Päivän Manna 9.10.

Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva. (Joh. 16:22)

Tämän uskominen se vasta taito olisi! On totta, että jokainen Kristusta tunnustava on hengen ja tavaran suhteen vaarassa, vaikka muut elävätkin kaikessa rauhassa. Mutta jos tarkkaisimme sitä, mikä meitä odottaa, toki iloitsisimme ja pikemminkin surkuttelisimme maailma parkaa. Sillä mitäpä tuosta, vaikka he mitä hirmuisimmin meitä halveksivatkin. Mehän emme kuitenkaan voi mitään kadottaa. Jos nyt jotakin menetämme niin vain selässä kantamamme säkin, siis vain kuoren. Ytimen me joka tapauksessa säilytämme ja saamme runsaan korvauksen siitä mitä tänne jätämme. Toisilla sitävastoin on vain kuori hetken aikaa. He ovat jo kadottaneet ytimen ja vihdoin heidän on luovuttava kuorestakin ja he jäävät aivan alastomiksi. Silloin kaikki muuttuu. Niillä, joilla nyt on yltä kyllin, ei silloin ole mitään. Kun me hetken ajan kärsimme ahdistusta ja vaivaa, noiden on kärsittävä iankaikkisesti hätää ja tuskaa. En siis ymmärrä, kuinka voisimme toivoa maailmalle suurempaa onnettomuutta kuin on se sokeus ja evankeliumin halveksiminen, jolla sitä on rangaistu. Mieluumminkin tahdon rukoilla maailman puolesta, että se autettaisiin näin kauheasta surkeudesta.