Päivän Manna 11.10.

Kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte. (Matt. 21:22)

Ihmisen, joka tahtoo rukoilla, on koeteltava itseään, uskooko tai epäileekö hän tulevansa kuulluksi. Jos hän havaitsee epäilevänsä sitä tai jos hän antautuu epävarman luulon varaan ja luottaa hyvään onneen, rukous ei ole mitään. Sillä hän ei pidä sydäntään hiljaisena, vaan vapisee ja tutisee sinne tänne. Siksi Jumala ei voi antaa siihen mitään varmaa yhtä vähän kuin voit antaa sellaiselle ihmiselle mitään, joka ei pidä kättään liikkumatta.

Hän on luvannut, että saamme varmasti pyytämämme. Me teemme epäilyksellämme hänet valehtelijaksi ja toimimme rukoillessamme juuri vastoin rukoustamme sekä loukkaamme hänen totuuttaan, jota rukoillessamme huudamme avuksemme.

Sen sijaan sano: Oi Jumala isä, näitä asioita, joita olen rukoillut, en epäile. Ne ovat varmoja ja tapahtuvat varmasti, ei sen vuoksi, että olen pyytänyt niitä, vaan koska olet käskenyt rukoilla ja luvannut varmasti kuulla. Olen siis varma, että sinä, Jumala, olet totuudellinen etkä voi valehdella. Sinun totuutesi varmuus eikä rukoukseni arvokkuus saa minut uskomaan lujasti, minä en epäile, että kaikesta tästä on tuleva aamen ja että kaikki on oleva aamen.