700 litraa taikinaa

 

Kalajoelta kotoisin oleva Margit Latukka toteaa, että oli mahtava, upea kokemus, että hän sai palvella Herraa ja asiakkaita Evankeliumijuhlan talkoolaisena. Latukka toimi talkoolaisena lähetystoimikunnan puheenjohtajana ja huolehti, että juhlakansa saa lähetyslettuja.

Miten päädyit tehtävään?
– Sattumalta. Olen kyllä lähetysihminen, sukulaiset ovat olleet lähetystyössä. Itse en osaa kieltä, eikä iänkään puolesta ole mahdollista lähteä lähetystyöhön. Mielelläni teen työtä ja hankin varoja, jotta voidaan lähettää ulkomaille lähetystyöntekijöitä.

Mitä tehtäviä sinulla on ollut Evankeliumijuhlassa?
– Olen ollut lähetyslettupisteellä. Olen järjestänyt väkeä, huolehtinut, että on tarpeeksi henkilökuntaa, kuten letun paistajia ja tarjoilijoita.

Oletko ennen ollut vastaavissa tehtävissä?
– Pienimuotoisissa, Kalajoen markkinoilla on oltu, mutta ei näin isoissa. Kävijöitä on ollut paljon. Yli 700 litraa on tehty taikinaa, toivottavasti kaikki menee. Viimeinen juhla on kohta alkamassa, eikä enää ole kovin paljoa jäljellä.

Oletko ollut ennen Evankeliumijuhlilla?
– Nämä ovat ensimmäiset juhlat. Ihan superhyvä juhla on ollut! En ole oikein ehtinyt seurata puheita ja ohjelmaa, eikä tähän lähetysletturekalle oikein kuulu. Pitää lähteä ensi vuonna uudestaan! Silloin tulen ihan vain nauttimaan juhlasta.

Oliko ennen juhlia paljon valmisteluja?
– Ennen juhlia varmistin henkilöt pisteelle. Monta puhelua tuli soiteltua. Meillä on hyvä tiimi, aina valmis! Ilman näitä ihania vapaaehtoisia miehiä emme pärjäisi. He ovat paistaneet lettuja ja pystyttäneet telttoja, kun ne aluksi karkasivat tuulessa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: