Sley tänään 150 vuotta – suorana Radio Dein aamussa


Sleyn 150-vuotisjuhlaa vietettiin Radio Dein suorassa aamulähetyksessä maanantaina kello 8.30–10.00 Tänään maanantaina 13. marraskuuta tulee kuluneeksi tasan 150 vuotta siitä, kun keisarillinen Suomen senaatti hyväksyi Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen säännöt 13.11.1873….

Antakaa toisillenne anteeksi


Jeesus sanoi opetuslapsille:     ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi…

Säilä: piispainkokous tahtoo kuulla meitä 


Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous totesi tiistaina 24.10., että se katsoo Sleyn ja Kansanlähetyksen rikkoneen kirkon lähetysjärjestöjä sitovaa sopimusta. Tätä päätöstään piispainkokous perusteli sillä, että Inkerin kirkossa syyskuussa 2023 tapahtunut pappisvihkimys…

Kristityt sisaremme ja veljemme Inkerin kirkossa tarvitsevat tukeamme erityisesti tänä aikana


Viisi Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston työntekijää vihittiin Inkerin kirkossa 3.9. pastorin virkaan. Vihkimyksestä on seurannut monivivahteinen keskustelu, jossa sekä Inkerin kirkon asema vähemmistökirkkona Venäjällä että…

Sley on liittynyt Perusta-lehden julkaisijajoukkoon


Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys otettiin torstaina 19. huhtikuuta osaksi Perusta-lehden julkaisijajoukkoa. Perusta-lehti on Suomen Raamattuopiston Perussanoma Oy:n kuudesti vuodessa ilmestyvä teologinen aikakauslehti, jota julkaisevat yhdessä Raamattuopiston lisäksi Kansanlähetys, Opiskelija- ja koululaislähetys…

Paula ja Lauri Heikkilä Ugandaan – Leena Ylimäki nuorisotyöhön Keski-Pohjanmaalla


Sleyn hallitus kokoontui torstaina Seinäjoella ja päätti mm. uusista läheteistä, Keski-Pohjanmaan nuorisotyöstä ja talouden tasapainottamisohjelman jatkamisesta. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys lähettää vielä tämän vuoden aikana uuden lähettiyksikön, Paula ja Lauri Heikkilän,…

Kiitos SEKL: Kansanlähetyspäivät ja Evankeliumijuhla eivät mene enää päällekkäin


Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen johtoryhmä on päättänyt, että Kansanlähetyksen valtakunnallinen kesäjuhla Kansanlähetyspäivät järjestetään jatkossa kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen. Aiemmin käytetty Kansanlähetyspäivien ajoittamisen periaate on ollut heinäkuun ensimmäinen viikonloppu. Koska valtakunnallisen Evankeliumijuhlan…

Video toiminnanjohtajalta: Kristus on Raamatun keskus


Katso video alla olevasta upotteesta, tai lue puheevuoro videon alta.   Kristus on Raamatun keskus ja ydin Kristus on Raamatun keskus ja ydin. Näin sanoo Piispainkirje, jonka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon…

Uusi hallitus järjestäytyi: Rusama rehtoriksi Karkkuun


Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen hallitus kokoontui torstaina 15. heinäkuuta kello 17 alkaen etäkokoukseen. Kokouksessa uusi hallitus järjestäytyi, ja Matti Rusama valittiin rehtoriksi Karkun evankeliseen opistoon. Hallituksen tehtävänä oli kokouksessaan valita uusi…

Korona haastaa priorisoimaan – vetoomus seurakunnille ja seurakuntalaisille


Kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon ulkomaanavun yhdessä esittämä vetoomus: Vuosi 2020 on ollut seurakuntien työssä poikkeuksellinen. Seurakunnat ovat uudessa tilanteessa etsineet nopeasti ja luovasti uusia keinoja tavoittaa ihmisiä. Verkossa toteutettuihin jumalanpalveluksiin…

Tervetuloa juhlimaan Kenian lähetyksen 50-vuotista taivalta!


Evankeliumiyhdistys järjestää toukokuun puolivälissä viikonloppuseminaarin Kenian lähetystyön merkeissä. Viikonloppu on erityisesti suunnattu entisille lähetystyöntekijöille, mutta mukaan ovat tervetulleita kaikki Kenian lähetystyöstä kiinnostuneet. Kurssilla tutustutaan monipuolisesti Sleyn työhön Keniassa. Luennoilla kuullaan…

Piispa Jolkkonen: ”Ehtoollisessa kristittyjen ilot ja kärsimykset tulevat yhteisiksi”


Raamattu- ja lähetysteologisilla päivien tiistain pääluennon piti piispa Jari Jolkkonen. Ehtoollisteemalla vietetyt päivät päättyivät viikkomessuun. Tiistaina Raamattu- ja lähetysteologisilla päivillä kuultiin piispa Jari Jolkkosen luento. Hän puhui aiheesta opin ja…

”Surullisin ja rajuin mahdollinen herätys”


Sleyn hallitus päätti rajuista Evankeliumiyhdistyksen henkilöstöön kohdistuvista säästöistä. Johtoryhmän jäsenet ja hallituksen puheenjohtaja toivovat toimenpiteiden riittävän ja odottavat taloudellisen kannatuksen nousua. Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen hallitus kokoontui viime torstaina. Kokouksessaan hallitus…

Tom Säilä piispa Jolkkoselle: ovet ovat myös meidän puoleltamme auki


Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen vieraili Radio Dein Piispan kyselytunti –ohjelmassa keskiviikkona. Kyselytunnilla piispaa haastateltiin muiden aiheiden ohella ekumeenisista neuvotteluista, joiden myötä hän oli hiljattain vierailulla Roomassa.  Keskustelu kääntyi hetkeksi…

Mikko Himanka: ”Tämä on huolenilmaus”


34 kirkolliskokousedustajaa ja pastoria julkaisivat yhdessä allekirjoittamansa kirjeen piispoille. Kirje on kirjoitettu perinteiseen virkakäsitykseen sitoutuneiden kirkon jäsenten puolesta. 27. marraskuuta julkaistiin Kotimaa24 -verkkosivustolla avoin kirje Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoille. Kirjeen…