ja sudanilaisten parissa.
• Kaikkien koulutuksiin ja kokouksiin matkustavien matkat ja niiden turvallisuus.

Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2026/03/heikkikoiden-lahettikirje-maaliskuu-2026