Päivän Manna 26.9.

Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. (Gal. 2:20)

Ellei Paavali olisi ensin käyttänyt tätä puhetapaa ja sitä sananmukaisesti määrännyt meidän käytettäväksemme, kukaan pyhistäkään ei olisi uskaltanut käyttää sitä. Onhan peräti tavatonta ja aivan kuulumatonta sanoa: Minä elän – minä en elä, minä olen kuollut – minä en ole kuollut, minä olen syntinen – minä en ole syntinen, minulla on laki – minulla ei ole lakia. Tämä puhetapa on tosi Kristuksessa ja Kristuksen kautta. Sikäli kuin pyhät katsovat itseään, heillä on lakia ja syntiä, sikäli kuin katsovat Kristusta, he ovat laille kuolleita, heillä ei ole syntiä.

Jos siis vanhurskauttamisen asiassa erotat Kristuksen ja oman persoonasi toisistaan, niin olet laissa, jäät lain piiriin ja elät itsessäsi etkä Kristuksessa, ja se on kuolleena olemista Jumalan edessä. Uskosta on opetettava oikein. Uskomalla sinä yhdyt Kristukseen niin, että sinusta ja hänestä tulee ikään kuin yksi persoona, jota ei käy jakaminen. Alituisesti häneen kiintyneenä rohkeasti sanot: Olen niin kuin Kristus, toisin sanoen Kristuksen vanhurskaus, voitto, elämä ja kaikki on minun, ja toisaalta Kristus vuorostaan sanoo: Olen kuin tuo syntinen, toisin sanoen hänen syntinsä, kuolemansa ja kaikkensa on minun, koska hän riippuu minussa ja minä hänessä. Uskon kautta näet me olemme yhtyneet yhdeksi lihaksi ja luuksi (Ef. 5:30). Tämä usko liittää yhteen Kristuksen ja minut paljon lujemmin kuin aviomies on liittyneenä vaimoonsa.