-
Connector.
Päivän Manna 9.8.
09.08.2026
Kunnioita isääsi ja äitiäsi. (2. Moos. 20:12)
Sana kunnioita ei ole vähäpätöinen. Jumala ei sano: rakasta, ole kuuliainen, tee heille hyvää, vaan: kunnioita heitä. Kunnioittaminen on enemmän kuin rakastaminen. Kunnia on yksin Jumalan, mutta hän tahtoo antaa kunniastaan isälle ja äidille. Maan päällä ei siis ole ylempää kuin vanhempien valta.
Tässä otettakoon huomioon kaksi asiaa. Ensiksi he ovat lihaa ja verta, toiseksi Jumala on kaunistanut heidät kalliilla sanallaan, johon koko jumalallinen majesteetti on kätkettynä. Siksi meidän on hänen tahtoaan seuraten kunnioitettava heitä. Heitä ei sovi arvostella lihan ja veren mukaan, vaan Jumalan sanan perusteella.
Ensimmäinen kunnianosoituksemme isää ja äitiä kohtaan on kuuliaisuus. Myöhemmin aikuistuttuamme ja jouduttuamme aviosäätyyn me kunnioitamme vanhempiamme tarjoamalla heille apuamme, kun heiltä puuttuu jotakin. Me huolehdimme heidän toimeentulostaan, annamme heille vaatteet ja mitä muuta he tarvitsevat sekä pidämme heitä suurimpana maanpäällisenä pyhyytenä. Kunnioittamiseen ei näet kuulu vain sanat ja käytös, vaan työ ja toimi.
Entä pitääkö totella heitä, jos he käskevät jotakin Jumalan sanan vastaista? Ei pidä. Ensimmäisen taulun käskyillä täytyy olla etusija. Poika sanokoon isälleen: Meillä on Jumala ja hän on sinua suurempi. Sinua tahdon totella, mikäli se ei ole ristiriidassa Jumalan kanssa.
Lisää artikkeleita:
- 30 000 kertaa kiitos – Syyskeräys oli menestys
- 28 000 eurosta kiitos – lahjallasi rakennetaan jo
- Yli 30 000 euroa eteläsudanilaisille pakolaisille Ugandassa: nuorisotyö seurakunnissa vahvistuu ja lapset pääsevät kouluun – kiitos lahjastasi
- Joulukeräys 2024 pakolaislapsille ja -nuorille Ugandassa
- Siionin kannel ja Raamattu, laulujen raamattuviitteet ja raamattupohja
- Syksy on talouden suunnittelun aikaa
- Matti Rusama Seinäjoelle ja uusi yhteistyösopimus Ugandaan
- Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta
- Joulukeräys 2023: Aurinko nousee Japanissa
- Kotimatkalla juhlavuoden kunniaksi
- Joulukeräys 2022: anna joululahja – sytytä valo pimeään
- Suuri lahjoitus Keski-Pohjanmaalla: alueelle palkataan nuorisotyöntekijä
- Taisto Sokka vihittiin pastoriksi Ugandassa
- Tervetuloa uudet työntekijät ja uusi messuyhteisö
- Anna ja Taisto Sokka lähetettiin työhön Ugandaan
- Kitara auttoi muusikkoa peittämään ujouden
- KEO saa hallintojohtajan
- Verkkoraamattukoulu jatkuu
- Riippuuko kirkon tulevaisuus prosenteista?
- Teologit ja seurakuntalaiset, opiskelkaa Raamatun alkukieliä!
- Joko kelpaisin itselleni?
- Turun yössä on rukoiltu monta rukousta
- Nuorten ikäluokkaa ei ole menetetty
- Siunattua pääsiäistä!
- Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan pääkaupunkiseudulla
- Park 7 -yhtyeen yhdysvaltalaissingle julki!
- Ilon avain on tyytyväisyys
- Myanmarissa rauhaa etsimässä
- Soli Deo Gloria
- Olemmeko uskontomarkkinoilla?
- Teologia opettaa ja haastaa
- Maskinaamat koolla
- Seurakuntaelämää keskellä Siperiaa
- Tasankojen ja vuorien maa
- Rippikoulut alkoivat poikkeusoloissa
- Jumalan johdatusta
aivoinfarktista selviämisessä - Vuosikokous Tampereen evankeliumijuhlilla syyskuussa
- Hallitus kokoontui: Kiitokset poikkeusolojen keskelle
- Kevätkeräyksellä rakennetaan yhdessä uutta Karkkuun
- Yhdistyksen syyskokous pidettiin Helsingissä
- Korvamatojen kuninkaat ja muita tarinoita
- Päivän Manna 11.8.
- Päivän Manna 10.8.
- Päivän Manna 9.8.
- Päivän Manna 8.8.
- Päivän Manna 7.8.
- Jäähalliin siirtyvä Maata Näkyvissä Pohjoinen Ulottuvuus kokoaa pohjoisen nuoret Tornioon Jumalan sanan äärelle
- Kuka kantaa ja antaa parhaan elämän?
- Nyt on aika vaikuttaa – lähde mukaan seurakuntavaaleihin
- 🔒 Puhdasta sanan maitoa ja vahvaa ruokaa

