Päivän Manna 31.8.

 


Ja faraon tytär otti sen pojaksensa ja antoi hänelle nimen Mooses. (2. Moos. 2:10)

Tästä näemme Jumalan suuria ihmeitä. Isällisesti hän huolehtii lapsistaan niin, että usein heidän pahimpien vastustajiensa ja vihollistensa täytyy auttaa ja palvella heitä. Täytyihän faraonkin, joka aikoi tappaa kaikki hebrealaiset poikalapset, kasvattaa oman tyttärensä helmassa Moosesta.

Kukaan ei huomaa tätä, Jumala kun ei ilmaise aikomustaan heti eikä jokaiselle, vaan salaa sen joksikin ajaksi. Kun kukaan ei sitä tiedä, siitä ei välitetä. Jumala toimittaa asiansa niin ihmeellisesti, ettei kukaan ymmärrä sitä, ennen kuin se on valmis.

Eikö olekin ihmeellistä, että kuninkaan, Israelin verivihollisen, oli itse elätettävä Jumalan kansan auttajaa ja pelastajaa, joka sitten oli hävittävä hänen maansa ja kansansa. Jos faraon hovissa olisivat sen tietäneet, he olisivat vieneet Mooseksen tuhanteen kuolemaan. Mutta Jumala sanoo: Faraon on omassa pöydässään elätettävä omaa vastustajaansa, hänen tyttärensä on ruvettava Mooseksen äidiksi. Näin sitä hirmuvaltiaan hankkeet tehdään tyhjiksi!Meidän on ristin ja murheen painaessa näillä Jumalan hyvyyden ja armon esimerkeillä kehotettava itseämme uskomaan, rukoilemaan ja toivomaan jumalallista apua. Apu tulee. Jumala ei hylkää uskoviaan.


Ps. tule mukaan – jaa tämä artikkeli

Osallistu ja anna tärkeälle asialle näkyvyyttä — jaa tämä artikkeli eteenpäin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, WhatsApp -sovelluksella, tekstiviestinä tai tulostamalla se ilmoitustaululle alla olevilla painikkeilla.



Lisää artikkeleita: