– Olemme saaneet pahoja uutisia Ukrainasta. Voimakas myötätuntomme on heidän puolellaan, jotka nyt joutuvat kärsimään. Tässä hetkessä haluan jakaa kanssasi kaksi ajatusta. Ensimmäinen asia on se, että Jumala pitää sinusta huolta… 
Alla listattuna artikkelit tunnisteella “Tom Säilä”
Historiallinen kokous kolmen herätysliikkeen hallitusten ja operatiivisten johtojen välillä toi jälleen uudella tavalla näkyviin sen yhteistyön joka ruohonjuuritasolla toteutuu eri puolilla Suomea. Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL), Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley)… 
Viisi Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston työntekijää vihittiin Inkerin kirkossa 3.9. pastorin virkaan. Vihkimyksestä on seurannut monivivahteinen keskustelu, jossa sekä Inkerin kirkon asema vähemmistökirkkona Venäjällä että… 
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys otettiin torstaina 19. huhtikuuta osaksi Perusta-lehden julkaisijajoukkoa. Perusta-lehti on Suomen Raamattuopiston Perussanoma Oy:n kuudesti vuodessa ilmestyvä teologinen aikakauslehti, jota julkaisevat yhdessä Raamattuopiston lisäksi Kansanlähetys, Opiskelija- ja koululaislähetys… 
Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen johtoryhmä on päättänyt, että Kansanlähetyksen valtakunnallinen kesäjuhla Kansanlähetyspäivät järjestetään jatkossa kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen. Aiemmin käytetty Kansanlähetyspäivien ajoittamisen periaate on ollut heinäkuun ensimmäinen viikonloppu. Koska valtakunnallisen Evankeliumijuhlan… 
Evankelisuus tahtoo olla uskollista Raamatun sanalle ja luterilaiselle ja evankeliselle perinnölle. Toiminnanjohtaja Tom Säilä kertoo, mitä se tarkoittaa.
Evankeliumiyhdistys järjestää toukokuun puolivälissä viikonloppuseminaarin Kenian lähetystyön merkeissä. Viikonloppu on erityisesti suunnattu entisille lähetystyöntekijöille, mutta mukaan ovat tervetulleita kaikki Kenian lähetystyöstä kiinnostuneet. Kurssilla tutustutaan monipuolisesti Sleyn työhön Keniassa. Luennoilla kuullaan… 
Sleyn hallitus päätti rajuista Evankeliumiyhdistyksen henkilöstöön kohdistuvista säästöistä. Johtoryhmän jäsenet ja hallituksen puheenjohtaja toivovat toimenpiteiden riittävän ja odottavat taloudellisen kannatuksen nousua. Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen hallitus kokoontui viime torstaina. Kokouksessaan hallitus… 